Kaiku-kortti
Kaikukorttikokeilun tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten, perheiden ja ikäihmisten mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastuksiin.
Kaikukorttikokeilun tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten, perheiden ja ikäihmisten mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastuksiin.
Iisalmen kaupunki on mukana Pohjois-Savon Kaikukortti-verkostossa.
Kaikukorttikokeilun tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten, perheiden ja ikäihmisten mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja liikuntaharrastuksiin.
Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja ja kurssipaikkoja kaikkiin niihin kulttuuri- ja harrastuksiin, jotka kuuluvat valtakunnalliseen Kaikukortti-verkostoon.
Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia lippuja myös omille alle 18-vuotiaille lapsille ja lastenlapsille samaan tilaisuuteen, johon on itsekin osallistumassa.
Kaikukortteja voivat saada Kaikukortti-verkostoon kuuluvien kortinjakajatahojen asiakkaat, jotka ovat vähintään 16-vuotiaita ja tiukassa taloudellisessa rahatilanteessa eivätkä voi siitä syystä hankkia pääsylippuja tai kansalaisopiston kurssipaikkoja.
Voit saada Kaikukortin, jos
Jotta voit saada Kaikukortin, sinun tulee olla asiakassuhteessa kyseiseen organisaatioon.
Ohjaamo: Ohjaamo tarjoa alle 29- vuotiaille tukea koulutukseen, työnhakuun ja arjenhallintaan liittyvissä asioissa. Mikäli olet Ohjaamon asiakas, voit ottaa Kaikukortin puheeksi työntekijäsi kanssa. Ohjaamon työntekijät löydät verkkosivuilta
Iisalmen seurakunta Diakoniatyö: Mikäli olet diakoinatyön asiakas, voit ottaa Kaikukortin puheeksi työntekijäsi kanssa tai ottaa yhteyden diakoniatyöntekijään. Diakoniatyön yhteystiedot löydät
Pohjois-Savon hyvinvointialueella on useita eri jakajatahoja:
Kulttuurikeskus
Kulttuurikeskuksen peruskorjauksen aikana järjestämme konsertteja Nuorisotalolla ja Luma-keskuksella. Kaikukortti käy kaikkiin pääsymaksullisiin tapahtumiin, joihin lippuja on saatavilla kaupungintalon neuvonnasta. Jokaista kulttuuritapahtumaa kohden on saatavilla viisi kaikukorttilippua.
Liput on noudettava kaupungintalon infopisteeltä aukioloaikojen mukaisesti, voit tiedustella tapahtumakohtaista saatavuutta puhelimitse tai sähköpostilla Kulttuurikeskuksen neuvonnasta puh. +358 40 8302757 tai kulttuurikeskus@iisalmi.fi . Tutustu ohjelmistoon ja aukioloaikoihin Kulttuurikeskuksen verkkosivuilla
Kansalaisopisto
Kaikukortilla voi ilmoittautua kansalaisopiston ryhmäopetukseen, 1 hlö yksi paikka /lukuvuosi tai vaihtoehtoisesti viikonloppukurssi. Kaikukortti oikeuttaa kurssimaksuun, mahdolliset materiaalimaksut laskutetaan erikseen.
Ilmoittautuminen puhelimitse p. 040 661 9353. Opintosihteeri kertoo mielellään kurssivaihtoehdoista.
Sisäänpääsy Juhani Ahon museoon.
Juhani Ahon museo (Museo on auki kesäaikaan)