Siirry sisältöön

Osaamista ja yhteistyötä tapahtumajärjestäjille

Hanke kehittää osallistuvien osaamista työpajoilla, benchmarkkauksella ja lyhytkoulutuksilla, jotka keskittyvät erityisesti turvallisuuteen, vastuullisuuteen ja vapaaehtoistyön organisointiin.

Hankkeessa kartoitetaan tapahtumajärjestäjien nykyiset ja tulevat työvoima- ja osaamisresurssit sekä pilotoidaan sosiaalisen työllistämisen mallin, jossa nuoret, opiskelijat, työttömät, kuntoutujat, maahanmuuttajat ja muut osatyökykyiset voivat osallistua tapahtumien toteuttamiseen. Samalla rakennetaan tapahtumajärjestäjien välinen verkosto.

Hankkeessa kartoitetaan alueen tapahtumakalusto, tunnistetaan keskeiset puutteet ja luodaan yhteinen kalustopankki ja vuokrausmalli sekä sitä tukeva digitaalinen alusta.

Kohderyhmien edustajilta ei peritä osallistumismaksua hankkeen toimenpiteisiin osallistumisista.

Hanke on saanut EU:n maaseuturahaston Leader-tukea Kehittämisyhdistys Ylä-Savon Veturilta.

Tavoitteet ja vaikutukset

Hankkeen tuloksena syntyy vahvempi ja yhteistyökykyisempi tapahtumakenttä, parempi osaaminen ja turvallisuus, kustannustehokkaampi resurssien käyttö sekä uusia osallisuuden ja työllistymisen mahdollisuuksia. Vaikka kehitystyötä tehdään keskeisimpien tapahtumajärjestäjien kesken on tarkoitus että kehitettävää toimintamallia voivat jatkossa hyödyntää vapaasti muutkin tapahtumia järjestävät eri tahot.

Vastuullisuudesta voidaan kehittää yhteisiä toimintamalleja sekä mahdollistaa tulevaisuudessa suurempia ja laadukkaampia tapahtumia yhteistyössä Ylä-Savon alueelle. Näin hanke vahvistaa koko alueen matkailullista vetovoimaa ja alueen pitovoimaa.

Hankkeen tausta

Hankeidea on lähtöisin Vieremältä ja hankehakemusta ovat työstäneet yhdessä Iisalmen kaupunki, TOIMI-säätiö sekä tapahtumatoteuttajista Rientola Vieremä Oy, Vieremän Ravit ja Iiden ry. Valmistelussa on oltu vuorovaikutuksessa näiden lisäksi muihinkin tapahtumajärjestäjiin, jotta kohderyhmän tavoitteet ja tarpeet tulevat huomioiduksi.

Hankkeeseen voivat osallistua Ylä-Savon alueella säännöllisesti tapahtumia järjestävät tapahtumatoimijat sekä heidän verkostoissaan mukana olevat yhdistykset.

Hankkeen kohderyhmät

  1. Ylä-Savon tapahtumia järjestävät yhdistykset ja yritykset
  2. tapahtumien järjestämiseen talkoolaisina osallistuvat eri yhdistykset, pienet paikallistoimijat sekä niiden vapaaehtoiset
  3. työpaja- ja kuntouttavaan toimintaan osallistuvat nuoret, maahanmuuttajat, pitkäaikaistyöttömät yms. henkilöt, joille tapahtumatyö voisi tarjota kouluttautumis- ja työskentelymahdollisuuksia.

Hankkeen työpaketit

Hankkeen toteutus koostuu 3 työpaketista:

  1. Työvoimatarpeiden kartoitus ja sosiaalisen työllistämisen mallin pilotointi
  2. Osaamisen kehittämisen toimenpiteet
  3. Kalustoinfran kartoittaminen ja yhteisen kalustopankin luominen

Hankkeen rahoitus ja toteuttajat

Hankkeen päätoteuttajana toimii Iisalmen kaupunki ja osatoteuttajana TOIMI- säätiö. Hanke on saanut EU:n maaseuturahaston Leader-tukea Kehittämisyhdistys Ylä-Savon Veturilta.

