Siirry sisältöön

Julkinen taide tarkoittaa julkisissa, helposti saavutettavissa tiloissa olevaa taidetta. Julkisen taiteen tavanomaisimpia muotoja ovat monumentit, muistomerkit, patsaat ja veistokset, mutta se käsittää myös muraalit, graffitit, katutaiteen ja installaatiot.

Prosentti taiteelle -hankkeen syksyllä 2014 tekemässä kyselytutkimuksessa 70 prosenttia vastaajista kertoi haluavansa taideteoksia arkiympäristöönsä, kuten asuinalueelleen, työpaikoille ja kouluihin. Kyselyn mukaan taiteen koetaan parantavan turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Taide nostaa myös asuinalueiden ja kiinteistöjen arvoa suomalaisten silmissä.

Ympäri Iisalmea on useita pysyvästi julkisilla paikoilla olevia muistomerkkejä ja patsaita. Eniten teoksia on keskustan alueella, mutta niitä löytyy myös koljonvirralta, sankariniemeltä ja ohitustien varresta. Kustaa Aadolfin kirkon alueella on myös listan ulkopuolisia muistomerkkejä.

Iisalmen julkinen taide


Iisalmen muraalit

Muraalit eli seinämaalaukset ovat talon ulkoseinään, muuriin, lattiaan tai muuhun pysyvään rakenteeseen luotu taideteos. Teokset ovat yleensä suuri kokoisia, kuten Iisalmen talojen ulkoseiniin luodut teokset. 

Iisalmen muraalit ovat syntyneet osana  UPEA18 ja Upeart Festival 2019 – taidefestivaaleja.

“Upeart Festival on tullut tunnetuksi korkealaatuisten ja taidolla kuratoitujen julkisten taideteosten tuotannosta. Vuosina 2016–2019 useissa kaupungeissa yhtäaikaisesti järjestetty tapahtuma on tuottanut korkeatasoista julkista taidetta ympäri maata. Tapahtuma onkin tutustuttanut laajalti ihmisiä julkisen taiteen mahdollisuuksiin ja luonut taidetta ennakkoluulottomasti kaikkien koettavaksi.”

Linkin takaa löydät lisätietoa (avautuu uuteen välilehteen).

How & Nosm “Animal Farm”

Satamakatu 9

Valtakunnallisen UPEA18-taidefestivaalin aikana toteuteettiin julkista taidetta 12 suomalaiskaupunkiin 20 huippuluokan taiteilijan voimin. Sen myötä taiteilijakaksikko How & Nosm maalasi Iisalmen keskustaan Satamakatu 9 muraalin.

Identtiset kaksoset ovat tunnettuja moniulotteisista, suurista seinämaalauksistaan, joita he ovat tehneet kaupunkeihin ympäri maailmaa.

Teoksen toteuttamisessa olivat mukana Iisalmen kaupunki, Tikkurila ja Pintaväri.

Muraali
How & Nosm – Animal Farm, 2018

Spidertag “Interactive Neon Mural #6”

Savonkatu 13

Espanjalaisen taiteilijan Spidertagin neonväreillä leikittelevä valotaideteos ‘Interactive Neon Mural #6’ on valmistunut Iisalmen Savonkadulle osana Upeart Festival 2019 -taidetapahtumaa. 

Mobiililaitteeseen ladattavan Lotus Lantern- sovelluksen(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), bluetooth-yhteyden ja teoksen yhteydessä löytyvän QR-koodin avulla katsoja voi ohjata valokaapelien värejä ja tutkia muutoksen vaikutusta kokonaisuuteen.

‘Interactive Neon Mural #6’ on Spidertagin kuudes teos vuorovaikutteisten valotaideteosten sarjassa, jonka aiempia toteutuksia on nähty Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Chilessä.

Teos toteutettiin Savonkatu 13 -kiinteistön päätyseinälle. Teoksen toteutuksessa olivat mukana Upeart, Iisalmen kaupunki ja Kiinteistö Oy Savonkatu 13.

Valoilla toteutettu muraali
Spidertag – Interactive Neon Mural #6, 2019

Taidekokoelma

Taidekokoelman pohjana on Alli Nissisen testamenttilahjoitus (s. 1866 Iisalmessa, k. 1926 Helsingissä)

Iisalmelaislähtöinen Alli Nissinen oli  suomalainen koulunjohtaja, kirjailija ja nuorsuomalaisen puolueen kansanedustaja ensimmäisessä ja toisessa eduskunnassa. Nissinen toimi myös marttaliiton puheenjohtajana 1924–1926.

