Kaisa Yliperttula 2026
Iisalmen lyseon lattiassa olevat hakaristit herättävät ihmetystä vierailijoissa. Lyseossa hakaristi on sijoitettuna myös pääoven yläpuolella oleviin kaiverruksiin. Nämä hakaristit ovat peräisin koulun rakentamisvuodelta 1931 ja ne kuuluvat lyseon alkuperäiseen lattiaan ja seinään. Rakennus on nykyään suojeltu, joten niitä ei voida noin vain poistaa. Museoviraston verkkosivujen mukaan: ”Rakennusperintölain tavoitteena on turvata rakennetun kulttuuriympäristön ajallinen ja alueellinen monimuotoisuus, vaalia sen ominaisluonnetta ja erityispiirteitä sekä edistää sen kulttuurisesti kestävää hoitoa ja käyttöä.” Kun poistamisesta keskustellaan, nousee esiin myös kysymys siitä, voidaanko tällaisia vaikeaan historiaan liittyviä koristesymboleita poistaa tai peittää, vai onko silloin kyse historian poistamisesta ja peittelystä.
Tässä tekstissä käsitellään sitä, mitä syitä hakaristin valintaan Iisalmen lyseon koristuksiin on voinut olla, mitä merkityksiä Iisalmen lyseon hakaristeillä ja hakaristisymbolilla yleisesti on historiallisesti ollut, miten se on tullut käyttöön Euroopassa ja Suomessa, sekä mitä tarkoitetaan vaikealla historialla.
Iisalmen lyseon hakaristit
Iisalmen lyseo on perustettu vuonna 1896 ja nykyinen rakennus koristeineen valmistui vuonna 1931. Rakennus edustaa 1920-luvun klassismia ja on suojeltu. Ajalle tyypillisesti sen julkisivua ja käytäviä on koristeltu geometrisilla kuvioilla. Näistä koristeista kaikkein selkeimmin erottuvat hakaristikuviot niiden vaikean historian vuoksi.
Lyseon pääoven yläpuolella lukee latinankielinen motto Labor improbus omnia vincit. Se on peräisin roomalaiselta runoilijalta Publius Vergilius Marolta. Suomeksi se tarkoittaa: ”Hellittämätön työ voittaa kaiken.” Se olikin yksi oppikoulujen ihanteista 1900-luvun alussa. Silloin haluttiin korostaa ahkeruutta, sitkeyttä, itsekuria ja koulutuksen kautta saavutettavaa menestystä. Sisäänkäynnin yläpuolelle sijoitettuna motto toimi symbolisena porttina koulun arvoihin. Sen yhteydessä on kiveen kaiverrettu hakaristisymboli. Hakaristejä on sijoitettu myös toisen kerroksen käytävän lattiaan, missä ne erottuvat selvästi mustalla valkoista kiveä vasten.
Tarkkaa tietoa lyseorakennuksen ja koristekuvioiden suunnittelijoista ei ole. Lyseon rakennuksen piirustukset on luonnostellut arkkitehti Selim Savonius, mutta koulun suunnittelusta vastasi käytännössä arkkitehti Atte Willberg (Setälä, 1973, 37–39).
Sisäänkäynnin latinankielisen moton muotoili arkkitehti Salme Setälä, joka muutoin toimi tuohon aikaan rakennushallituksessa neuvottelevana puhtaaksipiirtäjänä (ibid.).
Lyseon sisäänkäynnin ja käytävien hakaristikuviot on todennäköisesti tehty detaljikuvina, sillä lattian marmorimosaiikki on tehty ammattitaidolla, mutta näistä kuvista tai tekijöistä ei kaupungin arkistossa ole tietoa. On mahdollista, että detaljikuvat ovat Atte Willbergin ja Salme Setälän tekemät. Tätä tukee se, että sekä Willbergillä että Setälällä oli vahva porvaritausta, ja lyseo, jota varten rakennus valmistui, oli porvarikoulu. Hakaristisymbolin ja porvarillisuuden yhteydestä kerrotaan lisää kohdassa Hakaristin käyttö Suomessa. Iisalmen lyseo oli valmistuessaan valtion omistama ja ylläpitämä koulu. Rakentajana toimi viipurilainen Pyramid Oy.
