Siirry sisältöön

Ylä-Savossa jokaisella on mahdollisuus menestyä

Me Ylä-Savon työllisyysalueella vahvistamme yhdessä alueemme elinvoimaa, työllisyyttä ja tarjoamme toimivat lähipalvelut sekä työnhakijoille että työnantajille. Panostamme ketterään ja paikalliseen asiakasosaamiseen kaikissa työllisyysalueen kunnissa ja tuotamme palveluja yhdessä paikallisten ja alueellisten kumppaneidemme kanssa, joita ovat esimerkiksi oppilaitokset, yrittäjäjärjestöt sekä muut kolmannen sektorin toimijat. Tavoitteenamme on Suomen korkein työllisyysaste ja tyytyväiset asiakkaat – Ylä-Savo, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä.

Ylä-Savon työllisyysalue tuo palvelut lähemmäksi asiakkaita

TE-palvelujen siirto kunnille tuo palvelut lähemmäksi asiakkaita – niin työnhakijoita kuin työnantajiakin. Jatkossa saat te-palvelut omasta kunnastasi siinä missä vaikkapa varhaiskasvatuksen ja liikunnankin palvelut – yhdessä teemme elinvoimaisempaa Ylä-Savoa paikallisin palveluin.

Ylä-Savon työllisyysalueen tavoitteena on tarjota laadukkaat ja tehokkaat lähipalvelut työllisyysalueen kuntien kaikille asiakaskohderyhmille ja vaikuttaa siten myönteisesti työllisyyden kehitykseen ja osaavan työvoiman saatavuuteen alueen yrityksille ja muille työnantajille. 

Työllisyyspalveluiden yhteystiedot tulet jatkossa löytämään oman kuntasi verkkosivuilta.

Tältä sivulta löydät tietoa uudesta työllisyysalueesta ja sen hallinnollisesta toteutustavasta.

Ylä-Savon työllisyysalueen hallinnointi

Ylä-Savon työllisyysalueen hallinnosta vastaa Iisalmen kaupunki. Hallinnossa ja päätöksenteossa noudatetaan Iisalmen kaupungin hallinto- ja toimintasääntöjä, ohjeita ja määräyksiä. Palveluiden järjestämisestä vastaavana toimielimenä ja työvoimaviranomaisena toimii 1.1.2025 alkaen Ylä-Savon työllisyys- ja yrityspalvelulautakunta ja työllisyysalueen vastuukuntana Iisalmen kaupunki. Valmisteluvaihetta vuonna 2024 ohjaa Ylä-Savon työllisyysalueen ohjausryhmä.

Palvelupisteet

Kaikilla paikkakunnilla palvelut ma-pe ajanvarauksella.

Työntekijöiden puhelinnumerot sekä sähköpostiosoitteet lisätään kuntien työllisyyspalveluiden verkkosivuille joulukuun aikana.

Yhteydenottopyynnöt kiireisissä asioissa voi laittaa vuoden vaihteessa Työmarkkinatorin oma-asioinnin kautta tai tarvittaessa ottaa yhteyttä sähköpostillatyollisyyspalvelut@iisalmi.fi

Tietoa työnhakijalle

Autamme työnhakijoita yksilöllisen polun suunnittelussa kohti työtä, koulutusta tai työkyvyn ylläpitämistä. Palvelun valinta perustuu työnhakijan palvelutarpeeseen ja tavoitteeseen. Työllisyysalueen palvelut löydät oman kuntasi verkkosivuilta.

Iisalmen työnhakijalle-sivulle pääset tästä linkistä:

Työnantajalle

Tarjoamme työnantajille taloudellista tukea työntekijöiden palkkaamiseen sekä autamme työvoiman saamisessa välittämällä työtä ja tekijöitä sekä yhdessä suunnitelluilla koulutusratkaisuilla. Työllisyysalueen palvelut löydät oman kuntasi verkkosivuilta.

