Siirry sisältöön

Palveluseteli

Perheelle voidaan myöntää palveluseteli yksityiseen varhaiskasvatukseen.

Perheiden valinnanvapautta kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen välillä tuetaan palvelusetelillä. Palvelusetelillä tarkoitetaan tapaa järjestää Iisalmen kaupungin lakisääteistä varhaiskasvatuspalvelua. Palvelusetelillä Iisalmen kaupunki maksaa asiakkaalle kaupungin hyväksymältä yksityiseltä palveluntuottajalta asiakkaan hankkimat palvelut kaupungin määrittelemän setelin arvon mukaisesti.

Palveluseteli

Palveluseteli on lapsikohtainen ja se rinnastetaan varhaiskasvatuslain 11a §:n mukaiseen kunnan järjestämään varhaiskasvatukseen eikä lapselle voi saada samanaikaisesti lasten kotihoidon tukea eikä yksityisen hoidon tukea. Palveluseteli sulkee pois kunnalliset varhaiskasvatuspalvelut. Palveluntuottaja voi olla yksityinen päiväkoti, ryhmäperhepäiväkoti tai perhepäivähoitaja, joka on hyväksytty palvelusetelituottajaksi.

Palvelusetelille määritellään kattohinta, eli enimmäisarvo palvelun laajuuden mukaan. Kattohinnasta vähennetään perheen omavastuuosuus, eli asiakasmaksu, jonka perhe maksaisi lapsen kunnallisesta varhaiskasvatuksesta. Palveluseteli myönnetään ensisijaisesti yli kaksi kuukautta kestävään varhaiskasvatukseen. Palveluseteliä haetaan Iisalmen varhaiskasvatuksen sähköisessä asioinnissa ennen varhaiskasvatuksen alkamista.

Palveluseteli astuu voimaan ja sen arvo määritellään sitten, kun palvelutuottaja toimittaa perheen ja palveluntuottajan välisen palvelusopimuksen ja perhe toimittaa tuloselvitykset liitteineen sähköisen asioinnin kautta varhaiskasvatustoimistoon.

Palvelusopimus on voimassa toistaiseksi, ellei erillisestä määräajasta ole sovittu. Perheen tulee irtisanoa varhaiskasvatuspaikka kuukautta ennen hoidon päättymistä.

Yksityiset päiväkodit

Pilke Vipinä

Yksityinen päiväkoti

Pilke tarjoaa laadukasta ja lapsilähtöistä varhaiskasvatusta lämminhenkisessä päiväkodissa, jossa on 75 päivähoitopaikkaa 0-6-vuotiaille lapsille.

Pöllösenlahdenkatu 23, 74130 Iisalmi

Palveluajat

Maanantai–perjantai 06:30–17:00

Päiväkoti PikkuKengurun Koti Oy

Yksityinen päiväkoti

Päiväkoti sijaitsee ihanteellisella paikalla lähellä luontoa sekä kaupungin palveluita.
PikkuKengurun Koti on ilmapiiriltään lämminhenkinen päiväkoti, jossa tavoitteena on toimia avoimessa yhteistyössä vanhempien kanssa.

Luuniemenkatu 3, 74100 Iisalmi

Palveluajat

Maanantai–perjantai 06:30–17:00

Päiväkoti Ruskolinna

Yksityinen päiväkoti

Päiväkoti sijaitsee Sourunsalon koulun rakennuksessa.

Huotarintie 15, 74150 Iisalmi

Palveluajat

Maanantai–perjantai 06:30–17:00

Päiväkoti Touhula Kangaslampi

Yksityinen päiväkoti Touhula Kangaslampi

Päiväkoti Touhula Kangaslampi tarjoaa lapsille laadukasta ja virikkeellistä varhaiskasvatusta iloisessa, turvallisessa ja oppimaan innostavassa ympäristössä.

Petter Kumpulaisentie 28, 74130 Iisalmi

Palveluajat

Maanantai–perjantai 06:30–17:00

Päiväkoti Tuike

Tuike on yksityinen päiväkoti

Päiväkodissa toimii kolme ryhmää

  • Tenavat, 5 – vuotiaat
  • Pikkujätit, 3-4 -vuotiaat
  • Lilliputit, 1-2 -vuotiaat

Eteläinen puistoraitti 2, 74100 Iisalmi

Palveluajat

Maanantai–perjantai 06:30–16:30

Yksityinen perhepäivähoito

Perhepäivähoitaja Katja Voutilainen

Yksityinen perhepäivähoitaja

Perhepäivähoitaja voi hoitaa omassa kodissaan samanaikaisesti enintään neljää alle kouluikäistä lasta perhepäivähoitajan lapset mukaan lukien, sekä lisäksi yhtä osapäivähoitoa tarvitsevaa esikoululaista tai koululaista.

Latukankatu 5, 74130 Iisalmi

Perhepäivähoitaja Marjut Kokkonen

Yksityinen perhepäivähoitaja

Yksityinen perhepäivähoitaja

Joutsenjoentie 14, 74160 Iisalmi

Perhepäivähoitaja Nea Hokkanen

Yksityinen perhepäivähoitaja

Perhepäivähoitaja voi hoitaa omassa kodissaan samanaikaisesti enintään neljää alle kouluikäistä lasta perhepäivähoitajan lapset mukaan lukien, sekä lisäksi yhtä osapäivähoitoa tarvitsevaa esikoululaista tai koululaista.

Emmankuja 9, 74120 Iisalmi

Perhepäivähoitaja Päivi Herd

Yksityinen perhepäivähoitaja

Perhepäivähoitaja voi hoitaa omassa kodissaan samanaikaisesti enintään neljää alle kouluikäistä lasta perhepäivähoitajan lapset mukaan lukien, sekä lisäksi yhtä osapäivähoitoa tarvitsevaa esikoululaista tai koululaista.

Satamakatu 7 B 18, 74100 Iisalmi

Perhepäivähoitaja Tiia Ruotsalainen

Yksityinen perhepäivähoitaja

Jännekatu 1, 74120 Iisalmi

Ryhmäperhepäiväkoti Nallekarhu

Yksityinen ryhmäperhepäiväkoti

Ryhmäperhepäiväkodissa työskentelee kaksi hoitajaa.

Välimäenkuja 33, 74140 Iisalmi

Ryhmäperhepäiväkoti Päivänhelmi

Yksityinen ryhmäperhepäiväkoti

Ryhmäperhepäiväkodissa työskentelee kaksi hoitajaa.

Päiviönkatu 26 B 13, 74100 Iisalmi