Lyseon hakaristikoristeiden asemointi rakennuksessa vastaa tyypillistä onnea ja suojelusta tuovien symbolien sijoittelua arkkitehtuurissa. Ennen hakaristin suosiota Suomessa käytettiin muun muassa viisikantaa eli pentagrammia tai käpälikköä eli hannunvaakunaa samankaltaisessa merkityksessä. Maaseudulla näitä symboleita saatettiin maalata ladon päätyyn tai kaivertaa esimerkiksi maitotonkkaan. Lyseon hakaristit on sijoitettu saman logiikan mukaisesti. Käytävien päissä ne toimivat suojaavina tai ikään kuin tilaa vartioivina symboleina. Sisäänkäynnille sijoitettuna symboli palveli onnea ja menestystä toivottavana merkkinä.
Tästä koristekokonaisuudesta muodostui johdonmukainen kasvatuksellinen viesti. Sisäänkäynnillä oleva latinankielinen motto julisti oppilaitoksen arvoja ja kannusti ahkeraan työhön, jonka nähtiin johtavan menestykseen elämässä. Käytävillä olevat hakaristit symboloivat menestystä, suojelua ja jatkuvuutta. Tällainen symbolinen kokonaisuus oli tyypillinen 1920–30-lukujen monumentaalisille kouluille. Rakennus nähtiin ikään kuin sivistyksen temppelinä. Se oli kaupungin ylpeydenaihe ja porvarillisten arvojen välittäjä. Symbolit olivat osa oppilaiden kouluarkea. Ne välittivät hiljaista viestiään oppilaille päivästä toiseen.
Rakennuksen valmistumisvuonna 1931 hakaristi oli Suomessa laajasti käytetty onnen, suojelun ja jatkuvuuden symboli arkkitehtuurissa ja koristetaiteessa. Vaikka sen käyttöön Euroopassa liittyi antisemitistisiä piirteitä jo 1800-luvulla, Suomessa se symboloi pikemminkin eriytymistä isäntämaa Venäjästä. Venäjän bolsevikkivallankumouksen ja Suomen sisällissodan myötä hakaristille tuli Suomessa erityisesti kommunismin ja sosialismin vastustamiseen liittyviä merkityksiä, jotka kuuluivat 1920-luvun alusta myös saksan natsiaatteeseen (Teivainen, 2025, 16).
Hakaristin historialliset merkitykset
Hakaristi (saksaksi Hakenkreutz) on geometrinen symboli, joita on hieman eri muotoisia. Yleisesti ottaen se on sakaroilla varustettu risti, jossa sakarat ovat suorakulmaisesti taivutettuja. Joskus hakaristin sakarat voivat olla myös kaarevia, ilman suoraa kulmaa. Myös
symbolin asento ja suunta voivat vaihdella. Hakaristin asento voi olla lappeellaan tai kulmallaan. Esimerkiksi Suomen Ilmavoimien tunnuksissa on käytetty lappeellaan olevaa hakaristiä. Samoin intialainen svastika on lappeellaan. Natsi-Saksan tunnetuimmassa punaisessa hakaristilipussa hakaristi oli kärjellään, mutta natsitunnuksissa on ollut myös lappeellaan olevia hakaristejä. (Teivainen, 2025, 65) Tämän vuoksi hakaristin asennolla ei voida perustella natsiyhteyttä tai sen puutetta.
Myös svastikaksi kutsuttu hakaristi on vuosituhansia vanha onnen symboli, jota on käytetty monissa eri kulttuureissa eri puolilla maailmaa. Nimi svastika tulee Intiasta. Euroopassa keskusteltiin sanan käyttämisen sopivuudesta eurooppalaisten hakaristien yhteydessä jo 1800-luvun lopulla. Intialaiset ovatkin toivoneet, ettei sanaa käytettäisi, ellei asiayhteys liity nimenomaan intialaiseen uskonnolliseen symboliin. (ibid., 29)
Hakaristin historia ulottuu siis kauas ennen Saksan kansallissosialistista työväenpuoluetta eli natsipuoluetta, jonka lippuun hakaristi tuli vuonna 1920. On kuitenkin tärkeä tiedostaa, että hakaristi ei tullut natsien käyttöön sattumalta, vaan sitä käytettiin Euroopassa jo 1800-luvulla osana rotunationalistista ja antisemitististä ajattelua. Rotunationalismi liittyi tuolloin kansallisuusaatteen nousuun ja kansallisvaltioiden syntyyn. Nationalismi itsessään ei välttämättä sisällä rasistisia piirteitä, vaan eteenkin 1800-luvulla sillä pyrittiin ajamaan kansallista itsemääräämisoikeutta sekä herättämään kansallista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ylpeyttä omista juurista. Rotunationalismi taas erottelee etnisyydet toisistaan ja arvottaa ne eriarvoisiksi. Siihen on liittynyt aina voimakkaasti valkoisen ylivallan ajatus. Natsien ideologia nojasi vahvasti ajatukseen siitä, että saksalaiset olivat etnisesti puhtaita arjalaisia, joiden arkkityyppi oli pitkä, vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen valkoihoinen ihminen – huolimatta siitä, että esimerkiksi Adolf Hitler itse ei tätä ihannetta suinkaan edustanut. Ihannetta kannattaneiden natsien hakaristin käyttö ei siis syntynyt tyhjästä, vaikka se myöhemmin hallitsi symbolin merkityksiä.
