Vesiosuuskunta-avustukset
Iisalmen kaupunki avustaa ja toimii tarvittaessa asiantuntijatahona haja-asutusalueella toimivien vesihuoltolaitosten toteutussuunnittelussa ja rakennushankkeissa.
Iisalmen kaupunki avustaa ja toimii tarvittaessa asiantuntijatahona haja-asutusalueella toimivien vesihuoltolaitosten toteutussuunnittelussa ja rakennushankkeissa.
Iisalmen kaupunki myöntää vesiosuuskunta-avustukset jätettyjen anomusten pohjalta.
Iisalmen kaupunki avustaa ja toimii tarvittaessa asiantuntijatahona haja-asutusalueella toimivien vesihuoltolaitosten toteutussuunnittelussa ja rakennushankkeissa.
Avustuksen määrä ratkaistaan tapauskohtaisesti.
Vesiosuuskunta on alueen asukkaiden perustama, omistama ja hallinnoima vesihuoltolaitos, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella. Harvaan asutuissa kunnissa tai keskustojen ulkopuolella vesiosuuskunnat täydentävät kunnan vesilaitoksen toimintaa.
Vesiosuuskunnat voivat toimintansa alkuvaiheessa hakea tukea kunnalta. Lisäksi ne voivat hakea valtion tai Euroopan unionin investointitukea.
Kunta voi toimia osuuskunnan lainan takaajana, kustantaa suunnittelua ja toimia neuvojana. Kunta ei rahoita vesiosuuskunnan normaalin toiminnan ylläpitoa.
Iisalmen kaupungin vuoden 2024 jaettavissa olevat liikunta-, nuoriso- ja vammaisjärjestöjen urheiluapurahat ja stipendit on haettavana. Samalla pyydämme iisalmelaisilta liikunta- ja nuorisojärjestöiltä ehdotukset vuoden 2024 seurajohtajaksi, valmentajaksi ja ohjaajaksi. Valinnat tehdään järjestöjen ehdotusten perusteella. Avustusten myöntämisperusteet ja hakulomakkeet löytyvät kaupungin verkkosivulta
Haku on avoinna keskiviikkoon 20.11.2024 klo 15 saakka, myöhässä tulleita hakemuksia ei huomioida. Suosittelemme tutustumaan huolellisesti myöntämiskriteereihin ja lähettämään hakemukset hyvissä ajoin ennen hakuajan loppumista. Palkitsemisista päättää sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyvinvointijaoston esityksestä. Alustavan tiedon mukaan palkitsemistilaisuus tullaan järjestämään maanantaina 06.01.2025. Palkittaville lähetetään erillinen kutsu tilaisuuteen.
Iisalmen kaupunki, liikuntapalvelut
Kulttuuripalveluiden kohdeavustusten määräraha vuodelle 2024 on loppunut, eikä avustushakemuksia kannata enää jättää. Avustuksia jaetaan jälleen…
Iisalmen kaupunki on julkaissut strategian toteutumista läpinäkyvästi mittaavan ihmemittariston. Iisalmen ihmemittari löytyy kaupungin verkkosivustolta ja on siten helposti luettavissa missä ja milloin vain. Mittaristoon on valittu kaupungin toimialoilta keskeisimmät tunnusluvut, jotka kertovat kaupunkistrategian toimenpiteiden toteutumisesta.
”Haluamme parantaa strategiamme läpinäkyvyyttä ja seurantaa kuntalaisille ja eri sidosryhmien suuntaan. Toisinaan korkealentoiset strategiset lauseet on hyvä konkretisoida käytännön tason mittareiksi”, kertoo Iisalmen kaupunkistrategiasta vastaava elinkeinojohtaja Terho Savolainen.
Iisalmen ihmemittaria on työstetty yhdessä toimialojen edustajien ja teknisestä toteutuksesta vastaavan Branden asiantuntijakumppaneiden kanssa kuluvan syksyn ajan. Brandella on kokemusta kaupunkien auttamisesta avoimemman hallinnon kehittämisessä.
