Siirry sisältöön

Tämä viikko alkoi edellisviikon flunssan ja sairaspoissaolon takia rästiin jääneiden työtehtävien ja lukematta olleiden sähköpostien purkamisella. Neuvonta-asiakkaina oli tällä viikolla monta, kokonaan uutta asiakasta, jotka miettivät joko kokoaikaisen yrityksen perustamista tai sivutoimisena yrittäjänä toimimista esim. palkkatyön ohessa. Osa oli asiassaan vasta siinä vaiheessa, että pohtii, olisiko tämä liikeidea toteuttamiskelpoinen tai miten sitä pitäisi kehittää eteenpäin. Osalla taas oli toiminnan aloittamisedellytykset jo pidemmällä, joten neuvontatapaamisen aikana käytiin läpi itse kullekin sopivaa toteuttamistapaa eli pohdittiin yhtiömuotoa ja muita aloittamiseen liittyviä käytännön asioita. Tapaamisia oli sekä kasvokkain, teams-palavereina sekä puhelinneuvontana.

Kahden asiakkaan osalta yrityksen perustamisasiat olivat edenneet jo niin pitkälle, että he olivat jättäneet starttirahahakemukset TE-palveluihin, joten minulle oli tullut sieltä niistä lausuntopyynnöt. Nämä kaksi starttirahalausuntoa kirjoitin tässä viikon mittaan, jotta heidän starttiraha-asian käsittely pääsee etenemään TE-toimistolla. Tämä lausuntoprosessi tulee uudistumaan alkuvuodesta, kun TE-palvelut siirtyvät kuntiin ja Ylä-Savon työllisyysalueen toiminta käynnistyy. Jatkossa emme näitä kirjallisia lausuntoja enää kirjoita, vaan hoidamme vastaavan työvaiheen jollakin kevyemmällä menettelyllä.

Toimivien yritysten osalta tällä viikolla asiakkaana oli mm. yrityksen omistusjärjestelyjä valmisteleva asiakas, jonka kanssa mietittiin sopivaa etenemistapaa, miten nuorempi polvi ottaisi vähitellen yritystoiminnan omistukseensa ja vastuulleen. Toisen asiakkaan kanssa tehtiin avustushakemukseen kannattavuuslaskelmia. Näiden lisäksi päiviin on sopinut yritysten yksittäisiin asioihin liittyvää sähköpostiviestittelyä ja puhelinneuvontaa sekä ajanvarausten sopimista tuleville viikoille.

Näin loppuvuodesta olemme jo vuosien ajan teettänyt ulkopuolisella asiantuntijalla yrityspalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyn, joten tätä kyselyä olen tällä viikolla valmistellut yhdessä TK-Evalin kanssa. Tämän vuoden aikana meillä asioineet yritykset ja yrityksen perustajat saavat ensi viikolla sähköposteihinsa kyselyn, johon vastaamalla voi antaa palautetta palveluistamme.

Koko syksyn ajan olen ollut mukana valmistelemassa yritysten isoa koulutus- ja kehittämishanke KYVYKÄStä yhdessä kehitysyhtiöiden Savogrow´n ja Navitaksen sekä Kuopion ja Siilinjärven yrityspalveluiden kanssa. Tähän liittyen oli viikon mittaan parikin suunnittelupalaveria hankehakemuksen eteenpäin työstämiseksi. Kova urakka on saada näin iso hanke rahoituskuntoon ja käynnistymään ensi vuoden alkupuolella! Perjantaina oli tavallisesta työviikosta poikkeava työpäivä, kun Lapset mukaan töihin -tapahtuman myötä töissä oli aamupäivän ajan mukanani ”pikkuapulainen” tutustumassa äidin työpaikkaan ja tekemässä kaupungintalolle järjestettyjä tehtävärasteja. Tärkeä päivä hänelle, ja samalla hyvä vinkki myös monelle yritykselle, miten työelämäkasvatusta voi tehdä päiväkoti- ja alakouluikäisten lasten kanssa.

Tällainen oli yritysasiantuntija-Eijan viikko – monenlaista toimintaa ja tapaamista, joita yhdistää yksi keskeinen tavoite: Seutumme elinvoiman ja yrittämisen edellytysten vahvistaminen.

Mukavia talvipäiviä sinulle, yrittäjä! Muistathan, että meille yrityspalveluihin olet aina tervetullut luottamuksellisten ja maksuttomien palveluiden pariin.

Ota yhteyttä