Uutiset
Iisalmen kesä, työt ja tonnin bonus houkuttelivat ennätysmäärän hakijoita – Iliesha, Maija ja Roope ovat tulevan kesän koeiisalmelaiset
Iisalmen kaupunki ja By Iisalmi -verkoston toimijat käynnistivät tammikuussa uuden Koe Iisalmi! – Tonnin bonus -kampanjan, jonka tavoitteena on vahvistaa kaupungin vetovoimaa työperäisen muuttamisen kohteena. Kohderyhmänä olivat erityisesti kesätöitä hakevat nuoret osaajat eri puolilla Suomea, mukaan lukien kansainväliset osaajat. Kampanjan keskiössä on nimensä mukaisesti Iisalmen tarjoama tonnin bonus ja elämyspassi –kannustin, jonka avulla palkitaan Iisalmeen kesätöiden vuoksi muuttavia nuoria. Maaliskuun loppuun mennessä hakemuksia kertyi yhteensä 121, ja niiden joukosta valittiin koeiisalmelaisiksi kolme nuorta eri aloille työllistynyttä henkilöä.
Esteettömät harrastusmahdollisuudet paremmin näkyviin Iisalmessa – uusi tietopaketti julkaistu
Iisalmen kaupunki on julkaissut verkkosivuillaan uuden Esteetön Iisalmi -tietopaketin, joka kokoaa yhteen esteettömiä ja kaikille soveltuvia harrastus- ja vapaa-ajan mahdollisuuksia. Tehostamalla viestintää esteettömistä vapaa-ajan ja hyvinvoinnin mahdollisuuksista Iisalmi haluaa varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus voida hyvin.
Ylä-Savon Jätehuollon palvelupisteiden aukioloajat huhtikuussa
Ylä-Savon jätehuollon palvelupisteiden aukioloajat huhtikuussa ja pääsiäisen ajan jätteiden lajitteluohjeet.
Iisalmen kaupungin tonttipalvelut mukana Rakenna ja asu -messuilla 21.-22.2.
Iisalmen kaupungin tonttipalvelut esittelee kaupungin tonttitarjontaa Rakenna ja asu -messuilla Kuopio-hallissa 21.-22.2.2026.
Ilmaista joulua paikallisliikenteeltä!
Jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaisesti Iisalmen paikallisliikenne tarjoaa joulun alla ilmaisen matkustuksen ajalla 22.-23.12.2025.
Tontti haettavana Karjalankadulla
Tontti on hyödynnettävissä monipuoliseen rakentamiseen.
Iisalmeen ideoitiin osallistuvalla budjetoinnilla kirsikkapuisto – kuntalaisia kutsutaan istutustalkoisiin!
Iisalmen kaupungin Ideoista ihmeiksi -osallistuvan budjetoinnin kevään 2025 äänestyksessä yhdeksi kaupunkilaisten hyvinvointia lisääväksi toteutukseksi nousi kirsikkapuisto. Paikaksi perustettavalle puistolle valittiin kaunis Sankariniemen alue Paloisvirran kupeessa, ja nyt maisemaan onkin alkanut rakentua puisto, jossa tulevina keväinä kukoistavat kukkivat kirsikkapuut. Puisto ei kuitenkaan synny itsestään – kuntalaisia tarvitaan mukaan istutustalkoisiin, jotka järjestään lauantaina 4.10.2025.
Koeasukkaan kesä 2025: Ammatillista ylpeyttä ja heittäytymistä
Kesä koeasukkaana porhalsi ohi kuin tavarajuna, mutta kännykän kuvagalleriasta selviää, että kesään mahtui paljon uusia kokemuksia, hauskoja kohtaamisia ja tietysti myös sitä tärkeintä, eli auringonvalossa makaamista.
Kiireneutraalit kaupunkikahvit jatkuvat syksyllä – tervetuloa mukaan eri puolille Iisalmea!
Iisalmen kaupunki lanseerasi alkuvuodesta uudenlaisen tavan kohdata asukkaita, kun Kiireneutraaleja kaupunkikahveja järjestettiin Karhun Kellarin tiloissa hyvinvoinnin teemalla, mutta ilman tarkkaa agendaa. Nyt syksyn koittaessa Iisalmessa jatketaan kiireettömiä ja asukkaita osallistavia kahvihetkiä, jotka jalkautuvat eri puolille kaupunkia. Tavoitteena on jatkaa matalan kynnyksen kohtaamisia, joiden ytimessä on yhteisöllisyys ja kuntalaisten kuuleminen. Tällä kertaa paikoiksi on valittu tiloja, joissa eri ikäiset kuntalaiset viettävät aikaansa.
Iisalmi sijoittuu kärkikymmenikköön seutukaupunkien vetovoimatutkimuksessa
Tuore seutukaupunkiverkoston tutkimus osoittaa, että seutukaupunkien tunnettuus ja vetovoima ovat vahvistuneet etenkin jo ennestään hyvin menestyneissä kaupungeissa. Vetovoimaa lisäävät erityisesti opiskelupaikat, työmahdollisuudet, hyvät liikenneyhteydet ja turvallinen asuinympäristö. Myös etätyön mahdollistama monipaikkainen asuminen avaa seutukaupungeille uusia mahdollisuuksia houkutella asukkaita. Iisalmen kaupunki sijoittui pitovoimassa viidenneksi ja ulkoisessa vetovoimassa yhdeksänneksi, kun vertailujoukkona ovat koko maan 57 seutukaupunkia. Sijoitus on parantunut edellisestä mittauksesta erityisesti pitovoiman osalta ja ulkoisen vetovoimankin osalta asemat on säilytetty lähes ennallaan.
Kiireneutraaleilla Torikahveilla vihitään käyttöön asukasviihtyvyyden elementtejä
Iisalmen kaupunki kutsuu kaikki kuntalaiset, kesävieraat ja yhteistyötahot mukaan Kiireneutraaleille Torikahveille keskiviikkona 18. kesäkuuta. Tapahtuma päättää kevään Kiireneutraalit kaupunkikahvit -sarjan, jossa on rakennettu kasvokkaista vuorovaikutusta ja rentoja kohtaamisia kaupungin johdon ja kuntalaisten välille kiireettömässä hengessä. Torikahvitapahtuma on myös oivallinen tilaisuus napata kesätapahtuma- ja käyntikohdevinkkejä ja viihtyä kaupunkikeskustan viihtyisyyteen ja turvallisuuteen liittyvän ohjelman parissa: Illan aikana vihitään käyttöön huomioivan liikennekulttuurin liikennemerkkejä, iisalmelaisen diplomatian symboli, kiireneutraali huastelupenkki sekä jaetaan asennetarroja autoihin ja mopoihin.
Tee pieniä hyviä tekoja helposti – Iisalmi ottaa käyttöön Commu-sovelluksen
Iisalmen kaupunki on aloittanut yhteistyön kotimaisen Commu-sovelluksen kanssa edistääkseen yhteisöllisyyttä ja tehdäkseen avun pyytämisestä ja tarjoamisesta helpompaa kaikille kaupunkilaisille. Sovellus mahdollistaa naapuriavun digitaalisesti, muutamalla napin painalluksella. Sen kautta voi esimerkiksi kysyä kimppakyytiä, tarjota apua arjen askareisiin tai ilmoittaa paikallisista talkoista.