Iisalmen työnantajalle-sivulle pääset tästä linkistä:

nyrkit yhteen

Työmarkkinatori: Pohjois-Savo – Iisalmi

Aluesivuilta löydät ajankohtaista tietoa maakunnan tai kunnan avoimista työpaikoista, palveluista ja uutisista, sekä alueen keskeiset yhteystiedot.

Työmarkkinatorin aluesivu (avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Työntekiöitä rivissä

TE24-uudistus tuo palvelut lähelle henkilö- ja yritysasiakkaita

Toimivat työvoima- ja elinkeinopalvelut ovat keskiössä, kun tavoitellaan työntekijöiden mahdollisimman nopeaa ja sujuvaa työllistymistä. Parhaillaan valmistellaan historiallisen suurta lakiuudistusta, jonka tarkoituksena on siirtää TE-palvelut kuntien ja työllisyysalueiden vastuulle 1.1.2025.

Lue lisää aiheesta Työmarkkinatorilta (avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Ajankohtaista

Ylä-Savon työllisyys- ja yrityspalvelulautakunnan kokouskuulumiset 28.11.2024

Ylä-Savon työllisyys- ja yrityspalvelulautakunnan kokouksessa 28.11.2024 hyväksyttiin työllisyyden monialaisen palvelun yhteistyösopimus.

Iisalmen kaupunkistrategia läpinäkyvämmäksi: Ihmemittari konkretisoi strategian tavoitteet ja toimenpiteet käytännön tason mittareiksi

Iisalmen kaupunki on julkaissut strategian toteutumista läpinäkyvästi mittaavan ihmemittariston. Iisalmen ihmemittari löytyy kaupungin verkkosivustolta ja on siten helposti luettavissa missä ja milloin vain. Mittaristoon on valittu kaupungin toimialoilta keskeisimmät tunnusluvut, jotka kertovat kaupunkistrategian toimenpiteiden toteutumisesta.

”Haluamme parantaa strategiamme läpinäkyvyyttä ja seurantaa kuntalaisille ja eri sidosryhmien suuntaan. Toisinaan korkealentoiset strategiset lauseet on hyvä konkretisoida käytännön tason mittareiksi”, kertoo Iisalmen kaupunkistrategiasta vastaava elinkeinojohtaja Terho Savolainen.

Iisalmen ihmemittaria on työstetty yhdessä toimialojen edustajien ja teknisestä toteutuksesta vastaavan Branden asiantuntijakumppaneiden kanssa kuluvan syksyn ajan. Brandella on kokemusta kaupunkien auttamisesta avoimemman hallinnon kehittämisessä.

”Osallistavampi ja vuorovaikutuksellisempi kaupunki lisää kaupunkilaisten turvallisuudentunnetta ja antaa syitä uskoa tulevaisuuteen. Samalla kaupungin oma päätöksenteko, palveluiden suunnittelu ja toteutus paranee”, kuvailee Branden Business Designer Eveliina Eräjärvi.

Kun Iisalmi käynnisteli oman ihmemittarinsa luomista, oli yhtenä inspiraation lähteenä Branden ja Äänekosken kaupungin yhteistyönä syntynyt Äänekoski-ilmiötä eli Äänekosken kaupunkistrategiaa seuraava mittaristo. Iisalmeen rakennettiin kuitenkin juuri oman kaupungin tarpeita vastaava ratkaisu.

Asukkaiden sujuja arki ja hyvinvointi sekä kaupungin elinvoima piirtyvät mittaristoon selkeinä näkyminä

Iisalmen ihmemittari on rakennettu strategian teemojen, Inspiroiva Iisalmi, Ihana Iisalmi ja Ihmeiden Iisalmi, ympärille. Mittari tarjoaa selkeän näkymän kunkin strategisen teeman kannalta tärkeimpiin mitattavissa oleviin muuttujiin: Esimerkiksi Inspiroiva Iisalmi -osiossa mitataan asukkaiden hyvinvointiin vaikuttavia asioita, kuten uimahallin kävijämääriä, kirjaston lainamääriä, varhaiskasvatuksen osallistumisastetta ja asukkaiden koulutustasoa. Ihana Iisalmi -osiossa tutkitaan onnistumista turvallisen kaupunkiympäristön luomisessa mitaten esimerkiksi energiankulutusta, liikenteen vähäpäästöisyyttä ja rakennusvalmiiden tonttien määrää. Ihmeiden Iisalmi -osio puolestaan tarjoaa näkymän muun muassa uusien yritysten määrään, työttömyysasteeseen, asukkaiden verotulojen kehitykseen ja kaupungin digitaaliseen näkyvyyteen.