Suomessa on usein korostettu oman hakaristin erillisyyttä natsien symbolista, mutta tämä ero ei ole aina niin selkeä kuin usein ajatellaan. Teivo Teivainen on kirjoittanut hakaristin historiasta ja yhteydestä Suomeen kattavan teoksen (2025). Teivaisen mukaan hakaristisymbolin ulkoasu vaikuttaa siihen, millaisia mielleyhtymiä se herättää. Suomessa usein vedotaan siihen, että suomalaiset versiot ovat monesti visuaalisesti hieman erilaisia kuin natsien käyttämä hakaristi. Ne muun muassa ovat lappeellaan, eri suuntaan ja niiden sakarat ovat usein lyhyemmät kuin natsitunnuksissa. Tämä ei kuitenkaan ole täysin yksiselitteistä, sillä natseilla oli käytössään erilaisia versioita hakarististä, ja erilaisia versioita on ollut myös Suomessa. Suomessa hakaristillä on ollut omat, natseista irralliset merkityksensä. Ne liittyivät erityisesti kansallistunteeseen, Venäjästä irtautumiseen sekä myöhemmin myös kommunismin vastustamiseen. Tähän perehdytään tarkemmin kohdassa Hakaristin käyttö Suomessa.
Symbolismi
Symboli on merkki, kuva, esine tai käsite, joka edustaa jotakin toista asiaa, kuten ideaa, tunnetta tai instituutiota. Se toimii vertauskuvana, joka tiivistää usein laajan merkityksen helposti ymmärrettäväksi. Symbolien merkitykset perustuvat yhteisiin sopimuksiin, ja ne helpottavat viestintää kulttuurin sisällä. Lähes kaikkialla maailmassa ymmärrettäviä symboleja ovat esimerkiksi WC-symbolit ja liikennemerkit. Ihmiset kehittävät symboleita, koska aivomme pystyvät käsittelemään kerralla vain rajallisen määrän tietoa. Kategorisointi ja yksinkertaistaminen on tarpeen, jotta pystymme ymmärtämään ja järkeistämään ympäröivää maailmaa (Kertzer, 1988, 4). Myös politiikkaa ilmaistaan symboleilla. Tästä hyvä esimerkki on puolueiden logot, jotka tulevat erittäin näkyviksi aina vaalien alla. Vaalimainoksissa pitääkin saada ilmaistua paljon tietoa pienessä tilassa ja nopealla vilkaisulla. Puolueen logo kertoo ehdokkaan ajamista asioista ja arvoista paljon ilman, että kaikkea niihin sisältyvää tarvitsee kirjoittaa mainokseen auki.
Muun muassa poliittiset ja kaupalliset toimijat voivat myös manipuloida symboleita. Mitä enemmän niihin saadaan liitettyä tunteita, sitä voimakkaampia symboleista tulee. (Kertzer, 5) Natsi-Saksaan saatiin 1930-luvun alussa aikaiseksi yksipuoluejärjestelmä, jossa vaaleja ei enää järjestetty ja vain yhden puolueen symbolit, pääasiassa hakaristit, olivat kaikkialla. Natsipuolue myös valvoi tiukasti hakaristien käyttöä ja sääti sitä rajoittavia lakeja. Näin symbolin merkitys pidettiin tiukasti puolueen arvojen mukaisena. Kertzerin (ibid.) mukaan itsensä samaistaminen suosittuun symboliin voi olla tehokas keino vallan saavuttamiseksi ja sen säilyttämiseksi, sillä vallan tunnusmerkki on todellisuuden rakentaminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että vallanpitäjät pystyvät muokkaamaan esimerkiksi historiankirjoitusta ja poliittista narratiivia oman etunsa mukaiseksi.
