Viime marraskuussa yleisöäänestyksellä By Iisalmi -lähettilääksi valittu Saana Savonen vieraili Juhani Ahon koululla Iisalmessa innostamassa yritys- ja taloustiedon valinnaisen opiskelijoita yrittäjyyden pariin. Vierailun aikana Savonen kertoi omasta polustaan nuoreksi yrittäjäksi sekä rohkaisi nuoria pohtimaan omia vahvuuksiaan ja mahdollisuuksiaan yrittäjyyteen. Saana Savonen toimii yrittäjänä editointi- ja elämyspalveluyritys SalaMaassa. Yksi hänen tunnetuimmista projekteistaan on Seikkailujen Saari, jossa osallistujat – lapset ja aikuiset – pääsevät kilpailemaan Selviytyjät -henkisissä tehtävissä oikealla saarella. Saari on kerännyt Iisalmeen kilpailijoita ympäri Suomen, ja sitä on kehitetty vuosien aikana yhä vaikuttavammaksi kokonaisuudeksi. Aikuiset ovat saaneet leikkiä ja nuoret ystävystyä kerrankin ilman puhelimia.
Savosen Juhani Ahon koululla kertoma tarina tarjosi konkreettisen esimerkin siitä, miten oma intohimo ja kiinnostuksen kohteet voivat johtaa yrittäjyyteen jo nuorella iällä. Vierailu sisälsi myös keskustelua ja nuorten haastatteluja, joissa esiin nousi monipuolisia ja lupaavia yritysideoita.
“Yrittäjyys ei ole vain yksi polku muiden joukossa, vaan mahdollisuus rakentaa juuri itsensä näköinen elämä. Haluan kannustaa nuoria uskomaan omiin ideoihinsa ja kokeilemaan rohkeasti,” Savonen kertoo.
Yläkoulun 8.- ja 9.-luokkien valinnaisissa yritys- ja taloustiedon opinnoissa on tavoitteena antaa nuorille valmiuksia ymmärtää talouden toimintaa, työelämää, kuluttaja-asioita ja yrittäjyyttä. Saana Savosen tarinan kautta nuoret saavat mahdollisuuden sisäistää opinnoissa käsiteltyjä asioita konkreettisemmin. Kasvollinen tarina voi herätellä miettimään, voisiko yrittäjyys olla oma juttu ja millä alalla yrittäjyys voisi olla itselle mahdollista.
Saana Savosen kouluvierailu oli osa By Iisalmi -lähettilästoimintaa, jonka tavoitteena on tuoda esiin paikallisia esikuvia sekä elinvoiman ja vetovoiman rakentajia.
Saana Savonen on yrittäjyyden lisäksi myös somevaikuttaja: hänet tunnetaan hyväntuulisista ja spontaaneista videoistaan, joissa elämä saa näkyä iloisena, vähän hulluna ja ennen kaikkea aitona. TikTokissa hänen elämäänsä seuraa liki 35 000 ihmistä. Saana opiskelee Tampereella tv- ja elokuva-alaa, mutta kaiken mahdollisen vapaa-aikansa hän kuitenkin viettää Iisalmessa.
”Iisalmesta on ollut hyvä ponnistaa Edvin Laineen musiikkiluokan, IKK:n partiovuosien ja yläkoulun yrittäjyyskasvatuksen kautta maailmalle”, kertoo Savonen Iisalmen tarjoamasta kasvualustasta.
”Saanan lähettilyyden kautta tavoitamme etenkin nuoria, jotka ovat Iisalmen kaupungille ja By Iisalmi -verkoston yrityksille ja oppilaitoksille todella tärkeitä. Saanan lähettiläsvuoteen kuuluu luontevasti niin someprojekteja kuin muutakin vuorovaikutusta nuorten kanssa”, kertoo By Iisalmi -markkinoinnista vastaava markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski.