Siirry sisältöön

On vain meitä – slogan

Kansainvälisyyspalveluissa on ollut vuodesta 2024 lähtien käytössä On vain meitä -slogan. Slogan kiteyttää tavoitteen siitä, ettei arkisissa kohtaamisissa Iisalmessa enää ajateltaisi, puhuttaisi tai tehtäisi tekoja, joissa on ”niitä” tai ”noita” – vaan olisimme me kaikki yhdessä. Sillä on vain meitä.

Kansainvälisyyspalveluissa tehdään töitä sen eteen, että jokaisella yksilöllä on oikeus olla oma itsensä ja samalla kuulua meihin. Se edistää yhdenvertaisuutta ja on vahvasti ihmisyyden puolella: Olemme kaikki samanarvoisia riippumatta esimerkiksi lähtökohdistamme, sukupuolestamme tai uskonnostamme.

On vain meitä -sloganilla vahvistetaan inkluusiota, jossa kaikki ihmiset tuntevat olonsa sosiaalisesti hyväksytyiksi, arvostetuiksi ja jokaista kohdellaan oikeudenmukaisesti sekä tasapuolisesti. Sen tarkoitus on muistuttaa, ettei ole meitä ja muita – on vain meitä.

Naistentalo syyskuu 2023

Kansainvälisyyspalvelut

Kansainvälisyyspalvelut tarjoaa ohjaus- ja neuvontapalveluja kaikille Ylä-Savon työllisyysalueella asuville maahanmuuttajille ja alueen yrityksille. Toimistomme sijaitsee Pohjolankadulla Naistentalolla. Lue tältä sivulta lisää palveluistamme.

Kansainvälisyyspalvelut
Aasialaistaustainen pariskunta istumassa Iisalmen rautatieaseman portailla.

Bridge to Iisalmi

The bridge to your future Did you know that in the heart of Finland resides…

Bridge to Iisalmi
Ylä-Savon työllisyysalueen uutislähetykset
Ylä-Savon työllisyysalue on aloittanut uutislähetysten tekemisen. Uutislähetykset julkaistaan kerran kuukaudessa Iisalmen kaupungin Youtube-kanavalla. Lue koko uutinen, niin tiedät miten voit seurata uutislähetyksiämme ja samalla pysyt ajan tasalla työnhakuun ja työllistämiseen liittyvissä asioissa.
Miten voit löytää kansainvälisen osaajan yritykseesi?
Onko mielessäsi jokin tutkittava aihe, johon osaaja voisi löytyä yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta? Yrityksen kansainvälistyminen uusille kv-markkinoillekin voi käynnistyä siten, että kv-opiskelija tulee tekemään yritykseesi esim. markkinakartoitusta omaan kotimaahansa liittyen – hyödyntäen natiivikielitaitoaan ja kulttuuriosaamistaan.  
Residents of the Future -hankkeen päätös: projektin anti, lopputulemat ja tulevaisuuden askeleet
Kesäkuussa 2023 alkanut EU-maiden välinen verkostohanke päättyy vuoden loppuun mennessä.
Kaikenkattava Iisalmi: Uusi somesarja tuo Iisalmen kaupungin palveluita kansainvälisen kohderyhmän tietoisuuteen
Iisalmen kaupunki kehittää viestintäänsä kansainvälisten asukkaiden ja osaajien kohderyhmälle. Uudessa ”All-inclusive Iisalmi” -somesarjassa painopisteenä onkin tuoda kaupungin tarjoamia palveluita esille ulkomaalaistaustaiselle väestölle, ja siten lisätä heidän tietoisuuttaan monipuolisesta tarjonnasta sekä auttaa heitä integroitumaan kaupunkiin paremmin.
Maksuton Iisalmi tutuksi -bussikierros uusille iisalmelaisille
Oletko muuttanut Iisalmeen vuoden sisällä? Lähde tutustumaan kaupunkiin maksuttoman bussikierroksen kautta. Bussikierroksen teemoina ovat: Liikkuva Iisalmi, Kulttuuri Iisalmi ja Lasten Iisalmi.
Iisalmessa ihmeet tehdään myös jatkossa yhdessä: Tule keskusteluryhmiin ideoimaan tulevaisuuden Iisalmea!
Iisalmen kaupunki on käynnistänyt nyt valtuustokauden vaihtuessa myös uuden strategiakauden valmistelun yhteistyössä MDI:n kanssa. Varsinainen strategian päivitystyö tehdään juuri päättyneissä kuntavaaleissa valitun uuden valtuuston kanssa tulevana syksynä. Kevään aikana tehty osallistava taustatyö antaa varsinaiselle strategiapäivitykselle sujuvat lähtökohdat.