Siirry sisältöön

Yrittäjyyskasvatushanke Tulevaisuuden Osaajat TULOS on vuoden 2022 elokuun alussa käynnistynyt, Iisalmen kaupungin hallinnoima hanke. Hankkeen päätavoitteena on luoda ja saada vakiinnutettua Iisalmeen yhtenäinen yrittäjyyskasvatuksen polku varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle niin, että hankkeen jälkeen Iisalmessa on yrittäjyyskasvatukselle malli ja resurssit jatkototeutusta varten.

Päätavoitetta tukevia osatavoitteita ovat:

  1. Jokainen iisalmelainen oppilas osallistuu ainakin yhteen yritysesittelyyn/ vierailuun hankkeen aikana
  2. Jokaiselle koululle nimetään ainakin yksi kummiyritys
  3. Yrittäjyysopintojen valitsevien oppilaiden ja opiskelijoiden määrä kasvaa
  4. Yrittäjyysasenne kasvaa niin oppilaiden kuin opettajien keskuudessa

Hankkeen toteutusaika on 1.8.2022-31.10.2024. Rahoittajina hankkeelle ovat Ylä-Savon Veturi Ry ja OLVI -säätiö

Hankkeessa on mukana kaikki Iisalmen kaupungin varhaiskasvatuksen yksiköt, alakoulut, yläkoulu ja lukio. Elinkeinoelämän puolelta hankkeeseen ovat aiesopimuksella lähteneet mukaan paikalliset yrittäjäjärjestöt, mutta hankkeen toimenpiteisiin ja oppilaitosten kanssa tehtävään yhteistyöhön tarvitaan mukaan runsain joukoin paikallisia yrityksiä.

Mitä on yrittäjyyskasvatus?

Yrittäjyyskasvatus on lapsille ja nuorille suunnattua kasvatusta, jonka tavoitteena on vahvistaa työelämä- ja opiskeluvalmiuksia. Yrittäjyyskasvatuksen myötä opitaan taloustaitoja ja valmiuksia toimia yrittäjänä. Tavoitteena on edistää toimimista aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä ja lisätä positiivista suhtautumista opiskeluun ja työelämään. Yrittäjyyskasvatuksessa tärkeää on toiminnallisuus, tekemällä oppiminen ja yhdessä tekeminen. Varhaiskasvatuksen ja oppilaitosten tärkeitä yhteistyötahoja ovat yritykset ja työelämän edustajat.

Tule mukaan tekemään yhteistyötä!

Hanke kartoittaa yritysten ja työelämän edustajien mahdollisuutta osallistua yrittäjyyskasvatusyhteistyöhön Iisalmen varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa. Yhteistyöhön voi ilmoittautua sähköpostitse mervi.huurinainen@iisalmi.fi

Yrittäjyyskasvatuksen polku

Yrittäjyyskasvatuksen polku on rakennettu Yrittäjyyskasvatushanke Tulevaisuuden Osaajat TULOS aikana. Polun rinnalle on rakennettu yrittäjyyskasvatuksen käsikirja, johon on kuvattu tarkemmin erilaisia mahdollisia toimenpiteitä liittyen yrittäjyyskasvatukseen. Polun yhteyteen on liitetty vuosikello, johon on koottu työelämään ja yrittäjyyskasvatukseen liittyviä teemaviikkoja ja teemapäiviä.

Ota yhteyttä

Aiheesta lisää

Iisalmen 4H- yhdistys

Iisalmen 4H- yhdistys ry on yrittäjyyskasvatuksen aktiivinen toimija alueella. 4H- yhdistyksen kautta nuorilla on mahdollisuus saada tietoa ja tukea oman 4H- yrityksen perustamiseen. Yhdistys tarjoaa myös erilaista toimintaa lapsille ja nuorille edistäen heidän hyvinvointia.

 

Lue lisää Iisalmen 4H-yhdistys ry (siirryt toiseen palveluun)
Elinvoimaisia teollisuusuutisia

Elinvoimainen teollisuus -teemalehti ilmestyi 16.11.2024 Iisalmen Sanomien välissä. Lehden teema on Ylä-Savon menestyjät – tulevaisuuden rakentajat.

Matkailuhankkeen syksyn kuulumiset

Kasvua ja kansainvälistymistä vastuulliseen matkailuun -hanke aloitti syksyllä vastuullisen tuotteistaminen työpajat yhdessä 17 yrityksen ja 2 toimijan kanssa. Osa heistä vasta suunnittelee matkailutoimintaa, osa tekee yhteistyötä ja osa on toiminut jo pitkään matkailun parissa.

Iisalmessa on alkanut Liikkuva Koulu ja  KouluPT -hanke

Iisalmen liikkuva koulu ja kouluPT-hanke edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja pyrkii lisäämään fyysistä aktiivisuutta.

Inspiroiva ja ihmeellinen kirjasto – yhdessä uudistuen kohti tulevaisuutta 

Iisalmen kaupunginkirjastossa on alkanut ”Inspiroiva ja ihmeellinen kirjasto – yhdessä uudistuen kohti tulevaisuutta” toiminnan kehittämisen hanke, jossa palvelumuotoilua käyttäen osallistetaan kaupunkilaiset tulevaisuuden kirjaston ideointiin.

Residents of the Future -hankkeen tilannekatsaus

URBACT-ohjelman alla toimiva EU-verkostohanke Residents of the Future on edennyt hankesuunnitelman mukaisesti vaiheeseen, jossa on valittu pilottitoimenpide toteutukseen.

Flying Forest julkistaa uraauurtavan hankkeen Iisalmessa: Flying Forest Ltd. on varannut alueen Iisalmen Soinlahdesta uusiutuvan lentopolttoaineen hankkeelle

Iisalmi – 11.9.2024: Uusiutuvan lentopolttoaineen (SAF) kehittämiseen erikoistunut brittiläinen biopolttoaineyhtiö Flying Forest Limited on varannut 26,8 hehtaarin alueen uudelle liiketoiminnalleen Iisalmen Soinlahdesta. Maanhankinta on merkittävä askel kohti alueen ensimmäisen uusiutuvan lentopolttoaineen tuotantolaitoksen ja biopolttoaineiden tutkimuskeskuksen perustamista. Uuden laitoksen odotetaan toteutuessaan tuovan merkittäviä taloudellisia hyötyjä Iisalmeen, mukaan lukien noin 100 uuden työpaikan syntyminen toimintavaiheessa. Suoran työllistämisen lisäksi hanke vauhdittaa paikallista teollisuutta hankkimalla kestävät biomassaraaka-aineensa kokonaan paikallisista metsistä ja sahoilta, mikä tukee alueellisia metsä- ja biotaloussektoreita.