Hankkeen kustannusarvio: 90 575,61€, josta 80% muodostuu Leader Ylä-Savon Veturin rahoituksesta ja 20% Ylä-Savon seuturahasta.

Hankeaika: 1.4.2026-30.8.2027

Ajankohtaista hankkeessa!

Voimaa tapahtumiin -hankkeen pilottiryhmä pääsi kokeilemaan tapahtumatyötä käytännössä Vieremän raveissa. Ensimmäinen tapahtumatyökokemus tarjosi osallistujille uusia taitoja, onnistumisia ja positiivista palautetta ravikävijöiltä.

Hankkeen tulevat työpajat hankkeessa mukana oleville tapahtumanjärjestäjille

ti 15.9.2026
Työpaja 1 : Tapahtuman tuottaminen ja projektijohtaminen &
kalustopankki

ti 6.10.2026
Työpaja 2 : Talous, vapaaehtoiset & kalustopankki, case-esimerkit

ti 10.11.2026
Työpaja 3 : Viestintä ja kalustopankki

Ota yhteyttä

Voimaa tapahtumiin hankkeen rahoittajien logot:
Leader Ylä-Savon Veturi, Euroopan unionin osarahoittama, Iisalmen kaupunki, TOIMI-säätiö

Ajankohtaista

Iisalmessa kehitetään kirjastoautopalvelua – Millainen on sinun unelmiesi kirjastoauto?
Iisalmen kaupunginkirjaston Pokkari 2.0 -hankkeessa kehitetään kirjastoauto Pokkarin reittejä ja palveluita. Vaikuta kirjastoauton palveluihin vastaamalla hankkeen sähköiseen kyselyyn!
1-9. lk IHMe-harrastusryhmät alkavat viikolla 36
Ilmoittautuminen on alkanut maksuttomiin harrastusryhmiin
Kaakkois-Aasian kehittyvät markkinat: liiketoiminta- ja rahoitusmahdollisuudet 22.9. (Itä-Suomi)
Itä-Suomen elinvoimakeskus, Finnpartnership, Business Kuopio ja TechSavo-hanke järjestävät yhteistyössä tiistaina 22.9.2026 tilaisuuden, joka keskittyy Kaakkois-Aasian kehittyvien markkinoiden liiketoiminta- ja rahoitusmahdollisuuksiin.
Alihankintamessut 2026
Alihankinta 2026 lähestyy ja Tampere kutsuu! Alihankinta on Pohjois-Euroopan suurin teollisuustapahtuma. Joka vuosi yli 29 000 valmistavan teollisuuden ammattilaista suuntaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen tapaamaan vanhoja tuttuja, uusia kumppaneita sekä kuulemaan mitkä ovat alan tärkeimmät puheenaiheet ja tulevat trendit. Alihankinnan teema vuonna 2026 on Kasvu ja kansainvälistyminen. Ohjelmassa pureudutaan siihen, miten yritykset voivat löytää uusia markkinoita, kumppaneita ja mahdollisuuksia – ja miten muuttuvassa toimintaympäristössä otetaan seuraava askel.  
Matkailuhanke päättyy – kehittämistä ja yhteistyötä
Kasvua ja kansainvälistymistä vastuulliseen matkailuun aloitti toimintansa vuonna 2024. Hankkeen keskeisenä tavoitteena oli tukea Ylä-Savon matkailualan yritysten kasvua verkostoitumisen, organisoitumisen ja yhteistyön kautta. Hanke päättyy 31.8.2026.
Voimaa tapahtumiin – Pilottiryhmä tapahtumatyössä
Voimaa tapahtumiin -hankkeen pilottiryhmä pääsi kokeilemaan tapahtumatyötä käytännössä Vieremän raveissa. Ensimmäinen tapahtumatyökokemus tarjosi osallistujille uusia taitoja, onnistumisia ja positiivista palautetta ravikävijöiltä.