Kokoelma koostuu reilusta kolmesta sadasta taideteoksesta (luettelointiyksiköt), laskutavasta riippuen. Jos lasketaan yksittäiset taideteokset, teoksia on yli 670. Kokoelmataiteilijoita ovat mm. Anna Sahlstén, Amelie Lundahl, Kaarina Kaikkonen, Osmo Monto, Erkki Matilainen, Eino Ahonen ja Timo Tolonen.  Kokoelmassa myös yksi Albert Edelfeltin teos.

Iisalmen kulttuurikummi, ministerineuvos Lauri Tarasti, on lahjoittanut kaupungille Anna Sahlsténin töitä. Kuuluisin näistä on ehkä Tarastin lahjoittama osatutkielma taiteilijan yhteen tunnetuimmista teoksista “Kahvimummo”.

Kokoelma sijaitsee useassa eri kohteessa, kuten kouluilla, kulttuurikeskuksessa ja kaupungintalolla.

Kolme taulua
Anna Sahlsténin maalaamia naisten muotokuvia. Sijainti: kulttuurikeskuksen lämpiö
Kaarina Kaikkosen muotokuva Eino Säisästä 1989 Sijainti: kulttuurikeskus

Patsaat ja veistokset

Patsas on jalustallinen veistos, joka on yleensä suhteellisen suurikokoinen ja näkyvälle julkiselle paikalle sijoitettu. Ne kuvaavat tavallisesti henkilöä tai toimivat muistomerkkinä. Myös rintakuva on patsas. Henkilöpatsaiden lisäksi Iisalmessa on myös veistoksia ja tilataideteoksia.

Teokset ovat listattu karkeasti ottaen etelä-pohjoissuunnasta.

Kuikka

Tanja Rytkönen 1996
Iisalmen ohitustien tiemerkki
Sijainti: ohiajotie, eteläpää
Kuva: Iisalmen kulttuuripalvelut

Tanja Rytkönen – Kuikka, 1996

Olvin synty

Anu Matilainen 1991
OLVI-säätiön lahja 100 -vuotiaalle Iisalmen kaupungille
Sijainti: Lüneburginpuisto
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Anu Matilainen – Olvin synty, 1991

Lähteen haltiatar

Eemil Halonen 1921
OLVI-säätiön lahja 120 -vuotiaalle Olville 1998
Sijainti:  Lüneburginpuisto
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Eemil Halonen – Lähteen haltijatar, 1921

Pohjolan emäntä

Eemil Halonen 1940
Lahjoittanut OLVI-säätiö 1993
Sijainti:  Lüneburginpuisto, Luuniemenkatu 4
Kuva: Iisalmen kulttuuripalvelut

Eemil Halonen – Pohjolan emäntä, 1940

Kalapoika

Eemil Halonen
OLVI-säätiön lahja 100 -vuotiaan Olvin kunniaksi
Sijainti: Iisalmen tori
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Eemil Halonen – Kalapoika

Kuu

Kari Cavén 2017
Sijainti: Koivukuja, Pohjolankadun ja Satamakadun risteys
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Kari Cavén – Kuu, 2017

Pikarijäkälät

Anu Matilainen 2001
Sijainti: Iisalmen kulttuurikeskus
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Anu Matilainen – Pikarijäkälät, 2001

Myrskylintu

Anu Matilainen 1991
Sijainti: Kirkkopuisto, Pyhän Ristin kirkon vieressä
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Anu Matilainen – Myrskylintu, 1991

Kauppis-Heikki

Aimo Tukiainen 1962
Sijainti: Kirkkopuisto
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Aimo Tukiainen – Kauppis-Heikki, 1962

Juhani Aho

Aimo Tukiainen 1961
Sijainti: Kirkkopuisto
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Aimo Tukiainen – Juhani Aho. 1961

Rauhan Kannel

Eemil Halonen 1992
Teos on jälkivalos, alkuperäinen teos on vuodelta 1920
Sijainti: Meijerinkatu 4, ent. Vetreän piha
Kuva: Iisalmen kulttuuripalvelut

Eemil Halonen – Rauhan Kannel, 1992

Lentoon lähtö

Anu Matilainen 1986
Sijainti: Rautatieaseman puisto
Kuva: Iisalmen kulttuuripalvelut

Anu Matilainen – Lentoon lähtö, 1986

Koljonvirran taisteilija

Seppo Kalliokoski ja Erkki Rytkönen 2001
Sijainti: Koljonvirta, Ouluntien (82) varrella
Kuva: Iisalmen kulttuuripalvelut

Seppo Kalliokoski ja Erkki Rytkönen – Koljonvirran taisteilija, 2001

Muistomerkit

Muistomerkki on jonkin muistona toimiva objekti. Usein muistomerkin aihe on henkilö, yleisimmin kuollut henkilö tai joku tapahtuma. Yleisiä muistomerkin muotoja ovat maamerkit, kuten patsaat, veistokset, monumentit, suihkulähteet tai jopa kokonaiset puistot tai paikat. Muistomerkki voi syntyä myös spontaanisti ja olla tilapäinen. Iisalmessa muistomerkit käsittävät sotamuistomerkit, merkkihenkilömuistomerkit ja hautamuistomerkit. 

