Siirry sisältöön

”Eka reaktio oli, että meinasi alkaa itkettää. Jo pelkkä ehdokkuus tuntui isolta jutulta, mutta että vielä voitto – se oli aivan uskomatonta! Teki mieli heti kertoa kaikille, mutta eihän sitä vielä voinut. Olen todella ylpeä ja kiitollinen siitä, että saan nuorena edustaa Iisalmea!”, kuvailee tuore By Iisalmi -brändilähettiläs Saana Savonen tunnelmiaan hetkenä, jolloin sai tiedon yleisöäänestyksen voitosta.
Tunnustuspalkinnon kriteereissä kuuluu intohimoinen osaamisen ja myönteisyyden arvostus. Moni Saanan tunteva osaa liittää nämä kriteerit erottamattomasti häneen, mutta miten Saana itse näkee asian: 

”Aina, mitä ikinä teenkin, teen sen täysillä ja isosti. Luonteeltani olen positiivinen ja suhtaudun asioihin usein optimistisesti. En ole koskaan jäänyt odottamaan, että jotain tapahtuisi. Jos olen halunnut jotain, olen tehnyt töitä sen eteen. Tärkeintä minulle on, että pystyn omilla teoillani inspiroimaan myös muita” kuvailee Saana ja jatkaa kertoen siitä, miten tänä päivänä vaikuttaminen ei tapahdu vain yhdessä fyysisessä paikassa, vaan mahdollistuu myös somen kautta:

”Somessa haluan jakaa positiivista energiaa, kannustaa ihmisiä nauttimaan hetkestä ja näyttää, että unelmia voi tavoitella omana itsenään. Yrittäjyydessä halu tehdä parasta näkyy siinä, kuinka teen töitä intohimolla ja sydämellä. Rakastan tehdä töitä nuorten parissa ja heitä tavoitankin niin yritystoimintani, kuin somen kautta”.

Nuori lähettiläs valaa esimerkillään nuorille uskoa tekemisen voimaan

By Iisalmi -brändin lähettiläänä Saana Savonen tulee toimimaan esimerkkinä siitä, miten Iisalmen slogan ”Emme odota ihmeitä. Teemme niitä.” voidaan lunastaa arjen teoissa. Nuoresta iästään huolimatta Saana Savosella on jo yrittäjävuosia takana, ja esimerkiksi hänen Seikkailujen Saari -projektinsa on oivallinen näyttö siitä, mitä oikealla asenteella ja topakka toimeen tarttumisella voi saada aikaan:  

”Seikkailujen Saari projekti on siitä hyvä esimerkki, että emme jääneet odottamaan ihmettä, vaan ryhdyimme itse tekemään. Rakensimme kaiken omin käsin ja lähdimme toteuttamaan unelmaa. By Iisalmi -lähettiläänä haluan jatkaa samalla asenteella: Tehdä työtä lasten ja nuorten kanssa, innostaa heitä löytämään oman juttunsa ja uskomaan itseensä. Haluan, että nuoret kokisivat viihtyvänsä Iisalmessa ja olisivat ylpeitä siitä mistä ovat kotoisin.”

Saana Savosella on etenkin nuorten suosimassa somekanava-TikTokissa liki 31 000 seuraajaa. TikTok onkin tarjonnut Saanalle mahdollisuuden inspiroida laajasti ihmisiä omalla, valovoimaisella positiivisuudellaan, eikä Iisalmi kotikaupunkina ole myöskään jäänyt paitsioon Saanan somesisällöissä:

”Koen jatkossakin tärkeäksi jatkaa somekanavissani Iisalmen esille tuomista ja luoda mielikuvaa siitä, kuinka Iisalmi on hyvä paikka elää, kasvaa ja yrittää”, lupaa Saana.


