Siirry sisältöön

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkosuunnitelmaa on Iisalmessa valmisteltu ohjausryhmävetoisesti vuodesta 2023. Asiantuntijakonsultti FCG:n viime vuonna tekemässä ehdotuksessa Iisalmen yhdestätoista peruskoulusta lakkautettavaksi oli nimetty Hernejärven, Runnin, Partalan ja Sourunsalon koulut. Ohjausryhmä päätti, että konsulttiselvityksen mukaista esitystä käsitellään osana laajempaa talouden tasapainotusohjelmaa täydentäen sitä myös laajalla lapsivaikutusten arvioinnilla. Lisäksi koulu- ja varhaiskasvatustilojen investointitarpeita kartoitettiin päätöksenteon tueksi.

Iisalmen kaupungin talouden tasapainotuksen ohjausryhmä toi vuosille 2025–2030 ajoittuvat palveluverkkoa koskevat muutokset kaupunginhallituksen päätettäviksi 3.6.2024 kokoukseen, jossa käsiteltiin samanaikaisesti myös talouden tasapainotuksen muita toimenpiteitä.

Kaupunginhallitus päätti 3.6.2024 kokouksessaan esittää valtuustolle Pikku-Simpukan tiloista luopumista toimintakauden 2025 alusta lukien sekä Paloisten päiväkodin käytössä olevien tilojen supistamista palvelutarpeen laskiessa. Lumilinnan ja Peltosalmen päiväkotien toiminnalle kaupunginhallitus esitti jatkoa tilojen kunnon ja lapsimäärän mukaisesti.

Perusopetuksen palveluverkkomuutoksina kaupunginhallitus esitti tarkasteltavaksi oppilasmäärän perusteella. Koulujen opetustoiminnan jatkamisen kriteereinä hallitus esitti, että koulun oppilasmäärän on oltava vähintään 30 oppilasta 1.-6. -luokkien koulussa ja vähintään 25 oppilasta 1-4. -luokkien koulussa kahden vuoden tarkastelujaksolla. Runnin koulun toiminnan kaupunginhallitus esitti jatkuvaksi vuokra-ajan päättymiseen saakka.


Kaupunginvaltuusto äänesti – vastaesitys voitti

Kaupunginvaltuusto päätti kuitenkin äänestyksen kautta kaupunginhallituksen pohjaesitystä poikkeavista oppismäärän minimeistä Keskustan valtuustoryhmän vastaesityksen voittaessa: Koulun opetuksen jatkamista tarkastellaan, kun oppilasmäärä laskee kolmena vuotena alle 25 oppilaan 1-6 -luokkien koulujen osalta ja kolmena vuotena alle 20 oppilaan 1-4 -luokkien koulujen osalta. Runnin koulu toimii kuitenkin vähintään vuokra-ajan loppuun saakka riippumatta oppilasmäärästä. Lähtökohtaisesti ei rakenneta uusia kouluja, vaan pyritään huoltokorjauksilla jatkamaan olemassa olevien koulurakennusten käyttöikää.

Varhaiskasvatusverkon osalta valtuusto päätti edettävän pohjaesityksen mukaisesti.

Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti eriävän mielipiteen kaupunginvaltuuston päätökseen koulujen lakkauttamisen kriteereihin.

Iisalmen kaupungin taloustilanne on tällä hetkellä vakaa ja tilinpäätös on ollut ylijäämäinen 11 vuotta peräkkäin. Vuosien 2024–2026 aikana talouden ennakoidaan kuitenkin painuvan selvästi alijäämäiseksi ja ennakoivilla tasapainotustoimilla pyritään seuraavan kahden vuoden aikana yhteensä 10 miljoonan euron säästöihin. Valtuuston päätöksen mukaisilla varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkomuutoksilla on nyt merkittävästi kaupunginhallituksen esitystä pienempi edistämisvaikutus säästötavoitteen saavuttamiseen.

Talouden tasapainostusohjelmassa hyväksytyt toimenpiteet toteutetaan osana talous- ja toimintasuunnitelman valmistelua. Käytännössä tämä tarkoittaa, että toimenpiteet huomioidaan syksyn 2024 talousarviovalmistelussa ja ne tulevat näkymään toiminnassa ja taloudessa tulevina vuosina.

Lisätiedot:
Eeva Suomalainen, Iisalmen kaupungin talousjohtaja, p. 040 652 4002, eeva.suomalainen@iisalmi.fi