Siirry sisältöön

Ai olet Suomesta kotoisin, miten sinä uskalsit muuttaa tänne Espanjaan yksin, tuntematta yhtään ketään?

Tämän lauseen kuulin Madridissa.

Rohkeus on yksi By Iisalmi -brändin neljästä arvosta, ensimmäinen, jota tässä blogisarjassa käsittelemme. Arvot määrittävät sen, mihin Iisalmessa yhdessä uskomme. Rohkeus on meille voimavara ja selviytymiskeino. Nimenomaan rohkeus on ollut suurin yksittäinen tekijä, joka on vaikuttanut minun elämäni kulkuun ja tekemiini valintoihin, ja sen muodostumiseksi Iisalmessa kasvamisella on ollut suuri merkitys.

Näkymä Iisalmen Pohjolankadulle, jossa koivupuita ja kukka-asetelmia.

Rohkeutta olla erilaisia

Myönnettäköön heti tässä aluksi, että nuorempana Iisalmesta kotoisin oleminen ei ollut mielestäni niin hieno juttu kuin nyt. Ei ollut ostaria, keikkapaikkaa, lähijunaa tai huvipuistoa. Kaikki oli liian pientä, liian kaukana tai liian tylsää.

Muualla Suomessa liikkuessani, aina kun joku kysyi, mistä olin kotoisin, singahti suustani vastauksen ”Iisalmesta” perään ”se on 80 kilometriä Kuopiosta pohjoiseen” yhtä automaattisesti, kuin ”olen lomalla” -sähköpostivastaukset näin heinäkuussa. Tuntui, ettei kukaan ollut koskaan kuullutkaan Iisalmesta. Olisi ollut niin paljon helpompaa olla kotoisin vaikka Tampereelta, Turusta tai Oulusta.

Nuorena ei olisi mitään muuta halunnut kuin kuulua joukkoon. Vasta myöhemmin, ehkä työelämään siirtymisen myötä tai sosiaalisen median vallattua elämämme, kaikki alkoi tähdätäkin erilaisuuden korostamiseen. Ja silloin sen tajusin: iisalmelaisuus ei tee minusta junttia, se tekee minusta erilaisen ja mieleenpainuvan. Me olemme kuin harvinainen laji, kaikkien helsinkiläisten Teijojen ja jyväskyläläisten Terojen seassa. Se, että joku ei ole kuullut minun kotikaupungistani ei ole minun häpeäni, vaan loistava tapa aloittaa keskustelu.

Erilaisuus on kiinnostavaa. Erilaisuus on mieleenpainuvaa. Erilaisuus on vahvuus. Mutta kantaakseen oman erilaisuutensa ylpeydellä täytyy olla rohkeutta. Rohkeutta olla oma itsensä, elää oman näköistään elämää, juuri siellä missä parhaimmalta tuntuu. Rohkeutta toimia omalta osaltaan Iisalmi-lähettiläänä maalla ja maailmalla, koska loppujen lopuksi siihen mitä ja miten meistä puhutaan, vai puhutaanko yhtään mitään, on meillä kaikilla vaikutusvaltaa.

Kaksi työasuun pukeutunutta Lunawoodin työntekijää.

Rohkeutta kokeilla uutta

Iisalmessa kasvaneena olen kuullut ”älä ota sitä vakavasti” -lausahduksen niin monta kertaa, että on siitä tullut lähes henkilökohtainen elämänohjeeni (kuten ehkä muistat esittelypostauksestani(siirryt toiseen palveluun), opiskelen mainontaa = rakastan sloganeita). Olvi on vain yksi monista seutumme kansainvälisistä menestystarinoista, jotka on kaikki rakennettu rohkeudella.

Rohkeus on luonut Iisalmeen kokeilun kulttuurin, jonka kannattelemana uskallamme heittäytyä hulluttelemaan, tavoitella suuria ja luottaa tulevaisuuteen.

Moni murehtii, että entä jos epäonnistun, mutta me iisalmelaiset visioimme, miten hienoa olisikaan, jos onnistummekin. Asioita ei elämässä kannata ottaa turhan vakavasti, muuten kaikista hienoimmat päätökset voivat jäädä tekemättä.

Kutkuttelee sinua sitten idea työpaikan vaihdosta, uudelleenkouluttautumisesta, kiireettömämmästä elämäntyylistä, tai vaikka muutosta ulkomaille, niin kuin minun tapauksessani, harva päätös on elämässä täysin peruuttamaton. Ole rohkea ja kokeile, kaikkien muutosten ei tarvitse olla loppuelämän mittaisia. Mieltään voi ja saa aina muuttaa myöhemmin uudestaan.

