SISU-hanke on laaja 15 kunnan yhteinen ilmastohanke, jonka keskeisin tarkoitus on saada ilmastoasiat sisään kunnan jokapäiväiseen työhön sekä osaksi talouden suunnittelua ja päätöksentekoa.
Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon (SISU) -hanke käynnisti laajan 15 kunnan välisen ilmastoyhteistyön. Hanke tähtää ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja ilmastotyön juurruttamiseen kuntien jokapäiväiseen toimintaan. Näkyvä ja avoin ilmastotyö tulee lisäämään Pohjois-Savon maakunnan ja seutujen vetovoimaa muun muassa elinkeinoelämän keskuudessa.
SISU-hankkeessa kehitetään ilmastoasioista viestimistä, ilmastotoimien seurantaa ja ympäristövastuullisuuden huomioimista kuntien tekemissä hankinnoissa sekä juurrutetaan ilmastotyötä kuntien jokapäiväiseen työhön, talouden pitoon ja päätöksentekoon. Hankkeen avulla ilmastotyötä jo pidempään tehneet kunnat voivat olla esimerkkinä kunnille, jotka vasta aloittavat ilmastotyötään. Kolmivuotisen hankkeen avulla tuetaan kuntaorganisaatioiden työntekijöitä ilmastotyössä sekä toteutetaan erilaisia kampanjoita ja tapahtumia asukkaille ja yrityksille.
Hanke toteutetaan ryhmähankkeena, jonka päätoteuttajana toimii Kuopion kaupunki, osatoteuttajina ovat Iisalmen kaupunki, Navitas Kehitys Oy sekä Kehitysyhtiö SavoGrow Oy. Ilmastotyötä kunnissa vievät eteenpäin seudulliset ilmastokoordinaattorit ja kokonaistoteutusta koordinoiva projekti- ja viestintävastaava. SISU-hanketta rahoittavat Pohjois-Savon liitto Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) sekä mukana olevat kunnat. Hankeaika 2023-2025.
Hankkeen tavoitteet ja kärkitoimet
Ilmastokoordinaattoritoimintamallin rakentaminen ja toteuttaminen
Seudullisen ilmasto-ohjelman seuranta, päivittäminen ja koordinointi
Kuntakohtaisten ilmastosuunnitelmien toimeenpano ja toimenpiteiden konkreettinen toteuttaminen, ilmastotyön aloittaminen ja ilmastosuunnitelman laadinta Sonkajärvellä
Ilmastotavoitteiden etenemisen seuranta ja mittaaminen on kaikkien nähtävillä ja seurattavissa
Ilmastojohtamisen kehittäminen ja ilmastotoimien vienti talouteen
Ilmastoviestintä kunnissa ja kuntien sekä seutujen välillä
Ilmastoystävälliset hankinnat
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja varautuminen
Hankkeen Iisalmen toteutus
SISU-hankkeen Iisalmen kaupungin osatoteutuksessa ovat mukana Iisalmen lisäksi Kiuruvesi, Lapinlahti ja Sonkajärvi. Ilmastokoordinaattori työskentelee kunnissa seuraavasti:
Yksi Iisalmen kaupungin strateginen arvo on luoda vastuullista tulevaisuuden elinympäristöä. Huolehtiakseen luonnosta ja ympäristöstä sekä huomioidakseen vastuullisuuden päätöksenteossa tulee kaupungin olla tietoinen oman toimintansa vaikutuksista ympäristöön ja ilmastoon sekä siitä miten mahdolliset negatiiviset vaikutukset voidaan päätös kerrallaan minimoida.
Kasvua ja kansainvälistymistä vastuulliseen matkailuun -hanke aloitti syksyllä vastuullisen tuotteistaminen työpajat yhdessä 17 yrityksen ja 2 toimijan kanssa. Osa heistä vasta suunnittelee matkailutoimintaa, osa tekee yhteistyötä ja osa on toiminut jo pitkään matkailun parissa.
Iisalmen kaupunginkirjastossa on alkanut ”Inspiroiva ja ihmeellinen kirjasto – yhdessä uudistuen kohti tulevaisuutta” toiminnan kehittämisen hanke, jossa palvelumuotoilua käyttäen osallistetaan kaupunkilaiset tulevaisuuden kirjaston ideointiin.
URBACT-ohjelman alla toimiva EU-verkostohanke Residents of the Future on edennyt hankesuunnitelman mukaisesti vaiheeseen, jossa on valittu pilottitoimenpide toteutukseen.
Iisalmi – 11.9.2024: Uusiutuvan lentopolttoaineen (SAF) kehittämiseen erikoistunut brittiläinen biopolttoaineyhtiö Flying Forest Limited on varannut 26,8 hehtaarin alueen uudelle liiketoiminnalleen Iisalmen Soinlahdesta. Maanhankinta on merkittävä askel kohti alueen ensimmäisen uusiutuvan lentopolttoaineen tuotantolaitoksen ja biopolttoaineiden tutkimuskeskuksen perustamista. Uuden laitoksen odotetaan toteutuessaan tuovan merkittäviä taloudellisia hyötyjä Iisalmeen, mukaan lukien noin 100 uuden työpaikan syntyminen toimintavaiheessa. Suoran työllistämisen lisäksi hanke vauhdittaa paikallista teollisuutta hankkimalla kestävät biomassaraaka-aineensa kokonaan paikallisista metsistä ja sahoilta, mikä tukee alueellisia metsä- ja biotaloussektoreita.
