Kaupunki tiedottaa
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 2.12.2024 § 78 vaiheasemakaavan pysäköintimääräysten muuttamiseksi keskusta-alueella.
Merkonomiopiskelijan tuottama somesarja alkaa joulukuussa
Iisalmen kaupunki, By Iisalmi -verkosto ja Ylä-Savon Teollisuus Ry jakavat yhteisen tavoitteen: Seudun teollisuuden tarjoamat uramahdollisuudet on tärkeää saada nykyistä paremmin nuorten tietoisuuteen. Ylä-Savon Teollisuus Ry julkaisi viime vuonna historiikin, jonka se niin ikään toivoo tavoittavan myös nuoria, sillä oman alueen paikallisen elinkeinoelämän ja kulttuurin kehityskaaren tuntemus voi lisätä pito- ja vetovoimaa. Nyt kohti tavoitetta askelletaan sosiaalisessa mediassa, kun Savon ammattiopisto Sakkyn merkonomiopiskelijan harjoittelujaksolla tuottama somesarja pääsee lentoon nuorelta nuorille -ajatuksella.
Liiketalouden perustutkintoa eli merkonomin tutkintoa opiskeleva Ulla Lehtonen on ollut harjoittelujaksolla Iisalmen kaupungin markkinoinnissa ja viestinnässä, jossa hänen keskeisin tehtävänsä on ollut tuottaa Ylä-Savon Teollisuus Ry:n historiikkiin pohjautuvaa, Historian helmiä ja tulevaisuuden menestystarinoita Ylä-Savon teollisuudessa -somesarjaa. Ulla on taittanut valokuvia valitun graafisen ilmeen mukaiseen kehykseen ja yhteistyössä Iisalmen kaupungin ja teollisuusyritysten kanssa luonut myös yrityskohtaiset tekstitykset. Tavoitteena on ollut tuottaa kokonaisuus, joka inspiroisi tutustumaan lisää Ylä-Savon teollisuusyritysten historiaan, nykypäivän toimintaan sekä uramahdollisuuksiin.
”Lähteenä somesarjalle toiminut, vuonna 2023 julkaistu Jaana Luttisen historiikkiteos Ylä-Savon teollisuuden puolesta: Ylä-Savon Teollisuus ry 140 vuotta 1883-2023 on upea kooste yläsavolaisten teollisuusyritysten vaikutuksesta koko seudun kulttuuriin ja elinvoimaan. Teos innostaa pohtimaan, miten tarina jatkuu – ja siinä nykyiset nuoret voivat olla tulevaisuuden osaajina merkittävässä roolissa, ja haluammekin heitä siihen tällä sarjalla kannustaa!”, kiteyttää Iisalmen kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski, joka on markkinointiavustaja Mari Kuosmasen kanssa toiminut harjoittelun ohjaajana.
”Nuorelta nuorelle -periaatteella tehty somesarja nostaa arvokkaan historiikkimme helmet someen, kaikkien saataville. Sarjassa esitellään, millaista työskentely tänä päivänä jopa ympäri maailmaa tunnetuissa yrityksissämme oli niiden historian alussa, ja valotetaan myös sitä, millaisia työmahdollisuuksia alueen yritykset tarjoavat tänään. Toivottavasti erityisesti nuoret löytävät somesarjamme ja pääsevät sen avulla näkemään, kuinka poikkeuksellinen vientiteollisuuden keskittymä alueellamme toimiikaan. Ja erityisesti löytämään ne moninaiset työskentelymahdollisuudet ja urapolut, jotka ne tarjoavat! Kokonaisuudesta syntyy kuva, että Ylä-Savon seudulla voi todella tehdä merkityksellistä työtä ja luoda kansainvälisenkin uran.”, kuvailee Ylä-Savon Teollisuus Ry:n varapuheenjohtajana toimiva Iisalmen Sahat Oy:n toimitusjohtaja Tommi Lähteinen.
