Blogi
Iisalmen kesä, työt ja tonnin bonus houkuttelivat ennätysmäärän hakijoita – Iliesha, Maija ja Roope ovat tulevan kesän koeiisalmelaiset
Iisalmen kaupunki ja By Iisalmi -verkoston toimijat käynnistivät tammikuussa uuden Koe Iisalmi! – Tonnin bonus -kampanjan, jonka tavoitteena on vahvistaa kaupungin vetovoimaa työperäisen muuttamisen kohteena. Kohderyhmänä olivat erityisesti kesätöitä hakevat nuoret osaajat eri puolilla Suomea, mukaan lukien kansainväliset osaajat. Kampanjan keskiössä on nimensä mukaisesti Iisalmen tarjoama tonnin bonus ja elämyspassi –kannustin, jonka avulla palkitaan Iisalmeen kesätöiden vuoksi muuttavia nuoria. Maaliskuun loppuun mennessä hakemuksia kertyi yhteensä 121, ja niiden joukosta valittiin koeiisalmelaisiksi kolme nuorta eri aloille työllistynyttä henkilöä.
Iisalmi Games -elämysillat sytyttävät Iisalmi-innostusta eri puolilla Suomea
Iisalmen kaupunki ja By Iisalmi -kumppaniverkosto lanseerasivat marraskuussa uudenlaisen kampanjan, jossa entiset iisalmelaiset valjastetaan aiemman kotikaupunkinsa lähettiläiksi. Maailmalla on paljon Iisalmesta poismuuttaneita ihmisiä, joiden sydämessä Iisalmella on edelleen lämmin paikka – se tuli selväksi, sillä By Iisalmi -agenteiksi haki 65 entistä iisalmelaista eri puolilta Suomea, ja kolme hakemusta tuli ulkomailta saakka. Hakijoiden joukosta valittiin viisi henkilöä virallisiksi agenteiksi, ja he pääsevät järjestämään Iisalmi Games -kisailut omille verkostoilleen helmi-maaliskuussa 2026. Valittujen agenttien kotikaupungit ovat Kuopio, Jyväskylä, Tampere, Tuusula ja Helsinki. Näillä paikkakunnilla kisaillaan Iisalmi Games -mestaruuksista.
Tonnin bonus houkuttelee nuoria osaajia kesätöihin Iisalmeen
Iisalmen kaupunki ja By Iisalmi -verkoston toimijat käynnistävät tammikuussa 2026 uuden Tonnin bonus -kampanjan, jonka tavoitteena on vahvistaa kaupungin vetovoimaa työperäisen muuttamisen kohteena. Kohderyhmänä ovat erityisesti kesätöitä hakevat nuoret osaajat eri puolilla Suomea, mukaan lukien kansainväliset osaajat. Kampanjan keskiössä on nimensä mukaisesti Iisalmen tarjoama tonnin bonus ja elämyspassi –kannustin, jonka avulla palkitaan Iisalmeen kesätöiden vuoksi muuttavia nuoria. Kampanjan haku on avoinna 13.1.-31.3.2026.
65 haki By Iisalmi -agenteiksi – valinnat julkistetaan alkuvuodesta
Iisalmen kaupunki ja By Iisalmi -kumppaniverkosto lanseerasivat marraskuussa uudenlaisen kampanjan, jossa entiset iisalmelaiset valjastetaan aiemman kotikaupunkinsa lähettiläiksi. Maailmalla on paljon Iisalmesta poismuuttaneita ihmisiä, joiden sydämessä Iisalmella on edelleen lämmin paikka – se tuli selväksi, sillä By Iisalmi -agenteiksi haki 65 entistä iisalmelaista eri puolilta Suomea, ja kolme hakemusta tuli ulkomailta saakka. Hakijoiden joukosta on nyt valittu viisi henkilöä virallisiksi agenteiksi, ja he pääsevät järjestämään Iisalmi Games -kisailut omille verkostoilleen helmi-maaliskuussa 2026. Agentit julkistetaan alkuvuodesta.
Iisalmi uudisti strategiansa – lapset, yrittäjät ja vihreä kasvu keskiöön
Uuden kaupunkistrategian ytimessä ovat lasten ja nuorten hyvinvointi, pk-yrittäjyyden tukeminen, vihreän siirtymän investointien vauhdittaminen, osaavan työvoiman saatavuus ja yhteisöllisyys.
Presidentti Stubb innosti iisalmelaisia kouluvierailulla ja yleisötilaisuudessa
Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee parhaillaan Pohjois-Savossa. Tänään tiistaina 11. marraskuuta presidentti vieraili Juhani Ahon yläkoululla ja osallistui Iisalmen kaupungin järjestämään yleisötilaisuuteen odotettuna arvovieraana. Vierailuohjelma Iisalmessa sujui yhteisöllisessä ja innostavassa tunnelmassa – presidentti sai kohdata runsaasti paikallisia asukkaita, etenkin nuoria. Vierailu Ylä-Savossa jatkuu Olvin panimolla ja Ponssen tehtaalla, ja keskiviikon 12.11. kohteet löytyvät maakunnan keskuskaupunki Kuopiosta.
