Siirry sisältöön

Kehittyvään keskustaan ovat tervetulleita monenlaiset toimijat, joille tori ja ympäröivät korttelit ovat lähde menestykselle – uuden liiketoiminnan ja aktiivisuuden kehittämiselle. Tule mukaan tekemään houkuttelevaa Iisalmen ydinkeskustaa – uusien IHMEIDEN Iisalmea.

Juuri valmistunut Iisalmen keskusta-alueen elinvoimaselvitys tuo ison joukon uusia ajatuksia Iisalmen ydinkeskustan elävöittämiseksi. Selvityksen toimenpide-ehdotusten toteutuessa Iisalmi voisi olla jo muutaman vuoden, mutta varsinkin kymmenen vuoden kuluttua ydinkeskustaltaan aivan toisenlainen kuin nyt – elävämpi, sykkivämpi, vehreämpi ja toiminnallisempi – todellinen houkutteleva ihmeiden Iisalmi!

Lue koko elinvoimaselvitys (avautuu uuteen välilehteen): Iisalmen keskustan elinvoimaselvitys (pdf)(avautuu uuteen ikkunaan)

Keskustan kehittämisen konsepti: Monipuolisten osakonseptien avulla elinvoimaa Iisalmen keskustaan

Keskustan rakennetun ympäristön elinvoimaisuus ei ratkea pelkästään tarkastelemalla selvitysalueen viereisiä tai läheisiä alueita.

Osoitetulla alueella on tärkeä kaupunkirakenteellinen ja elinvoimainen rooli yhtenä kaupungin solmukohtana. Tätä roolia tukemaan on oleellista kehittää myös selvitysalueeseen liittyviä alueita.

Iisalmen keskustan kehittämisen konsepti esitellään kuuden teeman kautta osakonsepteissa. Kokonaisuus huomioi torin ja sen lähialueet, ja painottaa iisalmelaisen omaleimaisuuden ja paikallisuuden näkymistä niin katuympäristössä, kaupunkikulttuurissa kuin liike-elämässäkin. Konseptia on kehitetty analyysin, osallistavan työpajan ja kuntalaiskyselyn kommenttien avulla.

Sujuva liikkuminen

Teemakadut

Urbaanin liikkumisen teemakadulta on erinomaiset yhteydet luontoon ja vesistöihin. Uudet superristeykset helpottavat kävelyn ja pyöräilyn kulkua muun muassa Pohjolankadun koivukujan toisistaan irtonaisilla pätkillä. Pohjois-etelä-suunnan Kaupan ja maaseudun teemakatu kytkee Kirkkopuiston, Torin ja Luuniemen yhteen. Teemakadulla kivijalka- ja pop-up-kaupat levittäytyvät Ylä-Savon maaseudulta tuttujen teemojen elävöittämille, yhteisöllisyyttä vahvistaville katualueille.  

Havainnekarttakuva teemakaduista.

Kevyelle liikenteelle suunnatut teemakadut kutsuvat kulkijoita käyttämään julkista katutilaa eri tarpeiden mukaisesti, ja kytkevät keskustan oleelliset päätepisteet helposti opastetuksi verkostoksi. Itä-länsi-suunnan Urbaanin liikkumisen teemakadut liittää Rautatieaseman, Torin ja Kaupunginrannan yhteen. Nykyisellään koettua suurta etäisyyttä pienennetään mm. joukkoliikenteen reittejä kehittämällä ja kaistoja eri kulkuvälineille järjestämällä.

Kuvakollaasi havainnekuvista teemakadun kehittämisestä.

Kuvat © MUUAN Oy & Sweco Infra & Rail Oy

Torista sykkivä Aakio

Iisalmen sykkivä sydän on teemakadut ja pääreitit yhteen kytkevä torialue, Aakio.

Aakio monipuolisine toimintoineen on koko elävän kaupungin toiminnan ja tapahtumien kasvot, ja se on keskeinen reittien keskipiste eri puolille kaupunkia. Virkistys, markkinat ja tapahtumat kytkeytyvät yhdeksi koko alueen kattavaksi eläväksi kokonaisuudeksi, joka esittelee paikallisuuden, kulttuurin ja yrittämisen todellista voimaa niin paikallisille kuin vierailijoille. Uusi toriympäristö toivottaa kaikki tervetulleiksi ja sisältää kiinnostavia ja houkuttelevia kohteita. Joustavat sisä- ja ulkotilat mahdollistavat ympärivuotisen käytön ja vaihtuvan toiminnan. Aakion palvelut ovatkin auki iltaisin ja viikonloppuisin.