”Näitä ihmemittaristoon koottuja tietoja tullaan päivittämään aktiivisesti ja siten tilannekuva on paremmin kaikkien nähtävillä myös varsinaisten strategian raportointikausien välillä. Mittaristoon liittyy myös vaihtuvia kysymyksiä eri osa-alueista, ja niiden kautta kuntalaisten toivotaan osallistuvan strategian seurantaan ja kehittämiseen. Nyt heti aluksi kysymme esimerkiksi sitä, ovatko iisalmelaiset halukkaita suosittelemaan asumista kotikaupungissaan”, esittelee Terho Savolainen.

Ihmemittari toimii iisalmelaisen arjen monitorina myös tulevissa strategiakehityksen vaiheissa:

”Iisalmen kaupunkistrategialle on juuri tehty väliarviointi näin valtuustokauden viimeisen vuoden käynnistyessä. Sen perusteella ainakaan vielä ei ole tarvetta radikaaliin suunnanmuutokseen, Iisalmi pyrkii edelleen Suomen houkuttelevimmaksi seutukaupungiksi”, kertoo Terho Savolainen ja jatkaa:

”Tiettyjä strategian painopistealueita tarkennettiin ja mittareita päivitettiin, toimenpidetasolla toimialoille tuli jonkin verran uusia toteutettavia tehtäviä. Ensi vuoden kuntavaalien jälkeen uusi valtuusto päättää seuraavan strategiapäivityksen aikataulusta, todennäköisesti se tehdään valtuustokauden alkuvaiheessa 2025–2026”.

Lisätietoja:
Terho Savolainen, elinkeinojohtaja, Iisalmen kaupunki, p. 040 630 5328, terho.savolainen@iisalmi.fi

Iisalmen ihmemittari netissä:
www.iisalmi.fi/ihmemittari(siirryt toiseen palveluun)

Ylä-Savon työllisyysalueen valmistelu: Ylä-Savon työllisyys- ja yrityspalvelulautakunta kokousti ensimmäisen kerran 31.10.2024

Ylä-Savon työllisyys- ja yrityspalvelulautakunnan ensimmäisessä kokouksessa 31.10.2024 käsiteltiin työllisyysalueen palveluverkkoa, jossa panostetaan vahvoihin lähipalveluihin. Jokaiseen kuntaan tulee oma palvelupiste. Talousarvion loppusumma vuodelle 2025 on 4,7M€ – kunnat antavat siitä lausuntonsa ja hyväksyttäväsi talousarvio tulee seuraavaan lautakunnan kokoukseen.

100 päivää starttiin: Työvoimapalveluista tulee kuntien peruspalvelua vuoden 2025 alussa – Ylä-Savon työllisyysalue vastuukuntana Iisalmen seudulla

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille vuoden 2025 alussa. Uudistuksen myötä sekä henkilö- että yritysasiakkaiden työvoimapalveluista tulee osa jokaisen kunnan lakisääteisiä tehtäviä. Valtion työ- ja elin-keinotoimistot eli TE-toimistot lakkautetaan. Samalla reilut 4000 työvoimapalveluiden ammattilaista siirtyy liikkeenluovutuksella valtiolta kuntiin tai kuntayhtymiin. Suomeen tulee yhteensä 45 työllisyysaluetta tai kuntaa, jotka vastaavat 1.1.2025 alkaen työvoimapalvelujen järjestämisestä. Yksi työllisyysalueista on Ylä-Savon työllisyysalue, joka tulee jatkossa vastaamaan Iisalmen, Kiuruveden, Vieremän, Sonkajärven ja Pielaveden työvoimapalveluista vastuukuntamallilla, jossa Iisalmi on hallinnoijana. Ylä-Savon työllisyysalueen valmistelutyötä on tehty sujuvasti kuluvan vuoden ajan, ja marraskuussa tullaan tiedottamaan muun muassa palvelupaikoista ja -ajoista.

