Ylä-Savon yhteistyöpilotit 2025 -hanke pohjautuu Ylä-Savon kehittämissuunnitelmaan. Hankkeen tavoitteena on lisätä kuntien yhteistyötä kotoutumispalveluihin, kansalaisopistoihin ja varhaiskasvatukseen liittyvissä kehittämistoimenpiteissä.
Ylä-Savon yhteistyöpilotit 2025 -hanke on vuoden 2025 helmikuussa alkanut hanke. Hankkeen tavoitteena on kehittää ja lisätä Ylä-Savon kuntien yhteistyötä ja sitä kautta edistää alueen vetovoimaa. Hankkeessa on mukana Iisalmi, Kiuruvesi, Vieremä, Sonkajärvi, Pielavesi, Lapinlahti ja Rautavaara.
Hankkeen työpaketit:
Asettautumis- ja kansainvälisyyspalveluiden kehittäminen Ylä-Savon alueella
Ylä-Savon kansalaisopistopalveluiden välisen yhteistyön selvittäminen
Varhaiskasvatuksen sähköisen asiakastietojärjestelmän vaihdon edellytysten selvittäminen Ylä-Savon kuntien sekä Kuopion alueella
Hankkeella tavoitellaan Ylä-Savon kuntien elin- ja pitovoiman vahvistamista, mikä vaikuttaa kuntien ja sen asukkaiden elämään pitkäkestoisesti. Hankkeen toimenpiteillä ja saavutettavilla tuloksilla pyritään vaikuttamaan alueesta syntyvään mielikuvaan positiivisesti sekä lisäämään alueen houkuttelevuutta muuttoliikenteen näkökulmasta.
Hankkeen toteutusaika on 1.2.2025-31.1.2026. Rahoittajina hankkeelle ovat ovat Pohjois-Savon Liitto ja Pohjois-Savon kehittämisrahasto.
Hankkeessa ajankohtaista
Hankkeessa käynnissä ollut kansalaisopistotoiminnan nykytilakartoitus valtakunnallisesti ja seudullisesti on valmistunut. Selvityksen lähtökohtia on tarkasteltu kansalaisopistojen rehtorien kanssa sekä kartoitettu kansalaisopistojen painotuksia ja toimintaa kuvaavia tunnuslukuja. Kansalaisopistoselvityksessä kerrotaan valtakunnallisesti pinnalla olevista opistotoiminnan trendeistä kuten osaamisperusteisuudesta, osaamismerkeistä, kotoutumiskoulutuksesta ja työelämäyhteistyöstä.
Hankkeessa on jatkettu keskusteluita kuntien ja eri toimijoiden kanssa kansainvälisyyspalveluiden kehittämiseen liittyen. Yhteistyötä on tehty kolmannen sektorin toimijoiden kanssa ja hanke on osallistunut erilaisiin tapahtumiin kuluneen vuoden aikana. Hankkeen aikana on tehty yhteistyötä Ylä-Savon oppilaitosten ja eri hankkeiden kanssa. Hanke on ollut mukana järjestämässä Ylä-Savon maahanmuuton tilannekuvatutkimusta, tulokset saadaan tammikuun aikana.
Hankkeen kolmas työpaketti eli varhaiskasvatuksen asiakastietojärjestelmän vaihdon edellytysten selvittäminen on toteutettu syksyn aikana. Selvitystyön aikana työryhmä on tutustunut eri palveluntarjoajiin ja heidän tuottamiinsa ratkaisuihin. Yhteistyötä on tehty myös muiden kaupunkien kanssa ja saatu näin arvokasta kokemustietoa järjestelmistä. Selvitystyö on kuntien tarkasteltavana.