Yrittäjille tori tarjoaa uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia ja vilkastuttaa kauppaa keskustassa. Aakiolle tai sen läheisyyteen sijoittuvat myös uusi elämyskeskusNääteikkuna, ja uudet linja-autoliikenteen järjestelyt.

"Aakio" -konseptiin liittyviä esimerkkikuvia tori- ja keskusta-alueen eri teemoilla.
"Aakio" -konseptiin liittyviä esimerkkiäkuvia torinäkymistä.
Torijärjestelyiden esimerkit karttakuvissa.
Keskusta-alueen toiminnallisen konseptin ajatuskartta.

Kuvat © MUUAN Oy & Sweco Infra & Rail Oy

Keskustakorttelit

Savonkadun ja Kauppakadun välissä olevia kortteleita kehitetään monipuolisiksi hybridikortteleiksi, joissa yhdistyvät kaupan, työnteon, matkailun ja asumisen toiminnot. Autojen siirtäminen pysäköintilaitoksiin vapauttaa kortteleiden sisäpihoja kaupallisille ja asumisen toiminnoille.

Karttakuva, johon on hahmoteltu konseptisuunnitelman mukaisia kortteleita.
Kuvaesimerkkejä erilaisista kortteleista.

Kuvat © MUUAN Oy & Sweco Infra & Rail Oy

Keskustan uusi vihreä

Iisalmen omaleimainen vihreä identiteetti rakentaa nykyisten voimavarojen ja paikallisten ominaisuuksien päälle. Teemakadut luovat paremmat yhteydet keskustasta olemassa oleviin viheralueisiin, rantaraiteille ja luontoon. Katuvihreän lisääminen ja uusi Aakion toiminnallinen vihreä houkuttelevat ihmisiä viettämään aikaa keskustassa sekä toimivat hulevesien hallinnan välineenä. Keskustakortteleissa sisäpihojen kehittäminen mahdollistaa asumisen toteuttamisen osana hybridikortteleita.

Kollaasi, jossa on kesä- ja talvikuvia Iisalmesta ja muualtakin Suomesta.
Karttakuva, johon on hahmoteltu erilaisia viheralueita.

Kuvat © MUUAN Oy & Sweco Infra & Rail Oy

Kaupunginranta

Kaupunginrannasta ja Satamasta luodaan korkealuokkainen virkistyksen ja matkailun keidas – keskustan läntinen päätepiste. Aluetta kehitetään niin paikallisten kuin vierailijoidenkin näkökulmasta monipuolisemmaksi veteen liittyvien liikkumisen ja aktiviteettien paikaksi sekä rantatoimintojen ja matkailun alueeksi. Rantaan syntyy tapahtumien, reittien ja virkistyksen elävä ja ympärivuotinen solmu.

Karttakuva Kaupunginrannasta, johon hahmoteltu konseptisuunnitelman mukaisia kohteita.
Kollaasikuva, jossa erilaisia ranta-aiheisia kuvia.

Kuvat © MUUAN Oy & Sweco Infra & Rail Oy

Keskustan muu täydennysrakentaminen

Alueella on runsaasti kortteleita, joissa on rakentamattomia paikkoja, mutta joiden toteuttamisen esteenä ovat tonttikohtaisesti hankalasti järjestettävät toiminnot (pysäköinti, jätteet, pihatoiminnot, apu- ja yhteistilat). Näiden “kesken jääneiden kortteleiden” kehittäminen mahdollistetaan siten, että korttelin toimintoja tarkastellaan kokonaisuutena tonttikohtaisen tarkastelun sijaan.

Sopimusten kautta luodaan edellytykset täydennysrakentamiselle sekä mahdollistetaan aikaisempaa monipuolisempi ja laadukkaampi asuminen Iisalmen keskustassa. Uusi kaupunkiasuminen lisää ostovoimaa keskustassa ja elävöittää osaltaan keskustaa ympäri vuoden.

Karttakuva, johon on sijoitettu kaikki elinvoimaselvityksen teemojen mukaiset kohteet.
Kuva © MUUAN Oy & Sweco Infra & Rail Oy.

