Ulkoliikuntapaikat
Iisalmessa on mahdollisuus liikkua ulkona ympäri vuoden. Ulkoliikuntapaikat ja -alueet mahdollistavat eri liikuntalajien monipuolisen harrastamisen niin keskustassa kuin taajaman ulkopuolella.
Iisalmessa on mahdollisuus liikkua ulkona ympäri vuoden. Ulkoliikuntapaikat ja -alueet mahdollistavat eri liikuntalajien monipuolisen harrastamisen niin keskustassa kuin taajaman ulkopuolella.
Paloisvuoren huipulta on upeat näkymät Paloisjärven yli kaupungin keskustaan. Alueella on kattavasti liikuntamahdollisuuksia läpi vuoden ja talvisin asiakkaita palvelee laskettelukeskus.
Sankariniemen stadion tarjoaa kesäkaudella puitteet yleisurheilun harjoitteluun kilpailutapahtumineen sekä hyvin hoidetun luonnon nurmen jalkapallon virallisia ison kentän ottelutapahtumia ajatellen.
Iisalmesta löytyy kolme täysimittaista luonnonnurmikenttää, täysimittainen tekonurmikenttä sekä hiekkatekonurmi. Luonnonnurmet saavat vuosittain kehuja hyvästä kunnostaan, eivätkä lainkaan suotta!
Iisalmessa vesiliikuntaa voi harrastaa ympäri vuoden uimahallissa ja kesäaikaan uimarannoilla. Uimarannat sijaitsevat järvien rannoilla eri puolin kaupunkia palvellen siten eri kaupunginosia ja kyliä.
Lasten liikennepuisto sijaitsee Luuniemellä, ja on auki 20.5.-9.8.2025. Toiminta on maksutonta ja se on suunnattu alakouluikäisille lapsille.
Iisalmen ulkokuntosaleilla on monipuolisesti erilaisia kuntoilulaitteita, joten ne sopivat hyvin eritasoisille kuntoilijoille. Ulkokuntosalit ovat maksuttomia ja avoinna ympäri vuoden.
Iisalmen kaupunki ylläpitää talvikaudella ulkojäitä sekä keskustan alueella että taajaman ulkopuolella. Tältä sivulta löydät tietoa ulkojääpaikoista.
Skeittipuistot ovat rullalautailuun soveltuvia alueita. Monet skeittipaikat sopivat myös esimerkiksi rullaluisteluun ja scoottaukseen eli temppupotkulautailuun. Iisalmesta löydät kolme upeaa skeittipuistoa. Tutustu täältä lisää!
Kaupunki kunnostaa latuja talvikaudella aktiivisesti ja latuverkostoa on satojen kilometrien mitalla. Tältä sivulta löydät tietoa laduista ja niiden kunnossapidosta.
Frisbeegolf on yhdistelmä perinteistä golfia ja frisbeen heittämistä. Lajissa tavoitteena on heittää frisbee erilliseen frisbeegolfkoriin mahdollisimman vähin heitoin. Tältä sivulta löydät Iisalmen frisbeegolfratojen tiedot.
Beachvolleykentät kutsuvat kesäisin rantalentopallon peluun pariin. Kentät ovat kaikkien vapaassa maksuttomassa käytössä.