Siirry sisältöön

Lupahakemusten, rekisteröintien ja ilmoitusten käsittelyä jouduttavat hyvin laaditut asiakirjat sekä niiden toimittaminen riittävän ajoissa ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Ohjeita eri lupien hakemiseen

Ympäristölupa

Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille tarvitaan lupa. Näitä toimintoja ovat esimerkiksi metsä-, metalli- ja kemianteollisuus, energiantuotanto, eläinsuojat ja kalankasvatus. Luvissa voidaan antaa määräyksiä mm. toiminnan laajuudesta, päästöistä ja niiden vähentämisestä. Luvan myöntämisen edellytyksenä on muun muassa, että toiminnasta ei saa aiheutua terveyshaittaa tai merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.

Tarkemmat ympäristölupien hakuohjeet ja -lomakkeet löydät ympäristöhallinnon yhteisestä verkkopalvelusta.

Jos haet ympäristö-, vesitalous- tai maa-aineslupaa ja hankkeeseesi kytkeytyy myös muita ympäristöllisiä lupia, voit pyytää lupamenettelyjen yhteensovittamista.

Rekisteröinti-ilmoitus

Rekisteröitäviä toimintoja ovat suurin osa polttoaineteholtaan alle 50 MW:n energiantuotantolaitoksista, nestemäisten polttoaineiden jakeluasemista ja asfalttiasemista. Lisäksi ympäristönsuojelulain liitteessä 2 mainitut kemialliset pesulat ja orgaanisia liuottimia käyttävät toiminnat on rekisteröitävä.

Rekisteröinti on luonteeltaan kirjaamistoimenpide, jossa ei tehdä hallinnollista päätöstä eikä anneta määräyksiä. Toiminta voidaan aloittaa, kun kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on rekisteröinyt toiminnan tai ilmoituksen jättämisestä on kulunut toiminnasta riippuen 30-60 päivää.

Toiminnanharjoittajalle lähetetään tieto rekisteröinnistä. Tarkemmat rekisteröinti-ilmoitusohjeet ja lomakkeet löydät ympäristöhallinnon yhteisestä verkkopalvelusta.

Melua tai tärinää aiheuttavaa toimintaa koskeva ilmoitus

Ympäristönsuojelulain 118 §:n mukaisesti toiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta. Näitä ovat mm. rakentaminen ja yleisötilaisuus, jos melun tai tärinän on syytä olettaa olevan erityisen häiritsevää. Ilmoitus tulee jättää viimeistään 30 vrk ennen toiminnan aloittamisajankohtaa.

Tarkemmat ohjeet ja ilmoituslomakkeet löydät ympäristöhallinnon yhteisestä verkkopalvelusta.

Ympäristönsuojelulain mukainen yleinen ilmoitusmenettely

Ympäristönsuojelulain mukainen yleinen ilmoitusmenettely on lupamenettelyn kaltainen menettely, joka koskee tiettyjä, vähäisiä ympäristövaikutuksia aiheuttavia toimintoja. Toiminnan ilmoitusvelvollisuudesta säädetään ympäristönsuojelulain 115 a §:ssä ja ilmoituksenvaraiset toiminnat on lueteltu lain liitteessä 4. Ilmoitettavat tiedot vastaavat pääpiirteissään ympäristölupahakemuksessa vaadittavia tietoja. Ilmoitus on jätettävä toimivaltaiselle viranomaiselle viimeistään 120 päivää ennen toiminnan suunniteltua aloittamista.

Ilmoitusmenettelyä voidaan soveltaa esimerkiksi eläinsuojille, jotka sopivat eläinmääränsä puolesta ilmoitusmenettelyn piiriin.

Lisätietoa löytyy ympäristöhallinnon yhteisestä verkkopalvelusta.

Vesilain mukainen lupa

Tarvitset vesistöä, vesiympäristöä tai pohjavesioloja muuttaville hankkeille usein vesilain mukaisen luvan aluehallintovirastolta (AVI). Tietyissä tilanteissa riittää, että teet ilmoituksen viranomaiselle eli Pohjois-Savon ELY-keskukselle. Luvantarve voi myös olla tarpeen arvioida valvontaviranomaisen (ELY-keskus) lausunnolla.

Ympäristöhallinnon verkkopalvelussa löydät tietoa vesilain mukaisen luvan, ilmoituksen tai luvantarvearvion tarpeesta.

Ojitusta koskevat asiat tulee ensisijaisesti sopia asianosaisten kesken, jos ojitus ei edellytä vesilain mukaista lupaa tai ojitustoimitusta. Voit kuitenkin haitankärsijänä tai ojituksen aktiivisena osapuolena laittaa asian kirjallisesti vireille Ylä-Savon ympäristölautakunnalle, mikäli sopiminen ei yrityksistä huolimatta ole mahdollista. linkki yhteystietoihin?

Maastoliikennelain mukainen lupa

Kun suunnittelet moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla tapahtuvaa kilpailua tai ja harjoitusta maastossa (maasto tai jääpeitteinen vesialue), selvitä toimintaan tarvittavan luvan tarve ja mitä luvan saaminen edellyttää.

Lupaa ei tarvita, jos

  • toiminta on asemakaavaan merkityllä alueella TAI
  • toiminnalla on ympäristölupa

Tarvitset luvan jos, kyseessä on

  • toistuva tai pysyvä kilpailu/harjoitus samassa maastossa TAI
  • yksittäisestä tapahtumasta on odotettavissa huomattavia haittoja luonnolle, muulle ympäristölle, asutukselle, yleiselle virkistyskäytölle, kalastukselle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edulle

Luvan hakeminen

  • Toiminnan järjestämiseen tulee olla alueen omistajan tai haltijan suostumus.
  • Lupaa haetaan ympäristönsuojeluviranomaiselta hakemuslomakkeella. Hakemus toimitetaan Ylä-Savon ympäristölautakunnalle.

Ympäristönsuojeluviranomainen vastaa myös toiminta-alueen kuntien maastoliikennelain mukaisten moottorikelkkailureittien reittisuunnitelmien hyväksymisestä sekä reittien tilapäisistä tai vähäisistä siirroista.

Maastoliikenteen valvontaan liittyvissä asioissa ota yhteyttä Pohjois-Savon poliisilaitokselle.

Vesiliikennelain mukainen lupa

Kun suunnittelet moottorikäyttöisillä vesikulkuneuvoilla tapahtuvaa kilpailua, harjoitusta tai muuta tapahtumaa vesialueella, selvitä toimintaan tarvittavan luvan tarve ja mitä luvan saaminen edellyttää.

Lupaa ei tarvita, jos

  • toiminta on asemakaavaan merkityllä alueella TAI
  • toiminnalla on ympäristölupa

Tarvitset luvan jos, kyseessä on

  • toistuva tai pysyvä kilpailu/harjoitus/tapahtuma samalla vesialueella TAI
  • yksittäisestä tapahtumasta on odotettavissa merkityksellisiä ympäristöhaittoja

Luvan hakeminen

  • Toiminnan järjestämiseen tulee olla vesialueen omistajan suostumus.
  • Lupaa haetaan ympäristönsuojeluviranomaiselta hakemuslomakkeella. Hakemus toimitetaan Ylä-Savon ympäristölautakunnalle.

Yhteystiedot