Siirry sisältöön

Arvovierailun ensimmäinen kohde oli Juhani Ahon yläkoulu. Tasavallan presidentti toivotettiin tervetulleeksi koulun kuoron ja orkesterin musisoinnilla ja rehtori Auli Halosen tervehdyssanoilla.

”Juhani Aho on kaikkien koulu. Pidämme erityisen tärkeänä, että jokainen nuori pysyy mukana yhteiskunnassa”, kuvaili Auli Halonen keskellä Iisalmea, keskellä elämää sijaitsevan koulun henkeä.

Koulun oppilaat esittivät presidentille itse laatimiaan haastattelukysymyksiä eri kielillä, muun muassa ranskaksi, ruotsiksi ja saksaksi.

”Näin presidenttinä unelmat eivät ole henkilökohtaisia. Tavoitteeni on pitää huoli siitä, että meillä on rauha maassa. Edistää rauhaa lähiympäristössämme ja globaalisti”, kertoi presidentti Stubb oppilaiden kysyessä hänen unelmistaan.

Presidentti kannusti nuoria unelmoimaan ja olemaan armollisia itselleen – näistä sanoista ja kohtaamisesta jää varmasti monelle läsnäolleelle nuorelle tulevaisuususkoa luova muisto.

Yleisötilaisuudessa lämmin tunnelma

Iisalmen seudun asukkaiden iloksi presidentti Stubbin vierailun ohjelmaan lukeutui yleisölle avoin tilaisuus, joka järjestettiin Iisalmen liikuntahallilla. Yleisötilaisuuteen oli saapunut runsaslukuinen yleisö, ja ohjelmaa pystyi seuraamaan myös suorana videolähetyksenä Iisalmen kaupungin verkkosivuilta. Yleisötilaisuuden avaussanat lausui kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Kauppinen.

”Vierailunne Iisalmeen on meille suuri kunnia. Se kertoo siitä, että koko maamme on yhtä lailla tärkeä”, kiitti Kauppinen.

Kaupunginjohtaja Jarmo Ronkainen korosti omissa tervehdyssanoissaan presidentin vierailun merkitystä Ylä-Savon seudulle ja toisaalta Ylä-Savon merkitystä valtakunnallisesti:

”Iisalmi ja Ylä-Savo tunnetaan kansainvälisestä vienti- ja teknologiateollisuudestaan, vahvasta yhteistyöstään sekä siitä, että täällä asioita tehdään tosissaan, muttei totisina. Täällä tehdään työtä koko maan menestyksen, kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuuden eteen.”

Presidentti Stubb ja yleisö pääsivät nauttimaan Totot-lauluyhtyeen musiikkiesityksestä. Nuorista iisalmelaisnaisista koostuva lauluyhtye esitti Katja Aminoff-Tynin ohjauksessa koskettavan Minun Suomeni -kappaleen.

Presidentin ajatuksia ajankohtaisista aiheista, kuten ulkopolitiikasta, ilmastokysymyksistä ja presidentin roolista muuttuvassa maailmassa saatiin kuulla Iisalmen nuorisoneuvoston puheenjohtaja Selja Mehtätalon ja neuvoston jäsenen Topias Ahomaan toteuttamassa haastattelussa. Vaikuttava haastattelu jäänee yleisön mieleen, sillä käsitellyt teemat koskettavat meitä jokaista.

”Ratkaisuja pitää löytää koko ajan. Miettiä, voisiko syntyä vaikkapa jokin iisalmelainen innovaatio, joka pienentää hiilijalanjälkeä ja päästöjä”, kannusti presidentti Stubb ratkaisukeskeisesti nuorten haastattelijoiden kysyessä ilmastonmuutoksen aiheuttamasta epävarmuudesta.

Yleisötilaisuuden lopuksi oli odotettujen kohtaamisten aika: Jono presidentin kanssa otettaviin yhteiskuviin venyi pitkäksi, ja kännyköihin tallentui iloisia ilmeitä ja onnellisia hymyjä.

Tilaisuuden juonnosta vastannut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Ryhänen totesi tilaisuuden onnistuneen hienosti ja korosti sen merkitystä erityisesti nuorille:

”Maamme presidentti huomioi erityisen hienosti nuoret niin kouluvierailuilla kuin yleisötilaisuudessakin. Mutkattomuus ja avoimuus haastatteluissa loi nuorille varmasti ikimuistoisen kokemuksen, joka voi kantaa pitkälle!”

Yleisötapahtuman tallenne: iisalmi.fi/presidentinvierailu
Tallenteen tekstitetty versio julkaistaan kuluvan viikon aikana.

Iisalmen kaupungin kuvagalleria täydentyy valokuvilla vierailusta:
https://byiisalmi.kuvat.fi/kuvat/Tasavallan%20presidentti%20Alexander%20Stubbin%20vierailu%20Iisalmeen%2011.11.2025/(siirryt toiseen palveluun)

Presidentin kanslian tiedote koskien presidentin vierailua Pohjois-Savossa:
Presidentti Stubb vierailulle Pohjois-Savoon – Presidentti(siirryt toiseen palveluun)