Siirry sisältöön

Viestintä tukee kaupunkistrategian toteutumista

Iisalmen kaupungin viestintäohje 2022 – 2025 on laadittu linjaamaan kaupungin toimesta tapahtuvaa viestintää. Sen tavoitteena on tukea koko kaupunkiorganisaation viestinnän suunnittelua ja toteutusta siten, että kaikella kaupungin viestinnällä edistetään kaupunkistrategian ja vision toteutumista – yhteistä suuntaa ja kantavaa ideaa.

Iisalmen kaupunkistrategian visioksi asetettiin joulukuussa 2021: ”Suomen houkuttelevin seutukaupunki.” Strategiassaan Iisalmi julistautuu myös Suomen ihmeellisimmäksi kaupungiksi. Suomen ihmeellisimmän kaupungin tavoitteena on rakentaa houkuttelevuuttaan kolmen strategisen teeman – Ihana Iisalmi, Inspiroiva Iisalmi ja Ihmeiden Iisalmi -kautta.

Onnistuneella kuntaviestinnällä on strateginen merkitys: Osallistamalla aktiivisen kuntaviestinnän avulla paitsi organisaation työntekijät ja luottamushenkilöt myös laajat sidosryhmät mukaan strategisiin toimenpiteisiin ja strategisten arvojen mukaisiin tekoihin, voimme me Iisalmessa tehdä ihmeitä yhdessä!

Viestintäohje ohjaa kaupungin viestintää

Kaupungin viestintää linjaa kaupunginhallituksen hyväksymä viestintäohje, joka päivitetään strategiakausittain. Viestintäohjeen lisäksi viestintää ohjaavat erilaiset tarkentavat viestinnän ja markkinoinnin ohjeistot, kuten graafinen ohjeisto, kaupungin brändien manuaalit ja vastuualue- tai projektikohtaiset tarkemmat viestintäsuunnitelmat. Häiriötilanteiden varalle Iisalmen kaupungilla on erillinen kriisiviestintäohje.

Viestintäohjeen perustana on strategian lisäksi Kuntalaki, joka velvoittaa katsomaan viestintää kuntalaisen eli asukkaan, palvelujen käyttäjien, järjestöjen ja muiden sidosryhmien näkökulmasta. Kuntalain mukaisesti kaupungin viestinnän tulee edistää edellä mainittujen kohderyhmien tiedonsaantia sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Viestinnällä haluamme edistää hyvinvointia, vaikuttamismahdollisuuksia ja kaupungin vetovoimaisuutta

Viestintä pyrkii yhtäältä edistämään iisalmelaisten hyvinvointia ja vaikuttamismahdollisuuksia ja toisaalta rakentamaan viestinnällisiä suuntaviivoja sille, että Iisalmi tunnetaan myös valtakunnallisesti ja kansainvälisesti ihmeellisenä ja vetovoimaisena osaamisen paikkana. Viestinnällisten toimenpiteiden lisäksi Iisalmessa tuetaan näitä tavoitteita myös markkinoinnilla. 

Viestintä ohjaa osaltaan myös markkinointia, mutta ei paneudu yksityiskohtaisempaan markkinoinnin ohjeistamiseen. Viestintä ei ole vain hyvänkään yksipuolisen suunnittelun lopputulos. Se on yhä enemmän jatkuvaa ja monikanavaista dialogia ympäröivän yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Viestintä on vuorovaikutusta, joka auttaa kulloisenkin tilanteen edistämisessä ja saattaa ihmisiä yhteen. 

Iisalmen kaupungin viestintää ohjaavat kaupunkistrategian visio, teemat ja toiminta-ajatus sekä arvot ja toimintaperiaatteet. Kaupunkistrategian visio Iisalmi 2030 – Suomen houkuttelevin seutukaupunki on myös kaiken kaupungin viestinnän kattotavoite ja suunta.

Viestintä tehdään yhdessä.

Iisalmen kaupungin logo.

Iisalmen kaupungin logo ja slogan

Iisalmen kaupungin uusi virallinen logo otetaan käyttöön 1.1.2021 alkaen.  Logouudistuksen yhteydessä Iisalmen kaupunki uudistaa laajemmin koko viestinnällistä ilmettään, jota ohjaamaan on tuotettu uusi graafinen ohjeisto.

Logouudistuksen yhteydessä jo aiemmin By Iisalmi -markkinoinnista tuttu slogan ja lupaus: “Emme odota ihmeitä. Teemme niitä.” valittiin kaupungin viralliseksi sloganiksi. Slogania ei ole liitetty itse kaupunkilogoon, vaan se tuodaan viestinnälliseen ilmeeseen By Iisalmi -tunnuksen myötä.

Graafinen ohjeisto ohjaa visuaalista viestintää

Iisalmen kaupungin graafinen ohjeisto auttaa Iisalmen tarinan kertomisessa antamalla raamit viestinnällisen ilmeen luomiselle. Ohjeiston ja ilmeen taustalla on kaupungin strategia, arvot ja palvelulupaus. Ohjeisto huomioi myös kaupungin verkostobrändit, jotka olennaisesti kuuluvat Iisalmen tarinaan ja tulevaisuuden rakentamiseen.

Myös saavutettavuus ja toimivuus erilaisissa digitaalisissa ja painetuissa materiaaleissa on otettu huomioon uuden ilmeen suunnittelussa. Saavutettavuudella pyritään siihen, että kaupungin tuottama viestintä olisi tasavertaisesti kaikkien kaupunkilaisten ja muiden sidosryhmien käytettävissä.

Monikanavaista viestintää kuntalaisia osallistaen

Iisalmen kaupungin markkinointi- ja viestintäpalveluissa suunnitellaan ja toteutetaan monikanavaista ja aktiivista kuntaviestintää. Myös toimialojen verkkoviestijät, päälliköt ja johto osallistuvat viestintään kukin omassa roolissaan viestintäohjeen linjauksen “se viestii, joka parhaiten tietää” mukaisesti. 

Iisalmen kaupungin viestintää toteutetaan osallistaen ja vaikuttamismahdollisuuksia tarjoten monissa eri kanavissa, esimerkiksi:

Yhteystiedot