Siirry sisältöön

”Alussa oli pettymys ja peltoa. Iisalmi ei ollut teollisuuskyliä saaneiden kaupunkien joukossa ja valtion Televa-tehdaskin meni sivu suun.” Näin alkaa Iisalmen Teollisuuskylä Oy:n 50-vuotishistoriikin takakansiteksti, joka tiivistää hyvin tunnelmat 1970-luvun alkupuolelta. Iisalmen ja Ylä-Savon onneksi oma teollisuuskylä lopulta saatiin ja 16.8.2024 vietimme yhtiön 50-vuotisjuhlia entisten vastuuhenkilöiden, yrittäjien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Yhtiön toiminnan suurin onnistuminen on vahvan teollisuuskeskittymän syntyminen Ylä-Savoon, lukuisat menestysyritykset ovat jossain vaiheessa elinkaartaan olleet yhtiön asiakkaina.

Teollisuuskylän ydintoimintaa alkuaikoina oli toimitilojen ja yhteisten palvelujen tarjoaminen, jotta yritykset voivat keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa ja kasvamaan markkinoilla. Nyt viimeisen 10-15 vuoden aikana uusia tiloja ei Iisalmessa juurikaan ole rakennettu Teollisuuskylän toimesta, kaupunki on luopunut energia-alan toiminnasta jo yli 20 vuotta sitten ja monet aiemmin käytössä olleet tukimahdollisuudet ja joustot rahoitusratkaisuissa ovat kiellettyä markkinoiden vääristämistä. Varmasti omalla tavallaan perusteltua ja ymmärrettävää, mutta Itä-Suomen näkökulmasta erittäin harmillista. Tuoko uusi Itä-Suomi -ohjelma ja lupaukset Finnveran Itä-Suomi-panostuksista tähän jotain uutta aluepoliittista työkalua jää nähtäväksi myöhemmin tänä syksynä.

Teollisuuskylän rooli Iisalmessa onkin muuttunut kiinteistöjen osalta viime vuosina ylläpitäjän ja isännöinnin rooliin, rakennuskantaa on vähennetty myymällä peruskorjausta lähestyviä yksiköitä vuokralaisille tai muille kiinnostuneille yrittäjille. Myös yrityskauppaneuvotteluissa olemme edelleen yksi hyvä vaihtoehto kumppaniksi, jos kauppaan kuuluu kiinteistöjä. Kiinteistöliiketoiminnan rinnalle on tullut erityisesti Ylä-Savon Kehitys Oy:n toiminnan päätyttyä entistä vahvemmin konsultatiivinen kehittämistoiminta ja myös seudullinen näkökulma. Aiemmin Rautainen Savo -nimellä tunnetut palvelut ovat jatkaneet elämäänsä uudessa muodossa hanketoimintana ja rahoitusneuvontana pk-yritysten omiin investointi- ja kehittämishankkeisiin. Kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä, jos mielessäsi on yrityksen kasvu ja kehittäminen.

Olen lähes jokaisessa kirjeessä muistutellut tulevasta työllisyysalueuudistuksessa, Iisalmen kaupunki tulee toimimaan vastuukuntana uudella Ylä-Savon Työllisyysalueella 1.1.2025 alkaen. Käynnistyvä syksy tulee olemaan työntäyteinen tämän uudistuksen toimeenpanon osalta. Uuden lautakunnan nimeämiset tehdään kunnissa lähiviikkoina ja se aloittaa toimintansa lokakuussa. Yrityspalveluiden osalta suunnitelmat etenevät myös koko ajan, muistattehan antaa oman mielipiteenne tulevista palveluista vastaamalla tähän kyselyyn(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).(siirryt toiseen palveluun) Uudistuksen etenemistä muilta osin voi seurata sivuilla www.iisalmi.fi/tyollisyysalueuudistus(siirryt toiseen palveluun)

Työniloa alkaneeseen syyskauteen,

Terho Savolainen