Nyt toteutuva historiallinen TE-uudistus vahvistaa kuntien monipuolisia peruspalveluja entisestään ja tuo kunnille toivottuja työkaluja työllisyyden edistämiseen. Uudistus tuo palvelut lähemmäs kuntalaisia, mikä lisää työvoimapalvelujen saavutettavuutta ja vaikuttavuutta. Kaikki nämä tekijät yhdessä tukevat työntekijöiden nopeamman työllistymisen tavoitetta sekä edistävät työllisyyden lisäksi koko alueen elinvoimaa.

Työvoimapalvelujen avulla sekä henkilö- että yritysasiakkaat saavat neuvontaa ja ohjausta työnhakuun ja työntekijöiden rekrytointiin sekä osaamisen kehittämiseen.

Vuoden 2025 alussa astuu voimaan myös uusi kotoutumislaki, jonka myötä kunnille tulee kokonaisvastuu kotoutumisen edistämisestä. Kotoutumispalvelut ovat maahanmuuttaneille tarkoitettuja palveluja, joilla edistetään maahanmuuttajien sujuvaa kotoutumista Suomeen.

Miksi TE-palvelut siirretään kuntiin?

Uudistus tuo palvelut lähemmäs asiakkaita. Jatkossa oman kotikunnan palvelukaton alta löytyvät esimerkiksi kunnan koulutuspalvelujen, elinkeinopalvelujen ja yhdyskuntarakentamisen lisäksi myös työvoimapalvelut.

”Kunnat tuntevat asukkaansa ja elinkeinoelämänsä parhaiten, mikä mahdollistaa paikallisiin tarpeisiin sopivien ja yksilöllisesti räätälöityjen palvelujen toteuttamisen”, toteaa Iisalmen kaupungin työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikkö Virpi Jukarainen.

Järjestämisvastuun siirto valtiolta kunnille on hyvin mittava uudistus. Henkilöasiakkaiden rinnalla tärkeänä kohderyhmänä uudistuksessa ovat myös yritysasiakkaat.

”Uudistuksen tavoitteena ei ole vain siirtää palveluja ja henkilöstöä valtiolta kunnille ja työllisyysalueille, vaan kehittää työvoimapalveluita entistä vaikuttavammaksi esimerkiksi suuntaamalla ammatillista koulutusta tukemaan paremmin alueen työllisyyttä ja yritysten tarpeita, edistämällä sekä kotoutumisen roolia työllisyyden hoidossa että kuntien roolia osaajien aktiivisessa houkuttelussa, tarvittaessa maan rajojen ulkopuoleltakin”, taustoittaa Iisalmen kaupungin elinkeinojohtaja Terho Savolainen.

Valmistelun loppukiri on alkanut – sadan päivän päästä startataan!

Tänään 23.9.2024 on jäljellä 100 päivää starttiin ja TE-palveluiden järjestämisvastuun siirtoon. Valmistelun aikataulu on ollut tiukka, mutta valmistelu on edennyt valtakunnallisesti ja myös Ylä-Savon työllisyysalueella yhteistyössä ja aikataulussa. Valmisteluissa on pyritty huomioimaan kaikki mahdolliset osatekijät. Tulevan syksyn aikana Ylä-Savossakin on edessä asiakasviestinnän aloittaminen – tähän saakka tiedotus on ollut enemmän yleistasoista muutosviestintää, mutta marraskuussa on aika kertoa esimerkiksi palvelupaikoista ja -ajoista.