Lisää tietoa alueen uramahdollisuuksista kaivataan – työtehtäviä avattava monipuolisemmin
Ainakin yksi nuori osaaja – sarjan parissa työskennellyt Ulla Lehtonen – on yhteistyöprojektin aikana oppinut paljon uutta seudun tarjoamista uramahdollisuuksista:
”Ylä-Savon teollisuudessa on todella laajasti erilaisia yrityksiä, osa yrityksistä on ollut jopa minulle täysin uusia. Yrityksissä on myös ollut ihan erilaisia työtehtäviä, mitä olin kuvitellut. Ylä-Savon teollisuus on kehittynyt paljon alkuajoistaan, ja ainakin minun mielenkiintoni on herännyt useampaakin yritystä kohtaan.”
Ulla Lehtosen mielestä alueen yritysten olisikin hyvä kertoa hieman enemmän ja laajemmin alueen oppilaitoksissa niistä moninaisista työtehtävistä, joita ne tarjoavat:
”Esimerkiksi tekoälyä hyödyntävien työtehtävien monipuolisuudesta en ollut ennen tätä projektia kuullut, joten ei varmasti moni muukaan. Lisäksi esimerkiksi markkinointiin liittyen löytyy varmasti monesta yrityksestä tehtäviä, kun some on jo niin iso osa ihmisten elämää, että tarvitaan yrityksiin somea tuottavia henkilöitä. Merkonomina minulle avautuu myös mahdollisuudet työskennellä taloushallinnon parissa ja erilaisissa myyntitehtävissä”, hän toteaa.
Entä mikä tarina jäi erityisesti Ulla Lehtosen mieleen, kun projekti vei niin monen erilaisen toimijan historian käänteisiin?
”Ponssen nimen tarina on jäänyt hyvin mieleen, samoin tarina siitä, miten Normet on alun alkaen syntynyt, ja heidän valtava kehityksensä tähän nykyhetkeen. Kiinnostavaa oli myös tutustua kisällioppimiseen, ja kuinka siitä on päästy maksuttomaan koulutukseen”, kertoo Ulla Lehtonen.
Historian helmiä ja tulevaisuuden menestystarinoita Ylä-Savon teollisuudessa -somesarja alkaa joulukuun alussa Iisalmen kaupungin Facebookissa ja Instagramissa sekä Iisalmen Teollisuuskylä Oy:n LinkedInissä. Sarjaan voi tutustua myös Ylä-Savon Teollisuus ry:n verkkosivuilla osoitteessa www.ystl.fi(siirryt toiseen palveluun)
Lisätietoja:
Laura Koski, markkinointi- ja viestintäsuunnittelija, p. 040 632 5868 tai laura.koski(at)iisalmi.fi (Lauran kautta tavoittaa myös merkonomiopiskelija Ulla Lehtosen)
Tommi Lähteinen, toimitusjohtaja, CEO, Iisalmen Sahat Oy, p. 05900 906 tai tommi.lahteinen(at)ipowood.fi
Ylä-Savon työllisyys- ja yrityspalvelulautakunnan kokouksessa 28.11.2024 hyväksyttiin työllisyyden monialaisen palvelun yhteistyösopimus.
Maaseutuhallinnon yhteislautakunta myönsi vuoden 2024 tunnustuspalkinnot kokouksessaan 28.11.2024 § 22. Kuntien palveluvastaavat järjestävät palkinnon luovutuksen.
Hyvinvointijaoston kokouksen 3.12. asialistalla on mm. Vuoden 2024 urheiluapurahat ja seuratoimijat sekä Iisalmen kaupungin varhaiskasvatuksen liikkumisohjelma.
Laatija: Iisalmen kaupunki/elinvoima- ja konsernipalvelut
Tiedoksiantoaika: 3.12.2024 – 17.12.2024
Liitteet.
Laatija: Iisalmen kaupunki/Kaavoitus
Tiedoksiantoaika: 3.12.2024 – 9.1.2025
Liitteet.
Laatija: Iisalmen kaupunki
Tiedoksiantoaika: 2.12.2024 – 8.1.2025
Liitteet.
Laatija: Iisalmen kaupunki/elinvoima- ja konsernipalvelut
Tiedoksiantoaika: 29.11.2024 – 17.12.2024
Laatija: Iisalmen kaupunki/Kaavoitus
Tiedoksiantoaika: 29.11.2024 – 20.12.2024
Liitteet.
