Yritysneuvonnassa on käytössä sähköinen ajanvaraus
Yritysasiantuntijoiden tapaamisajat ovat varattavissa myös sähköisen ajanvarauskalenterin kautta. Tapaamisvaihtoehtoina ajanvarausjärjestelmässä ovat joko perinteinen live-tapaaminen yritysneuvojan kanssa, etätapaaminen Teamsilla tai puhelinneuvonta.
Ajanvarausjärjestelmästä asiakas voi varata itselleen neuvonta-ajan yritysasiantuntijoille joko live-tapaamiseen yritysneuvontaan, etäneuvonta-ajan Teamsin välityksellä tapahtuvaan tapaamiseen tai puhelinneuvonta-ajan. Mikäli järjestelmästä ei löydy itselle sopivaa vapaata aikaa, voi toki olla myös suoraan yhteydessä yritysasiantuntijaan ja sopia muustakin neuvonta-ajankohdasta. Sähköinen ajanvaraus helpottaa yhteydenottoa ja ajanvaraamista ennen kaikkea jo aiemmin yritysneuvonnassa asioineiden yrittäjien osalta sekä mahdollistaa ajanvarausten tekemisen myös toimistoajan ulkopuolella.
Ajanvarausta tehdessä pyydämme asiakasta jo lyhyesti kertomaan tapaamisen aiheen ja mahdollisesti lähettämään erikseen aiheeseen liittyvää taustamateriaalia. Mikäli asiakas ei ole aiemmin asioinut yritysneuvonnassa, ajanvarausvahvistuksen mukana tulee linkki asiakastietolomakkeeseen, joka olisi hyvä täyttää ja palauttaa ennen tapaamista. Vahvistusviestin kautta varattu aika on myös mahdollista vaihtaa tai perua.
Ajanvarausjärjestelmänä on Microsoftin O365-ohjelmistokokonaisuudesta löytyvä Bookings-järjestelmä. Paikallisille yrittäjille vinkkinä siis, että mikäli sinulla on käytössäsi O365, niin Bookingsin avulla voi ilman lisäkustannuksia luoda itselleen varsin vaivattomasti omaan yritystoimintaan soveltuvan ajanvarausjärjestelmän.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.