Tietoja hankkeesta

Hankkeen tavoite

  • Elinvoimaselvityksen tavoitteena on ollut selvittää, millaisin keinoin, palveluin, investoinnein ja rakenteellisin muutoksin Iisalmen keskustan alueelle saadaan luotua kaupallista vetovoimaa ja asiointia nykyistä enemmän.
  • Selvityksen pohjalta Iisalmen kaupunki ja keskusta-alueen toimijat (yritykset, yhteisöt, kiinteistön omistajat) tekevät yhteistyössä toimintasuunnitelman keskustan uudistamiseksi.
  • Hankkeen perustiedot

  • Hyväksytty kokonaiskustannusarvio: 50.000 €.
  • Rahoittaja: Pohjois-Savon liitto 80% ja Iisalmen kaupunki 20%.
  • Aikataulu: 1.9.2021-31.3.2022, hanketta jatkettu 30.6.2022 saakka.
  • Hankkeen toteutus

  • Hanketta koordinoi Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut. Yhteyshenkilönä elinkeinojohtaja Terho Savolainen.
  • Selvityksen toteuttajaksi valittiin Muuan Oy:n ja Sweco Infra & Rail Oy:n työyhteenliittymä. Yhteyshenkilönä Kimmo Vähäjylkkä (kimmo.vahajylkka@sweco.fi).
  • Kesäinen ilmakuva Iisalmen keskustasta, jossa näkyy myös uusi tietotalo.

    Tietotalo

    Iisalmen keskustaan suunnitteilla oleva moderni asuin- ja toimitilarakennus avaa monia mahdollisuuksia liiketoiminnalle ja kaupunkilaisille.

    Lue lisää konseptista

    Ota yhteyttä

    Media ja investorit

    Infran ja alueiden hyödyntäminen

    Aiheesta lisää

    Linkit avautuvat uuteen välilehteen.

    Ajankohtaista

    Kulttuurikeskuksen toiminnot siirtyvät remontin ajaksi väistöön

    Kulttuurikeskuksen remontti lähestyy kovaa vauhtia ja talon eri toiminnoille etsitään väistötiloja.

    Mansikkaniemen ympäristösuunnitelma nähtävillä

    Iisalmen kaupungin tekninen- ja ympäristötoimiala asettaa nähtäville ehdotuksen Mansikkaniemen ympäristösuunnitelmasta. Suunnitelmaehdotus pidetään nähtävillä 20.11. –…

    Iisalmen kaupunkistrategia läpinäkyvämmäksi: Ihmemittari konkretisoi strategian tavoitteet ja toimenpiteet käytännön tason mittareiksi

    Iisalmen kaupunki on julkaissut strategian toteutumista läpinäkyvästi mittaavan ihmemittariston. Iisalmen ihmemittari löytyy kaupungin verkkosivustolta ja on siten helposti luettavissa missä ja milloin vain. Mittaristoon on valittu kaupungin toimialoilta keskeisimmät tunnusluvut, jotka kertovat kaupunkistrategian toimenpiteiden toteutumisesta.

    ”Haluamme parantaa strategiamme läpinäkyvyyttä ja seurantaa kuntalaisille ja eri sidosryhmien suuntaan. Toisinaan korkealentoiset strategiset lauseet on hyvä konkretisoida käytännön tason mittareiksi”, kertoo Iisalmen kaupunkistrategiasta vastaava elinkeinojohtaja Terho Savolainen.

    Iisalmen ihmemittaria on työstetty yhdessä toimialojen edustajien ja teknisestä toteutuksesta vastaavan Branden asiantuntijakumppaneiden kanssa kuluvan syksyn ajan. Brandella on kokemusta kaupunkien auttamisesta avoimemman hallinnon kehittämisessä.

    ”Osallistavampi ja vuorovaikutuksellisempi kaupunki lisää kaupunkilaisten turvallisuudentunnetta ja antaa syitä uskoa tulevaisuuteen. Samalla kaupungin oma päätöksenteko, palveluiden suunnittelu ja toteutus paranee”, kuvailee Branden Business Designer Eveliina Eräjärvi.

    Kun Iisalmi käynnisteli oman ihmemittarinsa luomista, oli yhtenä inspiraation lähteenä Branden ja Äänekosken kaupungin yhteistyönä syntynyt Äänekoski-ilmiötä eli Äänekosken kaupunkistrategiaa seuraava mittaristo. Iisalmeen rakennettiin kuitenkin juuri oman kaupungin tarpeita vastaava ratkaisu.

