Siirry sisältöön

Tietoa kuvataidekoulusta

Iisalmen kuvataidekoulu järjestää taiteen perusopetusta alueen 7-16 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Kuvataidekoulussa kokoontuu myös varhaisiän ryhmät 4-6 -vuotiaille sekä IHMe-kerhot.

Oppimiskertojen kesto on taiteen perusopetuksessa 90 minuuttia ja varhaisiän ryhmissä 45 minuuttia. 

Oppitunteja on syksykaudella 13 ja kevätkaudella 17 ryhmän oman opetussuunnitelman mukaisesti. Opetustilat sijaitsevat Kulttuurikeskuksella Anna Sahlsten -luokassa yläkerrassa ja grafiikanluokassa Näyttelytila Vennyn yhteydessä. Syyslukukausi alkaa viikolla 36 ja kevätkausi viikolla 2. 

Taiteen perusopetuksen kausimaksu on 68€ ja varhaisiän 45€. Sisaralennus 50%. Oppilasmaksut laskutetaan sähköpostilaskulla kauden alussa.

Ilmoittautuminen

Kuvataidekouluun voi ilmoittautua pitkin lukuvuotta, mutta parhaiten mukaan pääsyn varmistaa ilmoittautumalla hyvissä ajoin ennen syyskuuta, jolloin kuvataidekoulu aloittaa syyslukukautensa.

Vapautuneet oppilaspaikat täytetään uusista ilmoittautuneista. Jos hakijoita on enemmän kuin vapaita paikkoja, hakijat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Kuvataidekouluun ilmoittaudutaan lukuvuodeksi kerrallaan. Jos oppilas keskeyttää opintonsa, pyydämme huoltajia ilmoittamaan asiasta pikimmiten joko ryhmän opettajalle tai sähköpostitse kuvataidekoulu(at)iisalmi.fi. Näin saamme nopeasti täydennettyä vapautuneen paikan uudella oppilaalla.

Kurssimaksuista ei voi saada alennusta poissaolojen tai opintojen keskeytyksen takia. 

Ryhmiin valinta tapahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä. Mikäli lapsi/nuori keskeyttää opintonsa, tulisi huoltajan mahdollisimman pian ilmoittaa asiasta ryhmän opettajalle. Vapautuneet paikat pyritään täydentämään jonotuslistan mukaan lukukausien taitteessa. 

Ota yhteyttä

Johanna Kallio, johtava opettaja
(soittoaika klo 9-19 p. 040 533 1730)
Riikka-Liisa Kajanus, kannatusyhdistyksen pj 
(kuvataidekoulu(at)Iisalmi.fi)

Neulatyyny, jossa paljon neuloja

Kansalaisopisto

Iisalmen kansalaisopisto on kaupungin omistama ja ylläpitämä yleissivistävä aikuisoppilaitos, jossa voivat myös lapset ja nuoret harrastaa ja opiskella. Kansalaisopistotoiminta lisää osallisuuden kokemuksia ja hyvinvointia sekä kannustaa oppimaan uutta kaikenikäisenä!

Kansalaisopisto