Siirry sisältöön

Miten työpaikat ovat löytyneet? Ja mikä tekee perehdytyksestä onnistuneen?

Näitä kysymyksiä pohdimme kesän aikana yhdessä Iisalmen iltatoreilla sekä Louhenkatupäivään osallistuneiden kanssa. Työvirta-hanke sai kerättyä 175 tarinaa työn tai tekijän löytymisestä ja yli sata vastausta mistä hyvä perehtyminen koostuu. Niistä nousi esiin yksi selkeä viesti: ihmiset arvostavat aitoja kohtaamisia.

Kun kysyimme ihmisiltä, miten heidän nykyinen tai edellinen työpaikkansa löytyi, vastauksissa korostuivat oma aktiivisuus, verkostot sekä mahdollisuus tutustua työnantajiin matalalla kynnyksellä.

Moni kertoi löytäneensä työnsä hakemalla aktiivisesti itse, ottamalla yhteyttä työnantajaan tai kysymällä rohkeasti mahdollisuuksista. Toisille ratkaiseva hetki oli työharjoittelu, työkokeilu tai opintojen aikana syntynyt kontakti. Myös tuttavien vinkit ja suositukset nousivat vastauksissa vahvasti esille.

Kesän aikana kuulimme myös tarinoita onnistuneesta perehdytyksestä. Parhaiksi kokemuksiksi kuvattiin tilanteita, joissa uusi työntekijä otettiin aidosti vastaan, työyhteisö oli helposti lähestyttävä ja apua sai matalalla kynnyksellä. Moni muisteli lämmöllä sitä, kuinka ensimmäisinä työpäivinä oli joku, jolta kysyä neuvoa ja joka auttoi löytämään oman paikan työyhteisössä.

Vastaukset muistuttavat siitä, että työelämän tärkeimmät asiat ovat usein hyvin inhimillisiä: kohtaaminen, kuulluksi tuleminen, kannustus ja tunne siitä, että kuuluu joukkoon.

Parkattipäivillä jatketaan keskustelua

Tänä vuonna Parkattipäivät täyttävät 10 vuotta ja kesän aikana kerätyt kokemukset ja ajatukset ovat toimineet inspiraationa myös Parkattipäivien rekrytorin 4.-5.9.2026 ohjelman suunnittelussa. Haluamme tuoda esille alueen yritysten ainutlaatuisuus niiden tarjoamien palveluiden, osaamisen ja arvostusten kautta sekä tarjota mahdollisuuksia uusille kohtaamisille, keskusteluille ja yhteistyölle. Inspiraatiota voivat hake niin työnhakijat, työnantajat, opiskelijat sekä kaikki alueen elinvoimasta ja osaamisen kehittämisestä kiinnostuneet.

Parkattipäivien Rekrytori kokoaa yhteen Varikolle yrittäjiä, työllistäviä yrityksiä koulutustoimijoita, työllisyys-, yritys- ja kansainvälisyyspalvelut. Tavoitteena on tarjota paikka, jossa voi kysyä, keskustella, verkostoitua ja löytää uusia mahdollisuuksia ilman suuria kynnyksiä. Tutustu ohjelmaan etukäteen Iisalmi ja tienoot tapahtumakalenterista Rekrytori Varikolla(siirryt toiseen palveluun). Hiomme ohjelmaa loppuun asti.

Kesän vastauksista jäi erityisesti mieleen ajatus, joka toistui monessa muodossa:

Työ löytyy usein kohtaamisten kautta.

Sama ajatus kantaa myös Parkattipäivien ohjelmassa ja Työvirran jalkautuessa Vieremän vapaa-aikamarkkinoille(siirryt toiseen palveluun) 12.9.2026 sekä Sukevalle Ruskaryssäykseen 19.9.2026.

Lämpimästi tervetuloa mukaan jatkamaan yhteistä vuoropuhelua, jakamaan kokemuksia ja rakentamaan entistä elinvoimaisempaa Ylä-Savoa yhdessä.