Flying Forest julkistaa uraauurtavan hankkeen Iisalmessa: Flying Forest Ltd. on varannut alueen Iisalmen Soinlahdesta uusiutuvan lentopolttoaineen hankkeelle
Iisalmi – 11.9.2024: Uusiutuvan lentopolttoaineen (SAF) kehittämiseen erikoistunut brittiläinen biopolttoaineyhtiö Flying Forest Limited on varannut 26,8 hehtaarin alueen uudelle liiketoiminnalleen Iisalmen Soinlahdesta. Maanhankinta on merkittävä askel kohti alueen ensimmäisen uusiutuvan lentopolttoaineen tuotantolaitoksen ja biopolttoaineiden tutkimuskeskuksen perustamista. Uuden laitoksen odotetaan toteutuessaan tuovan merkittäviä taloudellisia hyötyjä Iisalmeen, mukaan lukien noin 100 uuden työpaikan syntyminen toimintavaiheessa. Suoran työllistämisen lisäksi hanke vauhdittaa paikallista teollisuutta hankkimalla kestävät biomassaraaka-aineensa kokonaan paikallisista metsistä ja sahoilta, mikä tukee alueellisia metsä- ja biotaloussektoreita.
Flying Forestia johtaa maailmanluokan tiimi, jolla on laaja asiantuntemus uusiutuvasta energiasta, biopolttoaineista ja metsänhoidosta. Tiimi on sitoutunut kestäviin käytäntöihin ja tekee tiivistä yhteistyötä paikallisten sidosryhmien kanssa varmistaakseen ympäristönhoidon ja yhteisön sitoutumisen koko projektin kehityksen ajan ja sen jälkeen.
Dr. Paul Groves, toimitusjohtaja, jolla on yli 30 vuoden kokemus johtotehtävistä suurissa globaaleissa energiayhtiöissä
Adrian Boodt, strategiajohtaja, biomassan ja biopolttoaineiden asiantuntija
Steve White, kaupallinen johtaja, investointipankkitoiminnan ja teollisen kasvun veteraani
Timo Saarelainen, operatiivinen johtaja, jolla on vahvat näytöt metsä- ja biopolttoaineteollisuudesta.
Tiimissä yhdistyy strateginen näkemys operatiiviseen huippuosaamiseen – sillä viedään projektia menestyksekkäästi ja luotettavasti eteenpäin.
– Kaupunki on iloinen tästä uudesta avauksesta ja potentiaalisesti merkittävästä vihreän siirtymän hankkeesta, joka tulisi sijoittumaan Soinlahden valmiille teollisuusalueelle. Valmistelut ovat edenneet hyvässä yhteistyössä yrityksen kanssa ja odotamme innolla jatkosuunnittelun etenemistä ja rahoituksen varmistumista tälle koko Ylä-Savon seudun kannalta merkittävälle hankkeelle, toteaa Iisalmen kaupunginjohtaja Jarmo Ronkainen.
Tietoja Flying Forestista
Flying Forest on omistautunut muuttamaan ilmailualaa vastuullisemmaksi kehittämällä kestäviä lentopolttoaineita. Keskittymällä ympäristönhoitoon, todistettuihin teknologioihin ja strategisiin kumppanuuksiin Flying Forest pyrkii toimimaan edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä lentomatkustamisen hiilijalanjäljen pienentämisessä. Yritys on eturintamassa globaalissa siirtymisessä uusiutuvaan lentopolttoaineeseen (SAF) ja pystyy Iisalmeen sijoittuvalla hankkeella hyötymään riskittömästä arvoketjusta, jossa Suomen runsaat metsävarat ovat hyödynnettävissä biomassasta lentopolttoaineeksi.
Hyödyntämällä strategisia paikallisia kumppanuuksia, turvallista ja skaalautuvaa raaka-ainetarjontaa sekä FischerTropsch-teknologiaa Flying Forest on asemoitunut johtavaksi uusiutuvan lentopolttoaineen tuottajaksi, joka pystyy täyttämään ilmailun kasvavat kestävän kehityksen vaatimukset. Toisin kuin muut biopolttoaineyritykset, Flying Forest on erikoistunut yksinomaan uusiutuvaan lentopolttoaineeseen. Se tarjoaa kohdennetun ja vaikutuksiltaan merkittävän ratkaisun ilmailualan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen edistäen paikallista talouskasvua ja luoden pitkäaikaista arvoa Iisalmelle ja seudun elinkeinoelämälle.
Flying Forest Announces Groundbreaking Project in Iisalmi, Finland: Flying Forest Secures Site in Iisalmi for Sustainable Aviation Fuel Project
Iisalmi, Finland – 11 September 2024: Flying Forest Limited, a UK based biofuels company specialising in the development of Sustainable Aviation Fuel (SAF), has ensured the purchase of a 26.8-hectare site in Iisalmi, Finland. This land procurement marks a significant step towards establishing the first SAF production facility and biofuels research centre in the region.
The new facility is expected to bring substantial economic benefits to the Iisalmi community, including the creation of approximately 100 new jobs during its operational phase. In addition to direct employment, the project will boost local industries by sourcing its sustainable biomass feedstocks entirely from local forests and sawmills, supporting regional forestry and bioeconomy sectors.
Flying Forest is led by a world-class team with extensive expertise in renewable energy, biofuels, and forestry management. The team are committed to sustainable practices and will collaborate closely with local stakeholders to ensure environmental stewardship and community engagement throughout the project’s development and beyond.
Key figures include:
Dr. Paul Groves, CEO, with over 30 years of executive management experience in major global energy companies,
Adrian Boodt, Chief Strategy Officer, an expert in biomass and biofuels,
Steve White, Chief Commercial Officer, a veteran in investment banking and industrial growth,
Timo Saarelainen, Chief Operating Officer, who has a strong track record in the forestry and biofuels industries.
Together, this team combines strategic insight with operational excellence to drive the project forward.
About Flying Forest
Flying Forest is dedicated to transforming the aviation industry through the development of sustainable aviation fuels. With a focus on environmental stewardship, proven technologies, and strategic partnerships, Flying Forest aims to lead the way in reducing the carbon footprint of air travel.
Flying Forest is at the forefront of the global transition to sustainable aviation fuel (SAF) and is now able to benefit from a de-risked value chain from Finland’s abundant forest resources to proven biomass-to-fuel technologies.
By leveraging strategic local partnerships, a secure and scalable feedstock supply, and proven FischerTropsch technology, Flying Forest is positioned to become a leader in SAF production, designed specifically to meet aviation’s growing sustainability mandates.
Unlike other biofuel companies, Flying Forest specialise exclusively in SAF, providing a focused, highimpact solution to reduce carbon emissions in the aviation sector while driving local economic growth and creating long-term value for communities and industries alike.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.