Muistomerkit ovat listattu karkeasti ottaen etelä-pohjoissuunnassa

Vapaustaistelussa kaatuneiden muistomerkki

Eemil Halonen 1920
Sijainti: Sankariniemen hautausmaa
Kuva: Juha Hotari

Eemil Halonen -Vapaustaistelussa kaatuneiden muistomerkki

Veteraanien muistomerkki

Sijainti: Nuorisotalon edusta
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Muistomerkki, jossa lukee "Veteraanien perintö vapaa isänmaa 1939-1945"

Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki

Sijainti: Kirkkopuisto, Profeetta Eliaan kirkon piha
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Vaikeiden aikojen muistomerkki

Erkki Matilainen
Sijainti: Pyhän Ristin kirkon lähellä
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Urho Kekkosen muistolaatta

Suomi-Valimo
Sijainti: Raatihuone
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Jääkäriken. Amiraali Antti Kääriäinen

Lapinlahden taidevalimo
Tekijä: toimittaja, graafikko Jouko Kääriäinen
Sijainti: Raatihuoneen pihan puoleisella ulkoseinällä
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Iisalmen silhuetti

Petteri Tikkanen
Teoksessa tuodaan esille 12 iisalmelaista merkkihenkilöä: Petter Kumpulainen, Joachim Putkonen, Karl Collan, Anna Sahlstén, Alli Nissinen, Santeri Rissanen, E.W. Åberg, Edvin Laine, Klaus Karppinen, Olli Remes, Joonas Kokkonen, Eino Säisä.
Sijainti: Kirkkopuisto, Louhenkadun ja Riistakadun välissä
Kuva: Iisalmen kulttuuripalvelut

Petteri Tikkanen – Iisalmen silhuetti

Sankarimuistomerkki ja sankarihautoja

Sijainti: Vanhan hautausmaan sankarihautausmaa
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Kauppis-Heikin hautamuistomerkki

Sijainti: Kustaa Aadolfin kirkko
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Juhani Ahon hautamuistomerkki

Venny Soldan Brofelt
Sijainti: Kustaa Aadolfin kirkko
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Katovuosista kärsineille

Sijainti: Kustaa Aadolfin kirkko
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

A. I. Arwissonin muistomerkki

Savon kielen ry 1985
Sijainti: Kustaa Aadolfin kirkko
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

A. I. Arwissonin muistomerkki.

Petteri Kumpulaisen muistomerkki

Sijainti: Kustaa Aadolfin kirkko
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Petteri Kumpulaisen muistomerkki.

Koljonvirran taistelussa kaatuneiden muistomerkki

Sijainti: Koljonvirran leirintäalue
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Koljonvirran taisteluissa kaatuneiden muistomerkki.

Mikael Petrovits Dolgorukin muistopatsas

1848
Sijainti: Ouluntie 37, Mansikkaniemi
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Sandelsin patsas

Läänin agronomi Alfr. Sjöström 1885
Sijainti: Koljonvirta, Pölkkyniemi, Ouluntie 217
Kuva: Iisalmen nuorisopalvelujen Twist-nuoret

Sähkökaappitaide

Iisalmen katukuvasta on mahdollista löytää taideteoksia Savon Voima Oy:n sähkökaapeista elokuun 2020 alusta lähtien. 
Yläsavolaiset  taiteilijat ja taiteen harrastajat ovat maalanneet 10 sähkökaappia, 
jotka muodostavat noin 5km reitin.

Linkistä pääset Google Maps -näkymään (linkki avautuu uuteen välilehteen).

koulu, jonka useat seinä ovat taideteoksia

Prosenttitaide

Vaikka taidehankinta on vain pieni osa rakennushankkeiden kustannuksia, onnistunut taideteos voi olla merkitykseltään ja symboliarvoltaan rakennuksen kustannuksia suurempi.

Lue lisää

Lisätietoja

Julkisesta taiteesta lisää