Iisalmessa järjestetään yleisötilaisuus presidentti Alexander Stubbin vieraillessa Pohjois-Savossa
Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee Pohjois-Savossa 11.–12. marraskuuta 2025. Vierailupaikkakuntia ovat Iisalmi, Vieremä ja Kuopio. Iisalmen seudulla presidentti tutustuu Juhani Ahon yläkouluun, Olvin tehtaaseen sekä Ponssen tehtaaseen Vieremällä. Lisäksi seudun asukkaille tarjoutuu mahdollisuus kohdata presidentti Iisalmen liikuntahallilla järjestettävässä yleisötilaisuudessa.
Viisi entistä iisalmelaista saa paikan – Iisalmi hakee By Iisalmi -agentteja lähettiläiksi eri puolille Suomea
Iisalmen kaupunki ja By Iisalmi -kumppaniverkosto lanseeraavat uudenlaisen kampanjan, jossa entiset iisalmelaiset valjastetaan aiemman kotikaupunkinsa lähettiläiksi. Maailmalla on paljon Iisalmesta poismuuttaneita ihmisiä, joiden sydämessä Iisalmella on edelleen lämmin paikka. Moni heistä kertoo omille verkostoilleen Iisalmesta ylpeydellä, ja nyt tämä epävirallinen lähettilyys halutaan virallistaa By Iisalmi -agenttikampanjan kautta. Entisille iisalmelaisille tarjoutuu mahdollisuus järjestää iisalmelaista osaamista, savolaista huumoria ja hauskoja kisailuja sisältävä ohjelmallinen ilta omille verkostoilleen siellä, missä he nyt asuvat. Haku on avoinna 30.11.2025 saakka.
By Iisalmi -seminaari 2025 rakentaa siltoja kansainväliseen osaamiseen – Olvi-Oluthalli tulossa täyteen!
Iisalmen brändiseminaari kokoaa 5.11.2025 Olvi-Oluthallille vaikuttavan joukon elinkeinoelämän, koulutuksen ja kansainvälisen osaamisen asiantuntijoita. Tapahtuman teemana on ”Bridge to Iisalmi – kansainvälisen osaamisen paikka”. Osana tapahtumaa toteutetaan myös Meet & Connect -osaajatreffit, joille on tulossa mukaan kansainvälisten osaajien rekrytoinneista kiinnostuneita työnantajia sekä tietysti Iisalmeen muuttaneita tai muuttoa harkitsevia työnhakijoita ja opiskelijoita, jotka ovat muuttaneet Suomeen ulkomailta. Tapahtumaan on ilmoittautunut tuvan täydeltä yleisöä – etäosallistujille on yhä paikkoja saatavilla.
Iisalmeen ideoitiin osallistuvalla budjetoinnilla kirsikkapuisto – kuntalaisia kutsutaan istutustalkoisiin!
Iisalmen kaupungin Ideoista ihmeiksi -osallistuvan budjetoinnin kevään 2025 äänestyksessä yhdeksi kaupunkilaisten hyvinvointia lisääväksi toteutukseksi nousi kirsikkapuisto. Paikaksi perustettavalle puistolle valittiin kaunis Sankariniemen alue Paloisvirran kupeessa, ja nyt maisemaan onkin alkanut rakentua puisto, jossa tulevina keväinä kukoistavat kukkivat kirsikkapuut. Puisto ei kuitenkaan synny itsestään – kuntalaisia tarvitaan mukaan istutustalkoisiin, jotka järjestään lauantaina 4.10.2025.
Koeasukkaan kesä 2025: Ammatillista ylpeyttä ja heittäytymistä
Kesä koeasukkaana porhalsi ohi kuin tavarajuna, mutta kännykän kuvagalleriasta selviää, että kesään mahtui paljon uusia kokemuksia, hauskoja kohtaamisia ja tietysti myös sitä tärkeintä, eli auringonvalossa makaamista.
By Iisalmi -tunnustuspalkinnon yleisöäänestys käynnistyy
Iisalmen kaupunki ja By Iisalmi -kumppaniverkosto jakavat vuosittain By Iisalmi -tunnustuksen, joka on osoitus positiivisesta asenteesta ja tinkimättömästä halusta tehdä parasta omalla alallaan. Yleisöäänestyksellä valittu tunnustuspalkinnon saaja toimii myös seudun lähettiläänä. Vuoden 2025 tunnustusäänestys käynnistyy torstaina 4.9. ja monipuolinen ehdokaskattaus tarjoaa samaistuttavia esimerkkejä niin luovuudelle, liikunnan ilolle kuin yhteisön empaattiselle auttamisellekin. Tunnustuspalkinto jaetaan tänä vuonna jo yhdeksännen kerran.