Pysäköinti
Pysäköinninvalvonnan avulla varmistetaan liikenteen sujuvuus, turvallisuus ja tasapuolisuus kaupunkiympäristössä.
Pysäköinninvalvonnan avulla varmistetaan liikenteen sujuvuus, turvallisuus ja tasapuolisuus kaupunkiympäristössä.
Iisalmessa pysäköinti on maksutonta.
Iisalmen keskustassa pysäköintiaikaa on osassa pysäköintipaikoista rajoitettu pysäköintikiekon käyttövelvollisuudella. Pysäköintikiekon käyttöaika ja aikarajoitus on merkitty liikennemerkillä.
Pysäköinnin alkamisajaksi merkitään aika, jolloin ajoneuvo pysäköidään tai seuraava tasa- tai puolitunti. Sijoita pysäköintikiekko näkyvälle paikalle auton kojelaudalle tai tuulilasiin siten, että se on ulkoapäin selvästi luettavissa.
Pysäköintivirhemaksu Iisalmessa on 40 euroa ja maksuvaatimus maksun korotuksesta on 14 euroa. Pysäköintivirhemaksu on maksettava 30 päivän kuluessa. Pysäköintivirhemaksu annetaan ajoneuvon kuljettajalle tiedoksi tai päätös kiinnitetään ajoneuvoon näkyvälle paikalle.
Maksun suorittamatta jättämisestä määräaikana seuraa maksun korotus, jolloin pysäköinninvalvoja antaa ajoneuvon omistajalle tai haltijalle maksuvaatimuksen suorittaa korotettu maksu 30 päivän kuluessa tiedoksisaamisesta uhalla, että maksu muuten peritään ulosottoteitse. Oikaisua pysäköintivirhemaksuun, maksuvaatimukseen maksun korotuksesta sekä rengaslukkoon haetaan ensisijaisesti sähköisesti.
Muutoksenhakuaika on 30 päivää. Oikaisuvaatimuksen tekeminen ei pidennä maksuaikaa. Maksuajan kuluessa voi hakea pidennystä eräpäivään.
Mopon pysäköinnissä säännöt ovat pääsääntöisesti samat kuin autolla. Pysäköinnin alkamisaikaa ei tarvitse ilmoittaa, mutta samat aikarajat ovat pysäköinnissä silti voimassa. Merkittyjen pysäköintipaikkojen ja erillisten mopopaikkojen lisäksi mopon saa kuitenkin pysäköidä myös:
Pysäköintialueilla/ -paikoilla, joissa pysäköinnin enimmäisaikaa on rajoitettu liikennemerkillä (H19), mopojen ei tarvitse ilmoittaa pysäköinnin alkamisaikaa, mutta pysäköinnin aikarajoitusta pitää noudattaa.
Mopolle, joka ylittää sallitun pysäköintiajan, voidaan määrätä pysäköintivirhemaksu.
Jos mopon joutuu joskus pysäköimään jalkakäytävälle, pyörätielle tai pihakadulle, on pidettävä huolta siitä, että se ei kohtuuttomasti haittaa tai estä muiden kulkua.
Liikkumisesteisen pysäköintiluvan myöntää Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja sitä saa käyttää vain luvan haltija. Lupaa ei saa kopioida. Lupa on sijoitettava auton tuulilasin sisäpuolelle näkyvään paikkaan.
Liikkumisesteisen pysäköintiluvalla saa pysäköidä seuraaville paikoille:
Tieliikennelaki sisältää paljon muita kieltoja ja rajoituksia, joihin liikkumisesteisen pysäköintilupa ei oikeuta pysäköimään.
Iisalmen kaupunki on mukana liikuntaesteisten pysäköintiprojektissa ja sen pysäköintipaikat löytyvät Autoliiton sovelluksesta.
Applikaatio löytyy hakusanalla Autoliitto, ja on ladattavissa ilmaiseksi sovelluskaupoista:
Kotihoidon pysäköintiluvan voi lunastaa julkisyhteisö, yhteisö tai yritys, jonka palveluihin kuuluvat kotona tehtävät ammatilliset hoito- ja hoivatyöt. Palvelun tulee olla hyvinvointialueen järjestämää.