Ylä-Savon tapahtumatoiminnan resurssiselvitys- ja pilotointihanke. Hanke vahvistaa Ylä-Savon tapahtumakenttää kehittämällä yhteistyötä, osaamista, vastuullisuutta ja yhteisiä toimintamalleja sekä parantamalla tapahtumajärjestämisessä tarvittavan kaluston yhteiskäyttöä
Suomen NATO-jäsenyys ja puolustusvoimien muuttuvat tarpeet avaavat yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tule kuulemaan mahdollisuuksista webinaariimme 8.5.2026 klo 9.00–11.30
Oulun yliopiston toteuttama OPETOP-hanke järjestää Kajaanissa seminaarin, joka kokoaa yhteen varhaiskasvatuksen ja erityisopettajakoulutuksen asiantuntijat, opiskelijat, poliittiset päättäjät sekä muut aiheesta kiinnostuneet keskustelemaan koulutuksen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Seminaarissa kuullaan näkökulmia koulutuksen kehittämiseen sekä opetushenkilöstön ja opiskelijoiden kokemuksia käynnissä olevista pätevöittävistä OPETOP-koulutuksista.
Helmi-maaliskuun vaihteessa alkavat haja-asutusalueiden mikroyritysten kontaktoinnit. Ensimmäiset yhteydenotot tapahtuivat s-postitse ja sen jälkeen seuraa puhelinsoitot.
Keväästä 2026 alkaen viranomaisten viestit toimitetaan ensisijaisesti digitaalisesti niille, jotka asioivat sähköisesti julkisen hallinnon palveluissa. Suomi.fi-viestit helpottaa asiointia ja kokoaa viranomaispostin turvallisesti yhteen paikkaan.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee parhaillaan Pohjois-Savossa. Tänään tiistaina 11. marraskuuta presidentti vieraili Juhani Ahon yläkoululla ja osallistui Iisalmen kaupungin järjestämään yleisötilaisuuteen odotettuna arvovieraana. Vierailuohjelma Iisalmessa sujui yhteisöllisessä ja innostavassa tunnelmassa – presidentti sai kohdata runsaasti paikallisia asukkaita, etenkin nuoria. Vierailu Ylä-Savossa jatkuu Olvin panimolla ja Ponssen tehtaalla, ja keskiviikon 12.11. kohteet löytyvät maakunnan keskuskaupunki Kuopiosta.
Iisalmen kaupunki on julkaissut verkkosivuillaan uuden Esteetön Iisalmi -tietopaketin, joka kokoaa yhteen esteettömiä ja kaikille soveltuvia harrastus- ja vapaa-ajan mahdollisuuksia. Tehostamalla viestintää esteettömistä vapaa-ajan ja hyvinvoinnin mahdollisuuksista Iisalmi haluaa varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus voida hyvin.
Talvi on tullut vihdoin kunnolla ja Paloskilla alkaa olla kaikki valmiina lasketteluihmeisiin! Kaksi rinnettä ja hissiä, kahvio ja vuokraamo palvelevat laskijoita.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee parhaillaan Pohjois-Savossa. Tänään tiistaina 11. marraskuuta presidentti vieraili Juhani Ahon yläkoululla ja osallistui Iisalmen kaupungin järjestämään yleisötilaisuuteen odotettuna arvovieraana. Vierailuohjelma Iisalmessa sujui yhteisöllisessä ja innostavassa tunnelmassa – presidentti sai kohdata runsaasti paikallisia asukkaita, etenkin nuoria. Vierailu Ylä-Savossa jatkuu Olvin panimolla ja Ponssen tehtaalla, ja keskiviikon 12.11. kohteet löytyvät maakunnan keskuskaupunki Kuopiosta.
Kouluterveyskysely tuottaa joka toinen vuosi seurantatietoa lasten ja nuorten kokemuksista terveydestä, hyvinvoinnista, koulunkäynnistä ja opiskelusta sekä elintavoista.
Iisalmen kaupunki lanseerasi alkuvuodesta uudenlaisen tavan kohdata asukkaita, kun Kiireneutraaleja kaupunkikahveja järjestettiin Karhun Kellarin tiloissa hyvinvoinnin teemalla, mutta ilman tarkkaa agendaa. Nyt syksyn koittaessa Iisalmessa jatketaan kiireettömiä ja asukkaita osallistavia kahvihetkiä, jotka jalkautuvat eri puolille kaupunkia. Tavoitteena on jatkaa matalan kynnyksen kohtaamisia, joiden ytimessä on yhteisöllisyys ja kuntalaisten kuuleminen. Tällä kertaa paikoiksi on valittu tiloja, joissa eri ikäiset kuntalaiset viettävät aikaansa.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.