Siirry sisältöön

Iisalmen kaupunki hyödyntää kehittämishankkeiden toteuttamisessa erilaisia ulkoisia rahoituslähteitä. Kaupunki voi toimia hankkeissa eri roolissa – toteuttajana, yhteistyökumppanina tai joissain tapauksissa osarahoittajana. Hanketoiminnan koordinoinnista vastaa kaupungin elinvoimapalvelut.

Mikäli olet valmistelemassa hanketta, johon suunnittelet hakevasi Iisalmen kaupungilta kuntarahoitusosuutta, olethan yhteydessä elinvoimapalveluiden yhteyshenkilöihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Matkailun päiväkahvit- webinaari 4.11.2024 klo 14.30-15.00

Kasvua ja kansainvälistymistä vastuulliseen matkailuun- hanke järjestää noin neljä kertaa vuodessa matkailun päiväkahvit- webinaarin. Aiheina on ajankohtaisia aiheita hankkeesta sekä Ylä-Savon matkailusta.

Iisalmessa on alkanut Liikkuva Koulu ja  KouluPT -hanke

Iisalmen liikkuva koulu ja kouluPT-hanke edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja pyrkii lisäämään fyysistä aktiivisuutta. Kouluilla lisätään aktiivisuutta väli- ja oppitunneilla sekä koulumatkoilla. Lisäksi kouluille hankitaan hankkeen myötä uusia välituntivälineistöjä.

Hankkeen myötä yläkoululla on aloittanut Koulu Personal Trainer, Essi Holkonen (liikunnanohjaaja AMK). Hän aloittaa yksilölliset hyvinvointitapaamiset yläkoulun oppilaiden kanssa sekä aktivoi ja toteuttaa kaikkia kouluja koskevia välitunti- sekä taukoliikuntoja.

Hankkeessa kehitellään Move!-polkua ja hyödynnetään muun muassa Move!-mittauksia hyvinvointitapaamisissa. Hankkeessa luodaan myös Liikkuva koulu-verkosto ja tavoitteena on saada kaikkiin kouluihin Liikkuva koulu toimintamalli osaksi arkea. Henkilöstön osaamista kartoitetaan ja kehitetään koulutuksien sekä työpajojen avulla.
Hanke toteutetaan ajalla 1.8.2024-30.6.2025.

 

Inspiroiva ja ihmeellinen kirjasto – yhdessä uudistuen kohti tulevaisuutta 

Iisalmen kaupunginkirjastossa on alkanut ”Inspiroiva ja ihmeellinen kirjasto – yhdessä uudistuen kohti tulevaisuutta” toiminnan kehittämisen hanke, jossa palvelumuotoilua käyttäen osallistetaan kaupunkilaiset tulevaisuuden kirjaston ideointiin.

Residents of the Future -hankkeen tilannekatsaus

URBACT-ohjelman alla toimiva EU-verkostohanke Residents of the Future on edennyt hankesuunnitelman mukaisesti vaiheeseen, jossa on valittu pilottitoimenpide toteutukseen.

Flying Forest julkistaa uraauurtavan hankkeen Iisalmessa: Flying Forest Ltd. on varannut alueen Iisalmen Soinlahdesta uusiutuvan lentopolttoaineen hankkeelle

Iisalmi – 11.9.2024: Uusiutuvan lentopolttoaineen (SAF) kehittämiseen erikoistunut brittiläinen biopolttoaineyhtiö Flying Forest Limited on varannut 26,8 hehtaarin alueen uudelle liiketoiminnalleen Iisalmen Soinlahdesta. Maanhankinta on merkittävä askel kohti alueen ensimmäisen uusiutuvan lentopolttoaineen tuotantolaitoksen ja biopolttoaineiden tutkimuskeskuksen perustamista. Uuden laitoksen odotetaan toteutuessaan tuovan merkittäviä taloudellisia hyötyjä Iisalmeen, mukaan lukien noin 100 uuden työpaikan syntyminen toimintavaiheessa. Suoran työllistämisen lisäksi hanke vauhdittaa paikallista teollisuutta hankkimalla kestävät biomassaraaka-aineensa kokonaan paikallisista metsistä ja sahoilta, mikä tukee alueellisia metsä- ja biotaloussektoreita.

Matkailun hanke etsii uusia tekijöitä tuottamaan elämyksiä matkailijoille

Haluaisitko toimia oppaana matkailijoille tietosi ja taitosi parissa? Voit esimerkiksi olla jonkin lajin intohimoinen harrastaja. Sinulla voi olla myös jo olemassa oleva yritys ja haluaisit laajentaa nykyistä toimintaa matkailualalle.
Tule tuottamaan elämyksiä matkailijoille Ylä-Savoon!