Tunnus on voimassa viisi vuotta. Tunnus on henkilökohtainen ja ajoneuvokohtainen. Tunnus asetetaan ajoneuvon tuulilasin sisäpuolelle siten, että tunnus on helposti luettavissa ulkoapäin.
Tuote/palvelu | Yksikkö | Veroton hinta | Verollinen hinta (sis. alv 25,5 %) |
---|---|---|---|
Kotihoidonpysäköintitunnus | €/kpl | 117,93 | 148 |
Luvan voi lunastaa yritys tai yhteisö. Tunnuksella varustetun ajoneuvon voi pysäköidä Iisalmen kaupungin aikarajoitetulle pysäköintipaikalle aikarajoitusta noudattamatta kun työtehtävä niin vaatii. Pysäköinti muuhun tarkoitukseen ei ole sallittua. Tunnus asetetaan ajoneuvon tuulilasin sisäpuolelle siten, että tunnus on helposti luettavissa ulkoapäin.
Lupa ja tunnus myönnetään ajoneuvokohtaisesti.
Tunnuksen voimassaolo päättyy heti, kun tunnuksen saamisen edellytys lakkaa tai tunnus peruutetaan. Tällöin tunnus palautetaan kaupungintalon asiakaspalvelupisteeseen.
Tuote/palvelu | Yksikkö | Veroton hinta | Verollinen hinta (sis. alv 25,5 %) |
---|---|---|---|
Huoltopysäköintitunnus | €/kpl | 220,72 | 277 |
Pysäköinninvalvonnasta annetun lain (727/2011) mukaan ajoneuvoon voidaan kiinnittää rengaslukko, kun ajoneuvolla on vähintään viisi erääntynyttä maksamatonta ja lainvoimaista pysäköintivirhemaksua.
Rengaslukko poistetaan, kun rengaslukosta aiheutuneet kulut ja pysäköintivirhemaksut on suoritettu.
Jos ajoneuvoa ei lunasteta, ajoneuvo siirretään varastoon. Ajoneuvon siirrosta ja säilytyksestä aiheutuu ajoneuvon omistajalle/haltijalle lisäkustannuksia.
Ajoneuvo luovutetaan maksutositteita vastaan.
Mikäli omistaja tai haltija ei nouda ajoneuvoa varastosta 30 päivän kuluessa sen jälkeen, kun hän on saanut tiedon siirtopäätöksestä, ajoneuvo siirtyy Iisalmen kaupungin omistukseen.
Kaupunki siirrättää liikennettä tai puhtaanapitoa haittaavat ajoneuvot, jotka ovat kilvettömiä, katsastamattomia ja liikennekäytöstä poistettuja tai ovat hylättyjä.
Pysäköinninvalvonta antaa siirtokehotuksen auton omistajalle postitse sekä kiinnittää sen ajoneuvoon näkyvälle paikalle.
Ajoneuvo on siirrettävä 10 vuorokauden kuluessa ja sen jälkeen kaupunki siirtää ajoneuvon ajoneuvon omistajan kustannuksella säilytykseen.
Yksityiseltä alueelta ajoneuvoa siirrettäessä siirtokuluista vastaa kiinteistön omistaja, jos maksua ei omistajalta saada perittyä.
Ilmoitukset romuajoneuvoista, hylätyistä ajoneuvoista ja liikennealueiden kunnossapitoa haittaavista ajoneuvoista voi tehdä:
Yksityiselle alueelle pysäköinti on kielletty. Kiinteistön omistaja tai haltija voi pyytää pysäköinninvalvontaa alueelleen.
Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa liikennemerkkien asettamisesta. Liikennemerkeillä osoitetaan pysäköintikiellon alkaminen ja loppuminen.
Ilmoituksen virheellisestä pysäköinnistä tekee yleensä taloyhtiön isännöitsijä, kiinteistönhoitaja, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tai jäsen.
Pysäköinnintarkastaja on tavoitettavissa rajoitetusti, joten ensisijaisesti yhteydenotot suositellaan tehtävän sähköpostilla.
Muutoksenhakuaika pysäköintivirhemaksuun on 30 päivää. Oikaisuvaatimuksen tekeminen ei pidennä maksuaikaa. Maksuajan kuluessa voi hakea pidennystä eräpäivään.