Iisalmen kaupungin tekninen- ja ympäristötoimiala asettaa nähtäville ehdotuksen Mansikkaniemen ympäristösuunnitelmasta. Suunnitelmaehdotus pidetään nähtävillä 20.11. –…
Iisalmen kaupunki on julkaissut strategian toteutumista läpinäkyvästi mittaavan ihmemittariston. Iisalmen ihmemittari löytyy kaupungin verkkosivustolta ja on siten helposti luettavissa missä ja milloin vain. Mittaristoon on valittu kaupungin toimialoilta keskeisimmät tunnusluvut, jotka kertovat kaupunkistrategian toimenpiteiden toteutumisesta.
”Haluamme parantaa strategiamme läpinäkyvyyttä ja seurantaa kuntalaisille ja eri sidosryhmien suuntaan. Toisinaan korkealentoiset strategiset lauseet on hyvä konkretisoida käytännön tason mittareiksi”, kertoo Iisalmen kaupunkistrategiasta vastaava elinkeinojohtaja Terho Savolainen.
Iisalmen ihmemittaria on työstetty yhdessä toimialojen edustajien ja teknisestä toteutuksesta vastaavan Branden asiantuntijakumppaneiden kanssa kuluvan syksyn ajan. Brandella on kokemusta kaupunkien auttamisesta avoimemman hallinnon kehittämisessä.
”Osallistavampi ja vuorovaikutuksellisempi kaupunki lisää kaupunkilaisten turvallisuudentunnetta ja antaa syitä uskoa tulevaisuuteen. Samalla kaupungin oma päätöksenteko, palveluiden suunnittelu ja toteutus paranee”, kuvailee Branden Business Designer Eveliina Eräjärvi.
Kun Iisalmi käynnisteli oman ihmemittarinsa luomista, oli yhtenä inspiraation lähteenä Branden ja Äänekosken kaupungin yhteistyönä syntynyt Äänekoski-ilmiötä eli Äänekosken kaupunkistrategiaa seuraava mittaristo. Iisalmeen rakennettiin kuitenkin juuri oman kaupungin tarpeita vastaava ratkaisu.
Asukkaiden sujuja arki ja hyvinvointi sekä kaupungin elinvoima piirtyvät mittaristoon selkeinä näkyminä
Iisalmen ihmemittari on rakennettu strategian teemojen, Inspiroiva Iisalmi, Ihana Iisalmi ja Ihmeiden Iisalmi, ympärille. Mittari tarjoaa selkeän näkymän kunkin strategisen teeman kannalta tärkeimpiin mitattavissa oleviin muuttujiin: Esimerkiksi Inspiroiva Iisalmi -osiossa mitataan asukkaiden hyvinvointiin vaikuttavia asioita, kuten uimahallin kävijämääriä, kirjaston lainamääriä, varhaiskasvatuksen osallistumisastetta ja asukkaiden koulutustasoa. Ihana Iisalmi -osiossa tutkitaan onnistumista turvallisen kaupunkiympäristön luomisessa mitaten esimerkiksi energiankulutusta, liikenteen vähäpäästöisyyttä ja rakennusvalmiiden tonttien määrää. Ihmeiden Iisalmi -osio puolestaan tarjoaa näkymän muun muassa uusien yritysten määrään, työttömyysasteeseen, asukkaiden verotulojen kehitykseen ja kaupungin digitaaliseen näkyvyyteen.
”Näitä ihmemittaristoon koottuja tietoja tullaan päivittämään aktiivisesti ja siten tilannekuva on paremmin kaikkien nähtävillä myös varsinaisten strategian raportointikausien välillä. Mittaristoon liittyy myös vaihtuvia kysymyksiä eri osa-alueista, ja niiden kautta kuntalaisten toivotaan osallistuvan strategian seurantaan ja kehittämiseen. Nyt heti aluksi kysymme esimerkiksi sitä, ovatko iisalmelaiset halukkaita suosittelemaan asumista kotikaupungissaan”, esittelee Terho Savolainen.
Ihmemittari toimii iisalmelaisen arjen monitorina myös tulevissa strategiakehityksen vaiheissa:
”Iisalmen kaupunkistrategialle on juuri tehty väliarviointi näin valtuustokauden viimeisen vuoden käynnistyessä. Sen perusteella ainakaan vielä ei ole tarvetta radikaaliin suunnanmuutokseen, Iisalmi pyrkii edelleen Suomen houkuttelevimmaksi seutukaupungiksi”, kertoo Terho Savolainen ja jatkaa:
”Tiettyjä strategian painopistealueita tarkennettiin ja mittareita päivitettiin, toimenpidetasolla toimialoille tuli jonkin verran uusia toteutettavia tehtäviä. Ensi vuoden kuntavaalien jälkeen uusi valtuusto päättää seuraavan strategiapäivityksen aikataulusta, todennäköisesti se tehdään valtuustokauden alkuvaiheessa 2025–2026”.
Lisätietoja:
Terho Savolainen, elinkeinojohtaja, Iisalmen kaupunki, p. 040 630 5328, terho.savolainen@iisalmi.fi
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.