Laatija: Iisalmen kaupunki/elinvoima- ja konsernipalvelut
Tiedoksiantoaika: 28.11.2024 – 3.1.2025
Haemme Iisalmen kaupungille maaseutujohtajaa vakituiseen virkasuhteeseen 1.4.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Etsimme toimeen tarttuvaa maaseutujohtajaa, joka haluaa edistää maaseudun elinvoimaisuutta ja kehittää yhteistoiminta-alueen maaseutuhallintoa.
Iisalmen kaupunki toimii vastuukuntana maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueella, johon kuuluu Iisalmen kaupungin lisäksi Lapinlahden, Sonkajärven ja Vieremän kunnat. Ylä-Savon maaseutupalvelut hoitaa yhteistoiminta-alueen viljelijätukihallinnon, eläintenpitäjien ja eläinten pitopaikkojen rekisteröinnin, hukkakauravalvonnan sekä muut lakisääteiset tehtävät. Muita tehtäviä vastuualueella on riistaeläinvahinkojen korvaushakemusten käsittely ja osallistuminen maaseudun kehittämistehtäviin yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Maaseutujohtajan lisäksi Ylä-Savon maaseutupalveluissa työskentelee tällä hetkellä 5 viranhaltijaa.
Yhteistoiminta-alueen maaseutuelinkeinoviranomaisena toimii Maaseutuhallinnon yhteislautakunta, joka vastaa maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa annetun lain sekä Iisalmen kaupungin ja Ruokaviraston solmiman maksajavirastosopimuksen mukaisesti. Toiminnasta on sovittu kuntien yhteistoimintasopimuksessa. Maaseutujohtaja vastaa Ylä-Savon maaseutupalvelut -vastuualueen toiminnasta ja toiminnan kehittämisestä kuntien yhteistoimintasopimuksen ja kaupunkistrategian mukaisesti sekä maaseutuhallinnon yhteislautakunnan päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja tiedottamisesta. Maaseutujohtaja toimii maaseutuhallinnon yhteislautakunnan esittelijänä.
Maaseutujohtajan tehtävän kelpoisuusehtona on vähintään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava aiempi soveltuva opistoasteinen tutkinto ja soveltuva kokemus. Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää
– hyvää perehtyneisyyttä maaseutuhallintoon
– hyviä yhteistyötaitoja
– vuorovaikutus- ja viestintätaitoja
– kykyä kokonaisuuksien hallintaan
– valmiutta ja rohkeutta palveluiden ja organisaation kehittämiseen ja johtamiseen.
Hyvät ICT-taidot, hyvä kirjallinen ja suullinen suomen kielen taito sekä maaseutuelinkeinojen ja alueen maatilayritysten tuntemus ovat edellytyksiä työssä onnistumiseen. Eduksi luetaan kokemus esihenkilötehtävistä ja kunnallishallinnon tuntemus.
Tarjoamme monipuolisen ja merkityksellisen työn, jossa pääset kehittämään ja johtamaan maaseudun elinvoimaisuutta. Tehtävässä pääset työskentelemään joustavassa ja asiantuntevassa työyhteisössä, jossa tuetaan ammatillista kehittymistä ja tarjotaan joustavat työskentelymahdollisuudet. Henkilöstöetuina tarjoamme mm. tukea kulttuurin ja liikunnan harrastamiseen sekä työsuhdepolkupyöräetuuden.
Viran hoito edellyttää voimassa olevaa B-ajokorttia. Käytössäsi sinulla on työnantajan sähköauto.
Palkkaus määräytyy Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan ja on työkokemuksesta riippuen 4 082,52-4 409,12 €/kk (sis. työkokemuslisän 0-8 %). Työntekijällä on myös mahdollisuus saada puolen vuoden päästä työsuhteen alkamisesta henkilökohtaisen työnsuorituksen arviointiin perustuvaa henkilökohtaista lisää.
Virkaan valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Virkaan hakeutuvien voidaan edellyttää osallistuvan erilliseen soveltuvuusarviointiin.
