Liikkuva koulu
Iisalmen Liikkuva Koulu ja kouluPT-hanke edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja pyrkii lisäämään fyysistä aktiivisuutta.
Iisalmen Liikkuva Koulu ja kouluPT-hanke edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja pyrkii lisäämään fyysistä aktiivisuutta.
Iisalmen Liikkuva Koulu ja kouluPT-hanke edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja pyrkii lisäämään fyysistä aktiivisuutta. Päätavoitteena on lisätä ja vakiinnuttaa liikunnallista toimintakulttuuria kaikissa peruskouluissa. Kouluilla lisätään aktiivisuutta väli- ja oppitunneilla sekä koulumatkoilla. Lisäksi asenteita pyritään vahvistamaan liikuntamyönteisemmiksi.
Hankkeen myötä yläkoululla toimii Koulu Personal Trainer, Essi Holkonen (liikunnanohjaaja AMK). KouluPT aloittaa yksilölliset ja matalan kynnyksen pt-tapaamiset yläkoululaisten kanssa, joissa voi saada tukea ja apua esimerkiksi liikkumisen motivointiin, kannustamiseen tai nuoren kanssa otetaan selvää yhdessä erilaisista harrastus- ja liikkumismahdollisuuksista. Nuoren kanssa voidaan lähteä myös yhdessä liikkumaan. Hyvinvointitapaaminen voidaan toteuttaa joko yksilö- tai ryhmämuotoisena. Hankkeessa halutaan tavoittaa erityisesti vähemmän liikkuvat.
Hankkeessa kehitellään myös Move!-polkua ja hyödynnetään muun muassa Move!-mittauksia hyvinvointitapaamisissa. Hankkeessa luodaan myös Liikkuva koulu-verkosto ja tavoitteena on saada kaikkiin kouluihin Liikkuva koulu toimintamalli osaksi arkea. Henkilöstön osaamista kartoitetaan ja kehitetään koulutuksien sekä työpajojen avulla. Jokaiselle koululle tullaan hankkimaan välitunneille liikuntavälinepaketti oppilaiden mielipiteet ja toiveet huomioiden. Tämä mahdollistaa yhdenvertaisen välituntiliikunnan jokaiselle koulusta riippumatta.
Hanke on moniammatillinen ja siinä tehdään tiivistä yhteistyötä niin opetuspuolen, kaupungin, liikunnan aluejärjestön, kouluterveydenhoitajien sekä huoltajien kanssa.
Hankkeen toteutusaika on 1.8.2024-30.6.2025
Tervetuloa seuraamaan kahden iisalmelaisen matkaa kohti elämänsä kuntoa Iisalmessa! Harrastuskokeilijat hyppäävät aivan uusien kokemusten pariin ja lähtevät etsimään omaa suosikkiharrastustaan. Mitä kaikkea hauskaa tekemistä Iisalmesta mahtaakaan löytyä? Seuraa seikkailua syksyn 2024 aikana tällä sivulla sekä kaupungin somekanavissa.
Ravintola Ylhäinen Oy:n liiketoiminnan päättyminen on herättänyt runsaasti kiinnostusta toiminnan jatkamismahdollisuuksia kohtaan ja Iisalmen kaupungille on tullut useita Raatihuoneen ja Toripaviljongin vuokraamiseen liittyviä tiedusteluja.
Hyvän joulun toivotus – tulipa se sähköpostitse, puhelimitse tai perinteisen kortin muodossa – tuo meille jokaiselle hyvän mielen. Tänä vuonna Iisalmi osallistui Siskot ja Simot -luovan välittämisen yhteisön järjestämään Joulupostia ikäihmisille -kampanjaan juuri siitä syystä, että mahdollisimman moni iisalmelainen ikäihminen saisi hyvän joulun toivotuksen osakseen.
Hyvän joulun toivotus – tulipa se sähköpostitse, puhelimitse tai perinteisen kortin muodossa – tuo meille…
Iisalmen kaupungintalon asiakaspalvelupiste palvelee joulukuussa ma-pe klo 9.00-15.30. Suljettu koko jouluviikon 23.-29.12. ja uuden vuoden…
Iisalmen kaupunki näkee eduskunnan tekemän päätöksen monin tavoin epätasa-arvoisena sekä inhimillisesti ja taloudellisesti synkkänä. Iisalmen…
Pohjois-Savon hyvinvointialueen Ylä-Savon kuntien (Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä) asukkaille suunnattu chat-palvelu päättyy 31.12.2024. Uusi, koko hyvinvointialueen asukkaille tarkoitettu chat-palvelu avautuu 13.1.2025.