Symboli on aina viesti. Mikäli symboli on monitulkintainen, on viestin tulkinta myös kiinni henkilön itsensä näkemyksestä ja suhteesta symboliin. Tämän vuoksi esimerkiksi juuri Iisalmen lyseon hakaristit nousevat aika ajoin esiin uutisissa tai sosiaalisessa mediassa. Vaikka Iisalmessa tiedetään, ettei lyseossa kasvateta natseja, ulkopuolinen vieras voi tulkita koululla näkemänsä hakaristit eri tavalla.
Hakaristin käyttö Suomessa
Hakaristi symbolina nousi suosioon Euroopassa 1800-luvun lopulla. Syynä oli mahdollisesti Troijan arkeologisten kaivausten yhteydessä löytyneet hakaristikuviot. Koska antiikin Kreikkaa ihailtiin eurooppalaisen sivistyksen kehtona, Troijan hakaristien koettiin symboloivan eurooppalaista ihannetta. Tämän innoittamana hakarististä tuli muodikas kansallisuusaatteen noustessa Euroopassa 1800-luvun lopulla.
Suomessa itsenäisyyttä edeltävillä vuosikymmenillä hakaristiä käytettiin suomalaisuutta korostavana symbolina. Haluttiin osoittaa, että Suomi oli osa Eurooppaa, itsenäisyyteen kykenevä nuori maa. Samalla haluttiin tehdä pesäeroa Suomen silloiseen isäntämaa Venäjään, joka nähtiin osana itää ja siten Euroopan ulkopuolisena. Hakaristiä käytettiin
Suomessa myös kuvastamaan porvarillisuutta, joka eurooppalaisen sivistyksen lisäksi on mahdollisesti syynä, miksi symboli haluttiin ikuistaa Iisalmen lyseon lattiaan. Porvarillisuus Suomessa liittyi 1900-luvun alussa väistyneeseen sääty-yhteiskuntaan, jossa säätyjen erojen korostaminen oli tärkeää. Yhteiskuntaluokkien erojen korostaminen oli voimissaan vielä pitkään ja näkyy osittain edelleen.
Suomen ilmavoimien symboliksi hakaristi päätyi sisällissodan aikaan, kun ruotsalainen paroni Eric von Rosen lahjoitti valkoisten joukoille lentokoneen vuonna 1918. Lentokoneen kylkeen oli maalattu hakaristi, joka oli von Rosenin lempisymboli. Siitä se jäi elämään Suomen ilmavoimien tunnuksena, kunnes sen käytöstä luovuttiin Liittoutuneiden valvontakomission kehotuksesta Lapin sodan aikana huhtikuussa 1945. Hakaristitunnus kuitenkin palasi Ilmavoimien joukko-osastotunnukseksi 1958, joissa se on näkynyt aina 2020-luvulle asti. Suomen liityttyä Natoon 2023 Ilmavoimat on vähittäin luopunut hakaristitunnuksista (Teivainen, 2025, 189).
Vaikean historian käsittely
Vaikka hakaristin varhaisvaiheet tunnetaan, on tärkeää huomioida, että symbolien merkitykset muuttuvat ajan myötä ja eri käyttöyhteyksissä. 1900-luvun alkuun mennessä hakaristi oli vakiintunut useiden antisemitististen liikkeiden tunnukseksi, ja vielä natsi-Saksan tuhon jälkeenkin sitä ovat käyttäneet erilaiset rasistiset ryhmät. Tämän vuoksi symbolia ei voida tarkastella pelkästään sen varhaisempien merkitysten kautta. Kielteisten mielleyhtymien takia hakaristin käyttö on nykyään monissa Euroopan maissa kiellettyä, lukuun ottamatta sen käyttöä historian opetuksessa. (Moilanen, 2017)
Vaikeaksi historiaksi kutsutaan menneisyyden tapahtumia, jotka ovat eettisesti, emotionaalisesti tai poliittisesti haastavia, traumatisoivia tai kiistanalaisia. Käsite liittyy usein aiheisiin, jotka herättävät yhteiskunnallista keskustelua tai vastakkainasettelua. Voidaan sanoa, että holokausti on malliesimerkki vaikeasta historiasta, ja juuri tästä syystä hakaristikysymykset ovat monimutkaisia. Historioitsijat ilman rajoja -järjestön mukaan vaikeaan historiaan usein liittyy inhimillisen kärsimyksen käsittelyä tai historiapoliittista mielenkiintoa (Tummavuori ja Hedman, 2025). Vaikean historian käsittely jakaa mielipiteitä ja herättää voimakkaita tunteita, mikä voi johtaa siihen, että itselle mieluista historiantulkintaa yritetään pakottaa yleiseksi tulkinnaksi. Historioitsijat ilman rajoja -järjestön ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n tutkimuksen (2025) mukaan vaikeaa historiaa käsitelleet museotyöntekijät ovat kokeneet painostusta ja uhkailua jopa Suomessa.
