Uutiset
Iisalmi uudistaa kaupunkistrategiaa – lausuntokierros käynnistyy
Uuden strategian ytimessä ovat lasten ja nuorten hyvinvointi, pk-yrittäjyyden tukeminen, vihreän siirtymän investointien vauhdittaminen, osaavan työvoiman saatavuus ja yhteisöllisyyden vahvistaminen.
Iisalmeen ideoitiin osallistuvalla budjetoinnilla kirsikkapuisto – kuntalaisia kutsutaan istutustalkoisiin!
Iisalmen kaupungin Ideoista ihmeiksi -osallistuvan budjetoinnin kevään 2025 äänestyksessä yhdeksi kaupunkilaisten hyvinvointia lisääväksi toteutukseksi nousi kirsikkapuisto. Paikaksi perustettavalle puistolle valittiin kaunis Sankariniemen alue Paloisvirran kupeessa, ja nyt maisemaan onkin alkanut rakentua puisto, jossa tulevina keväinä kukoistavat kukkivat kirsikkapuut. Puisto ei kuitenkaan synny itsestään – kuntalaisia tarvitaan mukaan istutustalkoisiin, jotka järjestään lauantaina 4.10.2025.
Vaikuta Ylä-Savon ilmasto-ohjelmaan
Mitä mielestäsi tulisi ottaa huomioon seudullisen ilmasto-ohjelman päivityksessä?
Yrittäjyys, nuoret ja lapsiperheet halutaan kaupunkistrategian ytimeen
Myös kasvava kansainvälistyminen, vihreä siirtymä ja yhteisöllisyys nousivat esiin kevään pienryhmissä ja kuntalaiskyselyssä
Kiireneutraalit kaupunkikahvit jatkuvat syksyllä – tervetuloa mukaan eri puolille Iisalmea!
Iisalmen kaupunki lanseerasi alkuvuodesta uudenlaisen tavan kohdata asukkaita, kun Kiireneutraaleja kaupunkikahveja järjestettiin Karhun Kellarin tiloissa hyvinvoinnin teemalla, mutta ilman tarkkaa agendaa. Nyt syksyn koittaessa Iisalmessa jatketaan kiireettömiä ja asukkaita osallistavia kahvihetkiä, jotka jalkautuvat eri puolille kaupunkia. Tavoitteena on jatkaa matalan kynnyksen kohtaamisia, joiden ytimessä on yhteisöllisyys ja kuntalaisten kuuleminen. Tällä kertaa paikoiksi on valittu tiloja, joissa eri ikäiset kuntalaiset viettävät aikaansa.
Näköalatornin nimikilpailun voittaja on valittu
Tervetuloa Paloskin Huipulle ihastelemaan näköaloja Iisalmeen!
Iisalmen Paloisvuoren uudelle näköalatornille etsitään nimeä kilpailulla
Iisalmen kaupunki haluaa kerätä asukkailta nimiehdotuksia Paloisvuorelle avautuneelle uudelle näköalatornille. Jätä ehdotuksesi perusteluineen 15.6. mennessä!
Ideoista ihmeiksi – osallistuvan budjetoinnin äänestystulos on selvillä
Iisalmessa on tänä keväänä viimevuotiseen tapaan toteutettu osallistuvaa budjetointia.
Ideoista ihmeiksi -osallistuvassa budjetoinnissa vuonna 2024 ideoitu Paloisvuoren näköalatorni on avattu yleisön käyttöön
Ideoista ihmeiksi -osallistuvan budjetoinnin kautta toteutettu Paloisvuoren näköalatorni on valmistunut ja avattu asukkaiden käyttöön.
Ideoista ihmeiksi -osallistuva budjetointi: Viisi kuntalaisten ideoimaa ihmettä mukana äänestyksessä
Ideoista ihmeiksi -osallistuvan budjetoinnin äänestys alkaa 14.4.2025.
Iisalmen kaupungin iisalmi.fi-verkkosivustoa voi nyt käyttää eri kielillä
Iisalmen kaupunki julkaisi tällä viikolla kieliversiot verkkosivuistaan. Tekoälyn avulla tuotetut käännösversiot ovat nyt saatavilla englanniksi, venäjäksi, arabiaksi, espanjaksi ja ranskaksi. Lisäksi sivuston sisältöjä voi kuunnella kuuntelutoiminnon avulla. Uudet toiminnot sivustolla lisäävät saavutettavuutta ja tukevat yhdenvertaisuuden toteutumista.
Ideoista ihmeiksi -osallistuva budjetointi tulee taas: Iisalmelaiset ideoivat ja valitsevat 100 000 eurolla toimenpiteitä vuonna 2025
Iisalmen kaupunginhallitus päätti maanantaina 17.2.2025, että Iisalmi käynnistää Ideoista ihmeiksi -osallistuvan budjetoinnin prosessin ja esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää 100 000 euron lisämäärärahan kuntalaisten ideoimien toimenpiteiden toteuttamista varten. Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia yhteisen hyvän kehittämisessä ja vuorovaikutusta kaupungin kanssa, tuoden päätöksentekoa lähemmäs asukkaita. Iisalmessa osallistuvaa budjetointia toteutetaan tässä laajuudessa nyt toista kertaa – viime vuoden toteutus sai paljon kiitosta eri osapuolilta. Kuntalaiset pääsevät lähettämään ideoitaan 24.2.2025 alkaen.