Hakemus tulee tehdä ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kuntarekry.fi viimeistään 15.12.2024 klo 15.00 mennessä. Haastattelut pidetään 3.1.2025.
Haemme osaavaan joukkoomme Maanrakennusammattimiestä
Toimit Kadut ja ympäristö -vastuualueella Rakentaminen ja liikennealueet -toimintayksikössä maanrakennusammattimiehenä. Tehtävääsi kuuluu monipuoliset kaupungin katujen, yleisten alueiden ja kunnallistekniikan rakentamis -ja peruskorjaustyöt sekä tarvittaessa katujen ja liikunta-alueiden kunnossapito- sekä koneenkuljettajan työtehtävät.
Tehtävä edellyttää hyvää ammattitaitoa ja kokemusta maanrakennustöistä sekä valmiutta varallaoloon sekä vuorotyöhön. Arvostamme infra-alan tuntemusta, yhteistyökykyä ja valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn. Vähintään B-luokan ajokortti on välttämätön. Eduksi katsotaan kokemus katujen ja liikunta-alueiden kunnossapitotyökoneiden kuljettamisesta sekä tieturva -1 kortti.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva alan työkokemus sekä alan tuntemus.
Tarjoamme sinulle:
– hyvän perehdytyksen tehtäviin
– osaavan työyhteisön tuen ja mielenkiintoisen työn
– henkilöstöetuina mm. tukea kulttuurin ja liikunnan harrastamiseen sekä työsuhdepyöräedun
Palkkaus määräytyy Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Palkka on työkokemuksesta riippuen 2 307,46 – 2 492,06 euroa/ kk (sis. työkokemuslisä 0-8%). Henkilöllä on mahdollisuus saada vielä puolen vuoden päästä palvelusuhteen alkamisesta henkilökohtaisen työnsuorituksen arviointiin perustuvaa henkilökohtaista lisää. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Valinnassa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.
Hakemus tulee tehdä ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kuntarekry.fi viimeistään 19.12.2024 klo 15.30 mennessä. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona kelpoisuutta osoittavat tutkintotodistukset ja ansioluettelo.
Haemme sijaisia varhaiskasvatuksen eripituisiin sijaisuuksiin. Huomiomme myös opiskelijat sekä alan työkokemuksen omaavat henkilöt sijaistarpeita täytettäessä.
Haemme sijaisia varhaiskasvatuksen eripituisiin sijaisuuksiin. Huomiomme myös opiskelijat sekä alan työkokemuksen omaavat henkilöt sijaistarpeita täytettäessä.
Kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) tai siirtymäsäännöksen (§75) mukaisesti. Opiskelijoiden soveltuvuus eri tehtäviin arvioidaan yksilöllisesti annettujen ohjeiden mukaisesti.
Ilmoita hakemuksessasi, millaisista sijaisuuksista olet kiinnostunut. Määritä, milloin olet käytettävissä sekä päivitä hakemustasi tarvittaessa!
Sijaisuuksia täytettäessä käytämme sähköistä kutsupalvelua, jolloin voit saada työtarjouksen keikkakalenteriisi tai tekstiviestipalvelun avulla.
Esihenkilö tai muu rekrytoija voi tarjota sijaisuutta myös puhelimitse. Sijaisrekisteri ei ole julkinen hakumenettely eikä sijaisrekisterin kautta täytetyistä lyhytaikaisista sijaisuuksista tehdä hallintopäätöksiä.
Haemme sijaisia ruokapalvelun eripituisiin sijaisuuksiin.
Kelpoisuusedellytyksenä on ruokapalvelualan perustutkinto tai vastaava aiempi koulutus, kokemusta suurtalousalalta sekä hygieniapassi. Huomioimme myös opiskelijat sekä alan työkokemuksen omaat henkilöt sijaistarpeita täyttäessä. Arvostamme yhteistyökykyä, joustavuutta ja oma-aloitteisuutta. Lisäksi joissakin tehtävissä edellytämme valmiutta tehdä siivoustyötä.