Hakaristin kieltämisestä lailla on keskusteltu Suomessa. Hakaristejä tutkinut Teivainen (2025, 14) on sitä mieltä, että niiden kieltäminen loukkaa ilmaisunvapautta. On ollut myös keskustelua hakaristien ”puhdistamisesta” natsien niihin liittämästä pahasta maineesta ja ”ottamisesta takaisin Suomelle”. Se on kuitenkin erittäin vaikeaa. Holokausti on jättänyt historiaan painavan jäljen, jonka poistaminenkin on ongelmallista, sillä uhkana on tilan
antaminen holokaustin kieltämiselle. Myös perustelu sillä, että historiallisten löytöjen ja Ilmavoimien vanhojen tunnusten vuoksi hakaristi olisi jollain lailla ”Suomen kansakunnan omaisuutta” on hutera. Henrikssonin (2020, 159) mukaan se, mitä kansallisromantiikan hengessä väitetään kansakunnan omaisuudeksi on ”ylhäältä alas päin tullutta, eräänlainen yläluokan projekti”. Suomen kansallisuusaate syntyi 1800-luvulla, joskin ajatus Suomesta ja suomalaisista yleistyi jo sata vuotta aikaisemmin. Suomen autonomian ajalla 1800-luvun alkupuolella syntyi Fennomaniaksi ja Suomenmielisyydeksi kutsuttu kansallisuusliike. Se taisteli suomen kielen aseman puolesta ja pyrki osoittamaan Suomen kansakunnaksi. Jälkimmäisessä pyrkimyksessä oli noihin aikoihin muodikkaalla kansallisromantiikalla suuri rooli. Siihen liittyi vahvasti esimerkiksi Lönnrotin runonkeräysmatkat ympäri nykyisen Suomen aluetta ja Karjalaa. Näistä runoista hän kokosi ja editoi Suomen kansalliseepoksen Kalevalan.
Kansallisuusaate ja Fennomania olivat pääasiassa nuoren sivistyneistön liikkeitä. Kansallisuusaate ja ajatus kansakunnan omaisuudesta liittyvät tiiviisti toisiinsa, kun tarkastellaan kansallisen identiteetin rakentumista, kulttuuriperintöä ja kansallista itsemääräämisoikeutta. Henrikssonin (ibid.) mukaan käsite kansakunnan omaisuus Suomen kontekstissa linkittyy siihen, millä tavoin Suomessa on pyritty määrittämään ja ohjaamaan kansakuntaa. Kansakunnan omaisuus ei siis ole kansan syvistä riveistä lähtevää ja sen omaa, vaan sille on pyritty luomaan muottia yläluokan omien, 1800-luvun lopun rotutieteellistenkin, ihanteiden mukaisesti.
Lopuksi
Voidaan todeta, että Iisalmen lyseon hakaristit kiteyttävät hyvin symbolin monikerroksisen luonteen ja vaikean historian haasteet. Lyseon hakaristit ovat peräisin ajalta, jossa niiden merkitys oli erilainen kuin nykyisin, mutta myöhemmät historialliset tapahtumat ovat muuttaneet niiden tulkintaa merkittävästi. Tästä syystä niiden tarkastelu vaatii historiallista ymmärrystä, mutta myös herkkyyttä nykyhetken arvoille ja kokemuksille. Kysymys siitä, tulisiko symbolit säilyttää, poistaa vai peittää, ei ole yksiselitteinen, vaan liittyy laajemmin siihen, miten suhtaudumme menneisyyteen: pyritäänkö sitä peittämään vai kohtaamaan ja ymmärtämään. Iisalmen lyseon hakaristit toimivatkin esimerkkinä siitä, miten historia on läsnä arjessa ja miten sen merkityksistä käydään jatkuvaa, ajassa muuttuvaa keskustelua.
Lähteet:
Henriksson, M. (2020). Kansakunnan omaisuutta lukemassa. Tiede & edistys, (2).
Kertzer, D. I. (1988). Ritual, politics, and power. Yale University Press.
Setälä, S. (1973). Epäasiallinen kronikka viiden pääjohtajan ajalta. WSOY.
Teivainen, T. (2025). Hakaristin historia. SKS Kirjat.