”Haluan kiittää joka ikistä äänestäjää ja matkallani tukijaa. Teidän ansiostanne tämä tuntuu vielä merkityksellisemmältä. Arvostan suuresti, kuinka näette minussa potentiaalia, ja uskotte tekemiseeni. Olen kiitollinen siitä, että olette mukana tässä matkassa – yhdessä tehdään ihmeitä”, kiittää Saana tukijoukkojaan ja koko yhteisöä.Iisalmen kaupungin markkinoinnissa on jo tunnistettu monta mahdollisuutta tehdä yhteistyötä uuden lähettilään kanssa:

”Saanalle on tärkeää tarjota lapsille ja nuorille elämyksiä ja tunnetta siitä, että Iisalmi on hyvä paikka kasvaa ja elää. Me kaupungilla olemme aivan samaa mieltä, ja parhaillaan viimeistelyssä olevassa kaupunkistrategiassakin lapset, nuoret ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä painopisteitä. Uskon, että ensi vuonna tulemme jotain ilahduttavaa tälle kohderyhmälle tuottamaan yhdessä lähettiläämme Saanan kanssa”,  kertoo Iisalmen kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski ja jatkaa:

”Kiitos kaikille By Iisalmi -tunnustusäänestyksessä ehdolla olleille. Tunnustuskampanjan taustalla työskentelevänä saa tuntea kiitollisuutta ja ylpeyttä siitä, että Iisalmesta löytyy niin paljon tinkimättömiä osaajia, joilla on myös hyvä sydän.”


___________________________________________________________________________________

Nuori yrittäjä, opiskelija ja TikTokkaaja Saana Savonen

Saana Savonen tunnetaan somessa hyväntuulisista ja spontaaneista videoistaan, joissa elämä saa näkyä iloisena, vähän hulluna ja ennen kaikkea aitona. TikTokissa hänen elämäänsä seuraa 30 000 ihmistä. Saana ei ole kuitenkaan pelkkä somepersoona, vaan myös yrittäjä, tapahtumien ideoija ja rohkea visionääri. Editointi- ja elämyspalveluyritystä SalaMaata hän on pyörittänyt Iisalmessa viiden vuoden ajan järjestäen ohjelmaa erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Yksi hänen tunnetuimmista projekteistaan on Seikkailujen Saari, jossa osallistujat – lapset ja aikuiset – pääsevät kilpailemaan Selviytyjät -henkisissä tehtävissä oikealla saarella. Saari on kerännyt kilpailijoita ympäri Suomen Iisalmeen ja sitä on kehitetty vuosien aikana yhä vaikuttavammaksi kokonaisuudeksi. ovat saaneet leikkiä ja nuoret ystävystyä kerrankin ilman puhelimia.

Saana on päässyt reilu vuosi sitten Tampereelle opiskelemaan tv- ja elokuva-alaa. Kaiken mahdollisen vapaa-aikansa hän kuitenkin viettää Iisalmessa. Iisalmesta on ollut hyvä ponnistaa Edvin Laineen musiikkiluokan, IKK:n partiovuosien ja yläkoulun yrittäjyyskasvatuksen kautta maailmalle. Välivuotenaan lukion jälkeen Saana veti myös Iisalmessa Pikkuyrittäjät -kerhotoimintaa muiden töiden ohella. Kaiken tämän lisäksi Saana on useamman perhehoidossa kasvavan lapsen sijaishoitaja. Luonto, kalastus sekä lapset ja nuoret ovat Saanan sydäntä lähellä. Vaikka työt vievät usein ympäri Suomea, Iisalmi on Saanan koti ja henkinen tukikohta.

Seuraa Saanaa somessa ja netissä:

https://www.tiktok.com/@saanasavonen?_t=ZN-8xfmGYRaDN0&_r=1(siirryt toiseen palveluun)
https://www.instagram.com/saanasavonen?igsh=OHJsejZkYnBmMGNs(siirryt toiseen palveluun)
https://www.youtube.com/@saanasavonen(siirryt toiseen palveluun)
https://salamaa.fi(siirryt toiseen palveluun)