Iisalmen kaupungilta haettavat toiminta-avustukset myönnetään kulttuuriyhdistysten sääntömääräisen toiminnan tukemiseen. Kun toiminta-avustuksia jaetaan, otetaan huomioon kulttuuripalveluiden käytössä olevan määrärahan suuruus, yhdistyksen toiminnan laajuus, valtiolta, kunnalta ja seurakunnalta saadut avustukset ja taloudellinen asema. Toiminta-avustusten hakuaika on talvella, ja haku-ajasta ilmoitetaan vuosittain lehtikuulutuksella ja sähköisellä ilmoitustaululla.

Kulttuurin kohdeavustuksia voi hakea jatkuvana hakuna, ja niitä myönnetään niin pitkään kuin vuoden määrärahaa riittää. Avustuksia voidaan myöntää iisalmelaisille eri kulttuuri- ja taiteenalojen ammattilaisille, järjestöille ja yksittäisille taiteen harrastajille:

  • yksittäisen näyttelyn, konsertin tai tapahtuman järjestämis- ja materiaalikuluihin
  • julkaisukuluihin
  • kalusto- ja työvälinehankintoihin sekä muihin materiaalikustannuksiin.

Kohdeavustusta on mahdollista myöntää myös ei-iisalmelaisille toimijoille projekteihin, joiden tuotos kohdistuu Iisalmeen. Vakiintuneisiin, vuosittain toistuviin tapahtumiin ei myönnetä avustusta.

Kohdeavustus myönnetään kuluvan kalenterivuoden toimintaan ja se maksetaan kokonaisuudessaan sovittuna ajankohtana. Kohdeavustusten hakijoiden on esitettävä suunnitelma projektista, johon avustusta haetaan. Kohdeavustuksista on tehtävä selvitys seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä. Selvitykseen ei tarvitse liittää tositteita, mutta tositteet on säilytettävä mahdollista tarkastusta varten. Kohdeavustusta ei voi käyttää pysyviin tilavuokriin eikä kiinteistökuluihin.

Asioi sähköisesti

Iisalmen kaupunki on siirtynyt toiminta- ja kohdeavustuksissa sähköiseen hakumenettelyyn. Ohesta löydät sähköiset avustushakemukset, joiden haku sulkeutuu automaattisesti kun hakuaika on päättynyt. Muistathan tehdä hakemuksesi ajoissa.

Yhteystiedot

Kaupungintalon asiakaspalvelupiste

Asukas- ja matkailuneuvonta, lupaneuvontaa rakentajille, lippujen myynti sekä kirjaamon ja arkiston aineisto- ja tietopalvelu.

Palveluajat
Ma–pe 09:00–15:30
23.12.2024 – 27.12.2024
Suljettu
jouluaatto
24.12.2024
Suljettu
joulupäivä
25.12.2024
Suljettu
uudenvuodenpäivä
1.1.2025
Suljettu
Käyntiosoite
Palvelupaikka kartalla

Ota yhteyttä

Lainsäädäntö

Yhdistykset, säätiöt, laitokset, yksittäiset kansalaiset ja muut kunnassa toimivat yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta. Kunnan tehtävänä on tukea kulttuuritoimintaa kunnassa.

Kunnat voivat avustaa teatteri-, tanssi- ja sirkustoimintaa sekä museo- ja musiikkitoimintaa kunnassa eri tavoin.

Ajankohtaista

Vuoden 2024 urheiluapurahat sekä ehdotukset seuratoimijoiksi

Iisalmen kaupungin vuoden 2024 jaettavissa olevat liikunta-, nuoriso- ja vammaisjärjestöjen urheiluapurahat ja stipendit on haettavana. Samalla pyydämme iisalmelaisilta liikunta- ja nuorisojärjestöiltä ehdotukset vuoden 2024 seurajohtajaksi, valmentajaksi ja ohjaajaksi. Valinnat tehdään järjestöjen ehdotusten perusteella. Avustusten myöntämisperusteet ja hakulomakkeet löytyvät kaupungin verkkosivulta

Haku on avoinna keskiviikkoon 20.11.2024 klo 15 saakka, myöhässä tulleita hakemuksia ei huomioida. Suosittelemme tutustumaan huolellisesti myöntämiskriteereihin ja lähettämään hakemukset hyvissä ajoin ennen hakuajan loppumista. Palkitsemisista päättää sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyvinvointijaoston esityksestä. Alustavan tiedon mukaan palkitsemistilaisuus tullaan järjestämään maanantaina 06.01.2025. Palkittaville lähetetään erillinen kutsu tilaisuuteen.

Iisalmen kaupunki, liikuntapalvelut

Kulttuurin kohdeavustusten määräraha loppunut

Kulttuuripalveluiden kohdeavustusten määräraha vuodelle 2024 on loppunut, eikä avustushakemuksia kannata enää jättää. Avustuksia jaetaan jälleen…