Siirry sisältöön

Iisalmen vuoden 2026 Ideoista ihmeiksi -osallistuvan budjetoinnin osallistavat vaiheet ovat nyt valmiit. Kyseessä on jo kolmas perättäinen vuosi, jolloin iisalmelaiset ovat päässeet ideoimaan hyvinvointia lisääviä toimenpiteitä.  
 
Ideoita kerättiin tammikuussa ja äänestys toteutettiin maaliskuun alussa. Äänestysaktiivisuus oli varsin vilkasta ja ääni annettiin yhteensä 458 kappaletta. Äänestyksen voittaja oli valotaidetta syksyn pimeyteen –ehdotus.  

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti 17.3.2026 kokouksessaan äänestystulokseen pohjautuen toteuttaa vuoden 2026 osallistuvan budjetoinnin kohteina valotaidetta syksyn pimeyteen ja uusitun kodan Paloisvuorelle. 

 Iisalmen osallistuvan budjetoinnin kautta toteutettava valotaide tuo syksyn pimeyteen elämyksellisyyttä, viihtyisyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Valotaide hyödyntää luovasti valon ja varjon vuoropuhelua, korostaen kaupunkiympäristön kauneutta ja kutsuen asukkaita liikkumaan ja viihtymään ulkotiloissa myös hämärän aikaan. 

Suunnittelutyöt toteutuksien osalta aloitetaan Iisalmen kaupungin toimialoilla välittömästi. 

“Valotaiteen osalta aloitamme kartoittamaan mahdollisia toteuttajia ja yhteistyötahoja. Tärkeää on myös löytää sopiva ajankohta, jotta voimme välttää päällekkäisyydet olemassa olevien tapahtumien kanssa”, kuvailee kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikkö Sanna Marin. 

“Paloisvuorelle hankitaan kodan tilalle isompi kotalaavu. Nykyinen kota on pieni ja hankala esteettömyyden kannalta. Uuden kotalaavun suojiin mahtuu enemmän vierailijoita, ja samalla parannetaan kohteen ympäristöä ja saavutettavuutta. Laavun alustan kuivatusta parannetaan ja lattia laatoitetaan kauttaaltaan. Uudistus mahdollistaa esteettömyyden toteuttamisen ja tuo siten liikunta- ja ulkoilualueen tauko- ja evästelymahdollisuudet entistä useamman ulottuville”, kertoo viher- ja liikunta-aluepäällikkö Petri Himanen
 

Ideoista ihmeiksi -äänestystulokset

Valotaidetta syksyn pimeyteen 126 ääntä 

Uusittu kota Paloisvuorelle 115 ääntä 

Toiminnallinen teemapolku luontoon 104 ääntä 

Koirapuisto keskustan alueelle 80 ääntä 

Eläkeläisten olympialaiset 17 ääntä 

Alli Nissisen perintöä elävöittävä taideteos 16 ääntä 

Lisätietoja antaa: 

Hanna Holopainen, hyvinvointi- ja osallisuuskoordinaattori,hanna.holopainen@iisalmi.fi(avautuu uuteen ikkunaan), p. 040 619 5795