Kukkapäivä starttaa keskiviikkona 24.9.2025 – Tule poimimaan kukkia kaupungin istutuksista!
Kukkapäivä-startti järjestetään keskiviikkona 24.9. ja tuona päivänä ja siitä eteenpäin niin kauan kuin tavaraa riittää, kaupungin omista istutuksista saa leikata kukkia maljakkoon ja kerätä niiden siemeniä.
Kaupunkilaisille avautuu tilaisuus käydä keräämässä kaikkia iisalmelaisia ja kaupungissa vierailleita ilahduttaneita kesäkukkia useista kukkaistutuksista eri puolilla kaupunkia
Kukkastartissa poimittavat kukat koskevat ainoastaan kesäkukkaryhmiä – ei monivuotisia kasveja! Lisäksi lapiot on suotava jättää kotiin, sillä kaivaminen ei ole sallittua. Kerääminen tulee tehdä ainoastaan leikkaamalla.
Kasvien juurakoita tai kannan mukuloita ei saa myöskään kerätä, vaan ne kaupunki hyödyntää ensi kesän kukkaloistoa varten. Kaupunki ottaa talteen talven ajaksi myös verililjapuut, tuijat ja katajat, ja hyödyntää niitä ensi kesän istutuksissa, joten niitä ei saa kerätä.
Kukkapäivän idea ja toive kukkaistutuksien jatkoluovutuksesta kuntalaisille on tullut aloitteen kautta. Ajatus siitä, että kesän kaupunkikuvaa piristäneitä istutuksia voidaan vielä kierrättää ja sitä kautta tuottaa iloa kuntalaisille, innosti järjestämään tapahtuman nyt, kun kesäkukat ovat vielä näyttäviä. Syksyn sään ollessa oikukas, pakkasyöt saattavat viedä kukkaloiston nopeastikin huonoon kuntoon.
Kesäkukkia ja niiden siemeniä saa poimia keskiviikkona 24.9. ja siitä eteenpäin seuraavista istutuksista:
Raatihuoneen puisto
Liikennepuisto
Olvimonumentti
Simonniemen puisto
Ortodoksisen kirkon ympäristössä yksi penkki, lipputankojen läheisyydessä. (Lähinnä kirkkoa olevat kaksi penkkiä eivät kuulu kaupungille, eikä niistä saa kerätä kukkia)
Kaupungin istuttamista kukkaruukuista eri puolilla kaupunkia. Liikennealueilla kerättäessä on noudatettava erityistä varovaisuutta!
HUOM! Kukkia ei saa kerätä Maistraatinpuistosta eikä Kirkkopuistosta. Näissä puistoissa on paljon monivuotisia erikoisistutuksia, joista voisi epähuomiossa napsaista kukkasen, jonka on tarkoitus jatkaa eloaan kaikkien ilona.
Nautitaan kauneudesta ja kukkien poimimisesta yhdessä!
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.