Koen, että vaatii rohkeutta rakentaa elämää Iisalmen kokoiseen seutukaupunkiin. Olisi helpompi valita jokin Suomen suuremmista kaupungeista, niistä mihin kaikki tuntuvat muuttavan. Ehkä se on jo sinun tuttu ja turvallinen ympäristösi, mutta minkä moni unohtaa Iisalmesta puhuttaessa on, että täällä voit todella yhdistää pienemmän seutukaupungin lyhyet välimatkat, luonnonläheisyyden ja kiireettömyyden kansainväliseen uraan, sinun ei tarvitse valita joko tai. Esimerkiksi Genelecillä työskentelevä Darren Rose valitsi tämän tien.

Katso tästä Darren Rosen video YouTubesta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (avautuu uuteen välilehteen)

Rohkeutta uskoa unelmiin

Minulle lapsuus ja nuoruus Iisalmessa opetti rohkeutta uskoa omiin unelmiini, ja lähteä toteuttamaan niitä. Koen, että kasvaminen lapsesta aikuiseksi juuri Iisalmessa antaa loistavan pohjan ponnistaa maailmalle, oli se sitten täältä Iisalmesta käsin tai ihan Suomen rajojen ulkopuolelle.

Iisalmessa sai kasvaa turvallisessa ympäristössä, pienemmässä yhteisössä, jossa peruskoulutukseen on todella panostettu, ja hyvän elämän arvot ovat olleet kohdillaan.

Koulumatkalla eivät välkkyneet kauppakeskusten valot vaan järven pinta. Harrastuksiin ei tarvinnut kiirehtiä liikenneruuhkassa istuen, ja hiihtoretkelle oli aina aikaa, sillä ladut kiertävät kattavasti koko Iisalmen taajamaa. Iisalmessa on kaikkea tarpeeksi eikä mitään liikaa. Kun aistit eivät ole jatkuvalla ylikuormituksella vaihtoehtojen paljoudesta johtuen, on ylipäänsä aikaa ja tilaa unelmoinnille.

Ihmisille on tärkeää nähdä ympärillään esimerkkejä. Etsimme niitä jatkuvasti, joko tietoisesti tai tietämättämme. On arvokasta kasvaa Iisalmen kokoisessa kaupungissa, jossa yrittäjähenkisyys tuntuu leijuvan ilmassa kaikkialla. Se opettaa pienestä pitäen rohkeutta luottaa itseensä, omiin unelmiinsa ja toisiimme. Se näyttää konkreettisesti, miten ihmeiden tekeminen on meille kaikille mahdollista. Siinä oppii, että omalla tavallaan elämä kantaa kyllä, mutta samalla selkärankaan iskostuu tekijäasenne, että jos sinä itse et lähde unelmiasi toteuttamaan, ei kukaan muukaan tee sitä puolestasi.

Kaksi aikuista ja lapsi kävelyllä Iisalmen Kirkkopuistonkadulla.

​Nykyään, kun joku kysyy minulta kotikaupungista, ei vastaustani seuraa enää reittiohjeet lähimpään yliopistokaupunkiin. Sen sijaan kerron kysyjälle iisalmelaisista ihmeistä, joita täällä yhdessä rohkeudella teemme.

Lisää pohdintaa rohkeudesta Iisalmen kaupungin sosiaalisen median kanavissa. Seuraa siis Instagramissa @cityofiisalmi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) ja Facebookissa @Iisalmen kaupunki – City of Iisalmi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Tutustuaksesi ulkopaikkakuntalaisiin, jotka ovat tehneet rohkean valinnan ja muuttaneet Iisalmeen, ota seurantaan ilmaisen koeasumisen Instagram-tili @koeiisalmi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) Lisää tarinoita rohkeista Iisalmen ihmeidentekijöistä löytyy myös By Iisalmi -sivulta.

Kolme vasikkaa.

Hi!

I’m Meeri, a third-year advertising student who was born and raised in Iisalmi, Finland but has lived almost all her adult life abroad, currently in Madrid, Spain.

During the summer of 2022, I will work as a part of my home city Iisalmi’s marketing and communications team, bringing to light all the incredible opportunities our city has to offer, in terms of education, career, sports, culture, nature, collaboration, and way of life. This summer series will follow the four core values any visitor or newcomer will be greeted with here in Iisalmi: courage, sincerity, perseverance, and appreciation.

Iisalmi is an incredible city in the North Savo region of Finland where you can find the perfect balance between leisured living close to nature whilst still being able to have an international career in one of the many successful companies in our region. If you are interested in these career opportunities, please visit the the By Iisalmi -page(siirryt toiseen palveluun) for more information.

This blog series ”Maalla ja maailmalla” will only be available in Finnish but I invite you to follow us on Instagram @cityofiisalmi(siirryt toiseen palveluun) and on Facebook @MinunIisalmeni(siirryt toiseen palveluun) where you can find all the content related to the blog’s themes also in English!