Jes, kesä koeasukkaana Iisalmessa odottaa! Olen 23-vuotias opiskelija Joensuusta. Opiskelen Itä-Suomen yliopistossa oikeustieteitä. Pääaineenani opiskelen siviilioikeutta ja sivuaineina rikosoikeutta sekä oikeuspsykologiaa. Olen myös opiskellut yliopistossa venäjän kieltä. Alunperin olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, Kempeleestä.
Olen tulossa kesäksi 2020 töihin Säästöpankkipalveluihin. Yksi syistä miksi päätin hakea töitä nimenomaan Iisalmesta, oli mahdollisuus päästä koeasukkaaksi. Halusin ehdottomasti osaksi tätä ainutlaatuista projektia. Koen, myös että minulla on paljon annettavaa tähän projektiin. Olen käyttänyt Instagramia ja muita sosiaalisen median palveluita jo vuosia. Haluan tuottaa @koeiisalmi Instagram-tilille visuaalisesti kaunista, kiinnostavaa ja informatiivista sisältöä. Olen harrastanut valokuvaamista ja kaikkea valokuvaamiseen liittyvää pienestä pitäen, joten tiedän jotakuinkin kuinka kameraa käytetään.
Iisalmi on minulle entuudestaan täysin tuntematon kaupunki. Olen vain ohikulkumatkalla Oulusta Joensuuhun pysähtynyt Iisalmessa pikaisesti. Muistan vain sen, että vesistöä oli kaikkialla.
Odotan innolla mitä kesä Iisalmessa tuo tullessaan.
Muutin aikoinaan Joensuuhunkin 18-vuotiaana suoraan lukiosta valmistuttuani tietämättä kaupungista mitään ja tuntematta sieltä ketään. Nyt voin kuitenkin sanoa, että kyllä kannatti. Muuten olisi jäänyt aika moni kokemus kokematta ja aika moni ystävyyssuhde solmimatta. Nyt vain kohti uusia seikkailuja!
Kesäisin tykkään uida, lenkkeillä, pyöräillä, käydä ulkokuntosaleilla, liikkua luonnossa sekä tietenkin valokuvata. Käyn myös mielelläni ulkona syömässä ja kahviloissa. Olenkin viime päivät tehnyt innokkaasti listaa Iisalmen ja Iisalmen lähiseudun eri ulkoilupaikoista, ravintoloista, kahviloista ja tapahtumista.
Iisalmessa luonnon läheisyys yhdistyy monipuolisiin palveluihin ja varmasti jokaiselle löytyy jotakin.
Tutkiskeltuani hetken Iisalmen tarjontaa, löysin todella sympaattisen paikan – nimittäin maailman pienimmän ravintolan Kuapin! Siellä aion käydä ainakin. Myös Runnin ihmelähteellä täytyy pistäytyä. Ravintola Olutmestarin terassi ja Lapinlahden Väisälänmäki ovat myöskin vierailulistallani. Minulle voi tulla kertomaan lisää kokemisen arvoisia paikkoja ja vinkkejä Instagram directin kautta.
Minun kesääni voit seurata @koeiisalmi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) Instagram-tilillä.
Terveisin,
Jaana