”Osallistavampi ja vuorovaikutuksellisempi kaupunki lisää kaupunkilaisten turvallisuudentunnetta ja antaa syitä uskoa tulevaisuuteen. Samalla kaupungin oma päätöksenteko, palveluiden suunnittelu ja toteutus paranee”, kuvailee Branden Business Designer Eveliina Eräjärvi.
Kun Iisalmi käynnisteli oman ihmemittarinsa luomista, oli yhtenä inspiraation lähteenä Branden ja Äänekosken kaupungin yhteistyönä syntynyt Äänekoski-ilmiötä eli Äänekosken kaupunkistrategiaa seuraava mittaristo. Iisalmeen rakennettiin kuitenkin juuri oman kaupungin tarpeita vastaava ratkaisu.
Iisalmen ihmemittari on rakennettu strategian teemojen, Inspiroiva Iisalmi, Ihana Iisalmi ja Ihmeiden Iisalmi, ympärille. Mittari tarjoaa selkeän näkymän kunkin strategisen teeman kannalta tärkeimpiin mitattavissa oleviin muuttujiin: Esimerkiksi Inspiroiva Iisalmi -osiossa mitataan asukkaiden hyvinvointiin vaikuttavia asioita, kuten uimahallin kävijämääriä, kirjaston lainamääriä, varhaiskasvatuksen osallistumisastetta ja asukkaiden koulutustasoa. Ihana Iisalmi -osiossa tutkitaan onnistumista turvallisen kaupunkiympäristön luomisessa mitaten esimerkiksi energiankulutusta, liikenteen vähäpäästöisyyttä ja rakennusvalmiiden tonttien määrää. Ihmeiden Iisalmi -osio puolestaan tarjoaa näkymän muun muassa uusien yritysten määrään, työttömyysasteeseen, asukkaiden verotulojen kehitykseen ja kaupungin digitaaliseen näkyvyyteen.
”Näitä ihmemittaristoon koottuja tietoja tullaan päivittämään aktiivisesti ja siten tilannekuva on paremmin kaikkien nähtävillä myös varsinaisten strategian raportointikausien välillä. Mittaristoon liittyy myös vaihtuvia kysymyksiä eri osa-alueista, ja niiden kautta kuntalaisten toivotaan osallistuvan strategian seurantaan ja kehittämiseen. Nyt heti aluksi kysymme esimerkiksi sitä, ovatko iisalmelaiset halukkaita suosittelemaan asumista kotikaupungissaan”, esittelee Terho Savolainen.
Ihmemittari toimii iisalmelaisen arjen monitorina myös tulevissa strategiakehityksen vaiheissa:
”Iisalmen kaupunkistrategialle on juuri tehty väliarviointi näin valtuustokauden viimeisen vuoden käynnistyessä. Sen perusteella ainakaan vielä ei ole tarvetta radikaaliin suunnanmuutokseen, Iisalmi pyrkii edelleen Suomen houkuttelevimmaksi seutukaupungiksi”, kertoo Terho Savolainen ja jatkaa:
”Tiettyjä strategian painopistealueita tarkennettiin ja mittareita päivitettiin, toimenpidetasolla toimialoille tuli jonkin verran uusia toteutettavia tehtäviä. Ensi vuoden kuntavaalien jälkeen uusi valtuusto päättää seuraavan strategiapäivityksen aikataulusta, todennäköisesti se tehdään valtuustokauden alkuvaiheessa 2025–2026”.
Lisätietoja:
Terho Savolainen, elinkeinojohtaja, Iisalmen kaupunki, p. 040 630 5328, terho.savolainen@iisalmi.fi
Iisalmen ihmemittari netissä:
www.iisalmi.fi/ihmemittari(siirryt toiseen palveluun)
Etäluettavien vesimittareiden vaihdot suoritetaan massa-asennuksina kaupunginosa kerrallaan. Massavaihdot käynnistyvät syksyllä 2024 Makkaralahden alueella.
Pyydämme Teitä lukemaan vesimittarinne ja ilmoittamaan lukeman Iisalmen Vedelle 9.8.2024 mennessä.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.
Käytetään esimerkiksi mainonnan kohdentamiseen.