    Asukkaiden sujuja arki ja hyvinvointi sekä kaupungin elinvoima piirtyvät mittaristoon selkeinä näkyminä

    Iisalmen ihmemittari on rakennettu strategian teemojen, Inspiroiva Iisalmi, Ihana Iisalmi ja Ihmeiden Iisalmi, ympärille. Mittari tarjoaa selkeän näkymän kunkin strategisen teeman kannalta tärkeimpiin mitattavissa oleviin muuttujiin: Esimerkiksi Inspiroiva Iisalmi -osiossa mitataan asukkaiden hyvinvointiin vaikuttavia asioita, kuten uimahallin kävijämääriä, kirjaston lainamääriä, varhaiskasvatuksen osallistumisastetta ja asukkaiden koulutustasoa. Ihana Iisalmi -osiossa tutkitaan onnistumista turvallisen kaupunkiympäristön luomisessa mitaten esimerkiksi energiankulutusta, liikenteen vähäpäästöisyyttä ja rakennusvalmiiden tonttien määrää. Ihmeiden Iisalmi -osio puolestaan tarjoaa näkymän muun muassa uusien yritysten määrään, työttömyysasteeseen, asukkaiden verotulojen kehitykseen ja kaupungin digitaaliseen näkyvyyteen.

    ”Näitä ihmemittaristoon koottuja tietoja tullaan päivittämään aktiivisesti ja siten tilannekuva on paremmin kaikkien nähtävillä myös varsinaisten strategian raportointikausien välillä. Mittaristoon liittyy myös vaihtuvia kysymyksiä eri osa-alueista, ja niiden kautta kuntalaisten toivotaan osallistuvan strategian seurantaan ja kehittämiseen. Nyt heti aluksi kysymme esimerkiksi sitä, ovatko iisalmelaiset halukkaita suosittelemaan asumista kotikaupungissaan”, esittelee Terho Savolainen.

    Ihmemittari toimii iisalmelaisen arjen monitorina myös tulevissa strategiakehityksen vaiheissa:

    ”Iisalmen kaupunkistrategialle on juuri tehty väliarviointi näin valtuustokauden viimeisen vuoden käynnistyessä. Sen perusteella ainakaan vielä ei ole tarvetta radikaaliin suunnanmuutokseen, Iisalmi pyrkii edelleen Suomen houkuttelevimmaksi seutukaupungiksi”, kertoo Terho Savolainen ja jatkaa:

    ”Tiettyjä strategian painopistealueita tarkennettiin ja mittareita päivitettiin, toimenpidetasolla toimialoille tuli jonkin verran uusia toteutettavia tehtäviä. Ensi vuoden kuntavaalien jälkeen uusi valtuusto päättää seuraavan strategiapäivityksen aikataulusta, todennäköisesti se tehdään valtuustokauden alkuvaiheessa 2025–2026”.

    Lisätietoja:
    Terho Savolainen, elinkeinojohtaja, Iisalmen kaupunki, p. 040 630 5328, terho.savolainen@iisalmi.fi

    Iisalmen ihmemittari netissä:
    www.iisalmi.fi/ihmemittari(siirryt toiseen palveluun)

    Kulttuurikeskuksen hankkeessa otettiin askel kohti urakoitsijoiden kilpailutusta, kun projektista kiinnostuneet urakoitsijat kokoontuivat Karl Collan-saliin avaamaan markkinavuoropuhelun.

    Markkinavuoropuhelu on avoin keskustelutilaisuus, johon hankintayksikkö kutsuu projektista kiinnostuneita tarjoajia keskustelemaan vapaamuotoisesti tulevasta hankinnasta. Markkinavuoropuhelu ei ole pakollinen osa hankintaa, mutta se on hyvin tärkeä askel kohti hankinnan onnistumista.

    Lepokankaantien yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä on valmistunut

    Uusi jalankulun ja pyöräilyn yhteys Lepokankaantielle Saarnikadun ja Eteläntien välille on valmistunut. Väylän rakentaminen aloitettiin…

    Kulttuurikeskuksen hanke etenee

    Syksy tekee kovaa vauhtia tuloaan ja sen mukana myös Kulttuurikeskuksen hanke on edennyt suunnitellusti eteenpäin kohti rakennuslupaa.