Yläsavolaisen yhteisöllisyyden rakentaja ja ihmeiden kevään tekijä Iisalmen Peli-Karhut brändilähettilääksi
By Iisalmi -seminaarissa 13.11.2024 jaettiin jo perinteikkääksi muodostunut, yleisöäänestyksen tulokseen perustuva By Iisalmi -tunnustus, joka on osoitus tinkimättömästä Haluan tehdä parasta -asenteesta ja positiivisuudesta. Tänä vuonna yleisöäänestyksessä oli mukana kuusi ehdokasta ja voiton vei keväällä Mestis-kultaa voittanut Iisalmen Peli-Karhut. IPK ei ole kuitenkaan ”vain kiekkoa”, vaan myös laaja-alaista vastuullisuutta koko yhteisön hyvinvoinnista. Iisalmen Peli-Karhut ovat jo aiemmin tehneet runsaasti yhteistyötä By Iisalmi -brändin ja Iisalmen kaupungin kanssa, mutta nyt alkavan brändilähettiläsvuoden aikana yhteistyö vahvistuu entisestään.
Iisalmen Peli-Karhunen toimitusjohtaja Jarmo ”Jölli” Ylisipola on tänä vuonna tottunut pokkaamaan palkintoja, mutta se ei vähennä tämän tunnustuksen arvoa:
”Totta kai se oli hieno tunne, kun kuulimme, että olemme tämän tunnustuksen voittaneet, äänestyksessä oli mukana paljon hyviä ehdokkaita. Iso kiitos kaikille meitä äänestäneille. Arvostamme suuresti, että ihmiset on kokeneet meidät oikeaksi valinnaksi tämän tunnustuksen saajaksi ja By Iisalmi -lähettilääksi”.
Tunnustuspalkinnon kriteereissä kuuluu intohimoinen osaamisen ja myönteisyyden arvostus. Mitä ne tarkoittavat Peli-Karhujen arjessa?
”Meillä kaikki rakentuu laadukkaan arjen päälle, kun arjessa teemme pienetkin asiat huolella ja laadukkaasti, niin sitä kautta syntyy osaaminen. Meillä on vahva yhteisö ympärillä, jotka ovat kaikki osaltaan mahdollistamassa meille toimintaedellytykset, joilla tavoitteet voidaan saavuttaa ja nämä asiat osuivat viime kaudella kohdilleen”, kuvailee Jarmo Ylisipola huippumenestyksenä näkyvän osaamisen perustaa.
”Meille IPK:ssa positiivisuus on sitä, että pystymme kantamaan yhteiskunnallisesti vastuuta lasten, nuorten, perheiden ja vanhusten hyvinvoinnista monessa muodossa ja tuottamaan ilonhetkiä vauvasta vaariin. Tästä hyvänä esimerkkinä Karhun Kellarilla järjestettävä ikäihmisten kohtaamispaikka, Karhu ei kiusaa -kiertue sekä Karhun Kosketus -ottelu. Unohtamatta myöskään ottelutapahtumia, jossa voikin ottelusta toiseen tavata satoja hymyileviä ihmisiä ja käydä kuulumisia läpi.”
Iisalmen ihmeiden lähettiläänä koko yhteisön kanssa
Iisalmen Peli-Karhujen pelipaidoista on jo vuosia löytynyt By Iisalmi -tunnus. Mitä By Iisalmi -verkoston slogan ”Emme odota ihmeitä. Teemme niitä.” tarkoittaa tuoreelle lähettiläälle?
”Meille tämä slogan tarkoittaa sitä, että kun teemme yhdessä tinkimättömällä asenteella töitä, niin silloin meillä on myös mahdollisuus saavuttaa ihmeitä. Viime kevät siitä loistavana esimerkkinä, kuinka koko yhteisön voimalla pystyimme ihmeisiin”, toteaa Jarmo Ylisipola.
