Kulttuurin tunnustuspalkinto 2025
Kulttuurin tunnustuspalkinto tänä vuonna Teatteri Sujolle.
Kulttuurin tunnustuspalkinto tänä vuonna Teatteri Sujolle.
Iisalmen kaupungin kulttuurin tunnustuspalkinto jaetaan nyt jo viidettätoista kertaa. Tunnustuspalkinto jaetaan henkilölle tai yhdistykselle, joka on merkittävästi ansioitunut kulttuurin alalla. Palkintoa saivat ehdottaa iisalmelaiset yhteisöt ja yksityishenkilöt, ja palkinnon saajan valitsi hyvinvointijaoston esityksestä sivistys- ja hyvinvointilautakunta. Tänä vuonna ehdolla oli 17 eri toimijaa, joista lautakunta päätti myöntää palkinnon yhdelle yhdistykselle. Palkinto luovutetaan itsenäisyyspäivän juhlassa Nuorisotalolla 6.12. klo 12.00.
Kulttuurin tunnustuspalkinnon vuonna 2025 saa Teatteri Sujo ry. Teatteri Sujo on Topi Marinin johdolla lähtenyt tekemään rohkeasti laadukasta kyläteatteria Pörsänmäelle, ja myös kiertämään Pohjois-Savon alueelle. Teatterin myötä seudulle on saatu residenssitoimintaa, joka on monipuolistanut kulttuuritoimintaa ja mahdollistanut ammattitaiteilijoiden toimintaa alueella.
Teatteri Sujo on toiminut Pörsänmäellä maalaismiljöössä vuodesta 2019 lähtien. Eri esityksiä teatterilla on ollut yhteensä 12, esimerkiksi aluetta kiertänyt ”Keuhkot” ja ”Seitsemän ihmeellistä tarinaa”. Yli 6 000 henkeä on päässyt jo nauttimaan Sujon esityksistä.
“Hip, hip, hurraa! Teatteri Sujon puolesta suurkiitokset tunnustuksesta! On ollut ilo tehdä teatteria Pörsänmäessä ja ympäri Ylä-Savoa. Ylä-Savossa on vahvaa tekemistä ja hyvää kiinnostunutta yleisöä. Pörsänmäen taiteellinen teatteri jatkaa työtä uusien ja erilaisten teatteriesitysten eteen. Otamme tämän kannustuksena yhteiselle matkalle. Yhdessä eteenpäin!” iloitsee Topi Marin, ohjaaja ja yhdistyksen puheenjohtaja, joka on juuri saanut myös Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Savon taidepalkinnon 2025.
Aikaisempina vuosina on palkittu Ylä-Savon Kamariorkesteri, Nukketeatteri Kepponen, Juha-Pekka Lappalainen, Heli Löytynoja, Päivi Herd, Teppo Kulmala, Tanssiteatteri Williwisio, Pro Kivikoulu ry, Petteri Tikkanen ja Markku Ryynänen, Runnin seudun kyläyhdistys ry, Kari Angeria ja Mirjami Palomäki, Iisalmen Kameraseura ry, Jukka Virtanen ja Jyri Paretskoi, Nuorisokuoroyhdistys Allegro ry, Kyösti Marin ja Marjatta Miettinen, IN-teatteri ry sekä Tuomas Miettola.
Lisätietoja
Sanna Marin
kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikkö
Iisalmen kaupunki
p. 040 588 9074
sanna.marin@iisalmi.fi