Ilmoita hakemuksessasi, millaisista sijaisuuksista olet kiinnostunut. Määritä, milloin olet käytettävissä sekä päivitä hakemustasi tarvittaessa!
Sijaisuuksia täytettäessä käytämme sähköistä kutsupalvelua, jolloin voit saada työtarjouksen keikkakalenteriisi tai tekstiviestipalvelun avulla.
Esihenkilö tai muu rekrytoija voi tarjota sijaisuutta myös puhelimitse. Sijaisrekisteri ei ole julkinen hakumenettely eikä sijaisrekisterin kautta täytetyistä lyhytaikaisista sijaisuuksista tehdä hallintopäätöksiä.
Haemme sijaisia maatalouslomittajien eripituisiin sijaisuuksiin Pohjois-Savon alueelle. Huomiomme myös opiskelijat sekä alan työkokemuksen omaavat henkilöt sijaistarpeita täytettäessä.
Hakijoilta edellytetään maatalousalan koulutusta ja/tai vankkaa kokemusta karjanhoitotyöstä. Opiskelijoiden soveltuvuus eri tehtäviin arvioidaan yksilöllisesti annettujen ohjeiden mukaisesti.
Ilmoita hakemuksessasi, millaisista sijaisuuksista olet kiinnostunut. Määritä, milloin olet käytettävissä sekä päivitä hakemustasi tarvittaessa!
Sijaisuuksia täytettäessä käytämme sähköistä kutsupalvelua, jolloin voit saada työtarjouksen keikkakalenteriisi tai tekstiviestipalvelun avulla.
Esihenkilö tai muu rekrytoija voi tarjota sijaisuutta myös puhelimitse. Sijaisrekisteri ei ole julkinen hakumenettely eikä sijaisrekisterin kautta täytetyistä lyhytaikaisista sijaisuuksista tehdä hallintopäätöksiä.
Haemme sijaisia koulunkäynninohjaajan eripituisiin sijaisuuksiin perusopetukseen. Huomiomme myös opiskelijat sekä alan työkokemuksen omaavat henkilöt sijaistarpeita täytettäessä.
Koulunkäynninohjaaja työskentelee opettajan työparina luokassa koulupäivän aikana. Hänen tehtävänään on tukea oppilaan työskentelyä ja avustaa tarvittaessa erilaisissa tilanteissa. Koulunkäynninohjaaja voi työskennellä myös iltapäivätoiminnanohjaajana. Tehtävään soveltuva koulutus voi olla koulunkäyntiavustajan tai muu vastaava hoito-, nuoriso- tai kasvatusalan koulutus. Opiskelijoiden soveltuvuus eri tehtäviin arvioidaan yksilöllisesti annettujen ohjeiden mukaisesti.
Ilmoita hakemuksessasi, millaisista sijaisuuksista olet kiinnostunut. Määritä, milloin olet käytettävissä sekä päivitä hakemustasi tarvittaessa!
Sijaisuuksia täytettäessä käytämme sähköistä kutsupalvelua, jolloin voit saada työtarjouksen keikkakalenteriisi tai tekstiviestipalvelun avulla.
Esihenkilö tai muu rekrytoija voi tarjota sijaisuutta myös puhelimitse. Sijaisrekisteri ei ole julkinen hakumenettely eikä sijaisrekisterin kautta täytetyistä lyhytaikaisista sijaisuuksista tehdä hallintopäätöksiä.
Iisalmessa tapahtuu
Iisalmen tapahtumakalenteri. Täältä löydät elokuvat, konsertit, näyttelyt, liikunta- ja urheilutapahtumat – mitä ikinä kaupungissa onkaan meneillään
Matkailu
Savolainen vieraanvaraisuus ja puhdas luonto houkuttelevat lomailemaan. Vietä unelmiesi loma täynnä elämänmakuisia elämyksiä Iisalmessa ja tienoilla.
By Iisalmi
Kun haluat ihmisenmyötäisen arjen ja kansainvälisen uran, valitset Iisalmen – valitset elämän maalla ja maailmalla. Iisalmessa ja sen lähitienoilla kiireetön elämänmeno yhdistyy kansainvälisiin menestystarinoihin.