Siirry sisältöön

Vuoden 2024 maatilayrittäjät ja perustelut

Iisalmi

Nautatilayrittäjä Janne Pietikäinen, Sarkalan tila

Jannen aloitettua maatilayrittäjän uransa siirtyi hän maidontuotannosta naudanlihan tuotantoon. Tilalle rakennettiin 250-paikkainen loppukasvattamo. Tämä osoittaa nuorella yrittäjällä olevan uskoa maatilatalouden tulevaisuuteen, kuten yksi vaadituista perusteista palkittavalle edellyttää. Tila on hankkinut lisää peltoa rehutuotantoon.

Tehdyt kehittämisaskeleet ovat olleet realistisia maatilayrityksen edellytykset huomioiden. Janne harjoittaa peltokoneyhteistyötä kahden sonkajärvisen ja yhden lapinlahtelaisen maatilayrityksen kanssa.

Hänet tunnetaan positiivisesta asenteestaan ja yritystoiminnan kehittämisellä on selvä suunta, johon edetään määrätietoisesti. Talouden seuranta on kuukausittaista ja toteumaa verrataan budjetoituun ja tarvittaessa tehdään korjaavia päätöksiä. Jannella on siis erinomaisen yrittäjämäinen asenne maatilayrittäjyyteen. Hän tuo maatalouden toimintaa positiivisessa hengessä esille sosiaalisessa mediassa, mm. Instagramissa.

Lapinlahti

Maitotilayrittäjät Tuomas Hyvönen ja Minna Pääkkönen, Koivulan tila

Tuomas Hyvönen on aloittanut yrittäjänä maatalousyhtymässä yhdessä vanhempiensa kanssa vuonna 2012 ja vuodesta 2014 tila on siirtynyt hänelle kokonaan.

Tuomas ja Minna ovat kehittäneet maitotilaa suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti oman tilan edellytykset huomioiden. Järkevästi investoimalla on siirrytty alun parsinavetasta pihattonavettaan ja asemalypsystä robottilypsyyn. Työ on ollut pitkäjänteistä myös maidontuotannon osalta, karjan EKM-tuotos oli vuonna 2023 12 816 kg.

Pellot on laitettu hyvään kuntoon ja tilalla panostetaan tehokkaaseen nurmiviljelyyn. Nykyisin korjataan kolme nurmisatoa vuodessa. Tuomas on mukana myös yhteisessä toiminnassa.

Sonkajärvi

Maitotilayrittäjät, maatalousyhtymä Huuskonen Marko ja Huuskonen Samu, Näyhälän tila

Ennen omistajuusvaihdosjärjestelyitä yrittäjäpariskunta Tarja ja Marko Huuskonen tekivät pitkäjänteistä työtä maidontuotannon parissa. Tilaa kohtasin suuri tragedia, kun navetta paloi kesäkuussa 2021. Nähtiin ja uskottiin maitotalouden kannattavuuteen ja uuden navetan suunnittelu alkoi. Työhön otettiin mukaan myös nuorempi sukupolvi. Nykyään tila on isän ja pojan nimissä.

Eläinmäärän lisäännyttyä myös peltoihin on investoitu, jotta saadaan tuotettua hyvälaatuista säilörehua ja viljaa. Investointi on aiheuttanut varsinkin viljapuolelle alueellista kysyntää ja hyvää ”pöhinää”. Lisäksi tilalla tehdään edelleen koneyhteistyötä ja urakointia.

Vieremä

Kasvitilayrittäjä Åsenbrygg Jari / Åsenbrygg Oy, Palosenlahden tila

Jari Åsenbrygg on uudistumishaluinen, hän kehittää itseään ja koneistustaan. Yritys urakoi myös Vieremän ulkopuolella (Ylä-Savon alueella), reagoi nopeasti asiakkaiden tarpeisiin, on luotettava toimija ja muistaa myös pitää vapaa-aikaa. Lisäksi yrityksellä on nykyaikaiset korjaamotilat, yritys työllistää useamman työntekijän.

Taustaa

Kehittämisrahan käyttöperusteissa on varaus vuoden 2024 maatilayrittäjän tunnustuspalkinnolle kunnittain. Lautakunnan päättämien perusteiden mukaan palkitun maatilayrittäjän hankkeiden tulee osoittaa, että hänellä on uskoa maatilatalouden tulevaisuuteen ja hänellä on yrittäjämäinen asenne. Hankkeiden tulee olla realistisia maatilayrityksen edellytykset huomioiden.

Palveluvastaavat kokosivat kunnittain työryhmän tekemään esityksen palkittavasta maatilayrittäjästä. Tunnustuspalkinnon suuruus on 1 000 euroa, lisäksi luovutetaan diplomi.

Lisätietoja