Siirry sisältöön

Vammaisneuvosto voi toimia aloitteentekijänä vammaisryhmiä koskevissa asioissa. Se voi antaa lausuntoja ja esityksiä vammaispoliittisissa kysymyksissä. Vammaisneuvostolla ei ole itsenäistä päätöksenteko-oikeutta, vaan se toimii asiantuntijaelimenä ja vammaisasioiden äänitorvena kunnan viranomaisiin ja muihin yhteiskunnan toimijoihin päin.

Iisalmessa kunnallinen vammaisneuvosto on toiminut vuodesta 1989 lähtien. Vammaisneuvoston toimintaohjeen mukaan kaupunginhallitus nimeää vammaisjärjestöjen esityksestä vammaisneuvostoon valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi puheenjohtajan ja kuusi varsinaista jäsentä sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet. Kaupunginhallitus valitsee neuvostoon myös oman edustajansa. Vammaisneuvostossa on lisäksi virkamiesedustajat tekniseltä toimialalta ja sivistys- ja hyvinvointitoimialalta.

Vammaisneuvoston toimintaohjeessa on lisää tietoa neuvostosta ja sen toiminnasta. Hyväksytty kaupunginhallituksessa 20.12.2021 § 424

Vammaisneuvoston kokousaikataulu vuonna 2024

  • ti 23.1. klo 15
  • ti 27.2. klo 15
  • ke 10.4. klo 15
  • ti 21.5. klo 15
  • ke 14.8. klo 15
  • ti 1.10. klo 15
  • ti 10.12. klo 12

Vammaisneuvoston kokousaikataulu vuonna 2025

  • ti 21.1. klo 15
  • ti 25.2. klo 15
  • ke 15.4. klo 15
  • ti 27.5. klo 15
  • ke 2.9. klo 15
  • ti 7.10. klo 15
  • ti 9.12. klo 15

Vammaisneuvoston kokoonpano kaudella 2021-2025

Kaupunginhallitus on nimennyt kokouksessaan 23.8.2021 § 229 vammaisneuvoston jäsenet.

Puheenjohtaja
Vornanen Saija
saija.vornanen@gmail.com
044 0818 933

Varapuheenjohtaja
Lipponen Marja

Jäsenet
Huusko Eila
Laajalahti Pertti
Rönkkö Hanna
Sariola Tuija
Seppänen Timo

Henkilökohtaiset varajäsenet
Hätinen Jouni
Kananen Janne
Koistinen Eila
Korsulainen Marjatta
Laajalahti Kaisu
Lampinen Raimo
Mykkänen Maarit

Kaupunginhallituksen / elinvoima- ja konsernipalvelut toimialan edustaja Tiina Karhu ja varalla Teija Itkonen-Brilli
Tekninen toimialan edustaja kaavoituspäällikkö Sari Niemi ja varalla Jyrki Könttä
Sivistys- ja hyvinvointitoimialan edustaja rehtori Minna Taipale ja varalla varhaiskasvatuksen erityisopettaja Maija Kahelin

Vammaisneuvoston pöytäkirjat

Neuvostojen pöytäkirjat ovat luettavissa Pöytäkirjat- sivulta. Pöytäkirjat julkaistaan kokousten jälkeen verkkosivuilla. Voit hakea myös muiden toimielinten esityslistoja ja pöytäkirjoja alla olevan sivuston kautta etsimällä kokousta (Kokoushaku) tai kohdistamalla haun yksittäiseen toimielimeen.

Vammaisneuvoston sihteeri

Aiheesta lisää