”Haluamme myös jatkossa toimia Iisalmen kaupungin, tämän yhteisön ja koko Ylä-Savon puolesta puhujina ja olla osaltamme viemässä ihmeiden Iisalmea ympäri Suomea”, lupaa Jarmo Ylisipola.
Iisalmen kaupunki ja By Iisalmi -verkosto ovat jo sopineet ensimmäisistä Iisalmen Peli-Karhujen brändilähettilyyteen liittyvistä toimista:
”Jo nyt marraskuussa kajahtaa ensimmäinen lähettilyyteen liittyvä toimi, kun menemme esittelemään Iisalmen uramahdollisuuksia ja urheiluun liittyviä vetovoimatekijöitämme IPK-Jokerit -otteluun Kuopioon. Tervetuloa moikkaamaan meitä Olvi Areenalle 30.11. ja osallistumaan arvontaan, jossa voi voittaa Tähtihetkiä -lomavuorokauden Iisalmessa ja liput maastohiihdon Suomen Cupiin, joka kisataan maaliskuun lopulla Paloskilla”, kertoo Iisalmen kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski ja jatkaa:
”Kiitos kaikille By Iisalmi -tunnustusäänestyksessä ehdolla olleille. On hienoa, että saamme joka vuosi nostaa esille monipuolisia, esimerkillisiä toimijoita, jotka tekevät Iisalmessa elämisestä hyvää kukin tavallaan. Tunnustuskampanja on osoitus siitä, miten paljon hienoa ihmeidentekijöitä yhteisöstämme löytyy – jo kahdeksannen kerran nimittäin jaettiin tunnustus, ja vuosiin mahtuu lukuisa joukko upeita ehdokkaita!”.
Iisalmen Peli-Karhut – iisalmelainen yhteisöllisyyden tekijä ja ihmeiden luoja
Iisalmen Peli-Karhut on vuonna 1966 perustettu jääkiekkoseura. Pitkän historiansa aikana IPK:n edustusjoukkue on pelannut perus- ja piirisarjaa, III- ja II-divisioonaa, Suomi-sarjaa sekä Mestistä. Kauden 2016 päätteeksi IPK juhli Suomi-Sarjan mestaruutta ja nousi Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Mestikseen. Kahdeksan vuotisen Mestis-historiansa aikana IPK on edennyt pudotuspeleihin 6 kertaa, joista saldona pronssimitali vuonna 2021 ja viime keväänä 2024 jännittävien vaiheiden jälkeen voitettu Mestis-mestaruus täydessä Kankaan Montussa.
Iisalmen Peli-Karhut kantaa vastuuta urheiluseurana seutukunnallisesti lasten, nuorten, perheiden ja vanhusten hyvinvoinnista monessa muodossa. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat IPK:n joka vuotinen Karhu ei kiusaa -kiertue kaupungin alakouluissa, jossa edustusjoukkueen pelaajat kohtasivat menneellä kaudella yli 1500 paikkakuntalaista lasta ja nuorta sekä Karhun Kellarilla tiistaisin järjestettävä ikäihmisten kokoontumispaikka, joka on kerännyt parhaillaan lähes 150 ikäihmistä paikan päälle.
Unohtaa ei myöskään voi vuosittain pelattavaa IPK:n edustusjoukkueen Karhun Kosketus- ilmaispeliä, jonka ovat mahdollistaneet seuran yhteistyökumppanit. Tuosta pelistä saaduilla varoilla on mahdollistettu monen lapsen, nuoren ja perheen mahdollisuutta jatkaa mukavaa harrastusta sekä unelmaa kohti tähtitaivasta.
Suurta valtakunnallista huomiota kaudella 2023–2024 herättänyt Iisalmen Ihme, IPK on osoittanut toiminnallaan olevansa koko kaupungin ja Ylä-Savon juureva yhteisöllisyyden luoja ja vahva yhteistyöntekijä. Me olemme IPK – Me olemme Iisalmi – Me olemme Ylä-Savo.