”Nykyisten TE-palveluiden tai työllisyyden kuntakokeilun asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään erityistä, vaikka palveluntarjoaja ja osin myös fyysisten palvelupisteiden sijainnit vaihtuvat vuoden vaihteessa. Tiedotamme mahdollisista muutoksista kunnan ja työllisuusalueen verkkosivuilla ja otamme asiakkaisiin yhteyttä tarvittaessa myös henkilökohtaisesti”, kertoo Virpi Jukarainen ja jatkaa:

”Töitä tai työntekijöitä hakiessa tulee jatkossakin kirjautua Työmarkkinatorille, joka toimii töiden ja tekijöiden kohtaamispaikkana. Työmarkkinatorilta löytyy työelämään liittyvää tietoa, palveluita ja avoimia työpaikkoja. Kirjautuneena pääsee luomaan esimerkiksi työnhakuprofiilin tai työpaikkailmoituksen. Toimivien digitaalisten palveluiden lisäksi myös kasvollisia kohtaamisia aiotaan lisätä”.

Huolimatta TE-palveluiden hallinnollisesta järjestämisestä ja työllisyysalueiden rakenteista, asukkaat voivat jatkossa kääntyä oman kotikunnan puoleen työvoimapalveluihin liittyvissä kysymyksissä samaan tapaan, kuin etsiessään esimerkiksi teknisiä palveluja tai tietoa varhaiskasvatuksesta. Tämä nyrkkisääntö pitää paikkansa kaikkialla Suomessa.

Lisätietoja:
Virpi Jukarainen, työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikkö, Iisalmen kaupunki
p. 040 653 0021, virpi.jukarainen@iisalmi.fi

Terho Savolainen, elinkeinojohtaja, Iisalmen kaupunki
p. 040 630 5328, terho.savolainen@iisalmi.fi

Lisää aiheesta:
Kuntaliiton TE-uudistukseen keskittyvä sivusto: https://www.kuntaliitto.fi/talous-ja-elinvoima/tyollisyys/te-palvelut-2024-uudistus(siirryt toiseen palveluun)
Ylä-Savon työllisyysalueen valmistelun viestintään keskittyvä verkkosivu: https://www.iisalmi.fi/työllisyysalueuudistus(siirryt toiseen palveluun)

 

Elinkeinoryhmä esittää elinkeinoelämän edustajaa mukaan Ylä-Savon työllisyys- ja yrityspalvelulautakuntaan

Iisalmen kaupungin elinkeinoryhmä esittää, että tulevan lautakunnan kokouksiin voitaisiin ottaa mukaan puhe- ja läsnäolo-oikeudella riippumaton elinkeinoelämän edustaja.

Työllisyysalueuudistuksessa TE-palvelut siirtyvät kunnille – Ylä-Savon työllisyys- ja yrityspalvelulautakunta aloittaa työnsä syksyllä 2024

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille 1.1.2025. Suomeen tulee yhteensä 45 työllisyysaluetta tai kuntaa, jotka vastaavat 1.1.2025 alkaen työvoimapalvelujen järjestämisestä. Ylä-Savon työllisyysalue sai poikkeusluvan TE-palveluiden järjestämiseen, ja tulee jatkossa vastaamaan Iisalmen, Kiuruveden, Vieremän, Sonkajärven ja Pielaveden työvoimapalveluista vastuukuntamallilla, jossa Iisalmi on hallinnoijana. Ylä-Savon työllisyysalueen valmistelua ohjaava ohjausryhmä käsitteli 13.3.2024 kokouksessaan muun muassa Ylä-Savon työllisyys- ja yrityspalvelulautakunnan ja operatiivisesta toiminnasta vastaavan johtoryhmän perustamisiin liittyviä toimia sekä valmisteluryhmien työn etenemistä. Ohjausryhmässä sovittiin, että työllisyysaluevalmistelun ulkoinen tiedottaminen keskitetään valmistelu- ja muutosvaiheessa www.iisalmi.fi/työllisyysalueuudistus -verkkosivulle.