Terveystieteiden opiskelija Pipsa Lukkarinen on suorittanut opintoihin liittyvää harjoittelua Iisalmen kaupungin sivistys- ja hyvinvointitoimialalla hyvinvointi- ja osallisuuskoordinaattorin matkassa. Lue Pipsan kokemukset Soidinvuorelta ja Pekka Sirviön säätiön havaintometsästä!
Korkeakouluopintoihin voi kuulua harjoittelua, joka kehittää ammattitaitoa ja on väylä päästä tutustumaan työelämään. Eräänä harjoittelun tavoitteena on ollut tutustua luontoliikuntaan, mihin liittyen Pipsa on käynyt tutustumassa muutamiin alueemme retkikohteisiin.
Luonnossa liikkuminen on ollut Pipsalle intohimo ja elämäntapa lapsesta saakka. Hänen mukaansa on ollut äärimmäisen mielenkiintoista tutustua luontoliikuntaan terveyden edistämisen näkökulmasta. Jo pelkkä luonnossa oleskelu ilman varsinaista liikettä vaikuttaa positiivisesti terveyteen ja hyvinvointiin. Luonnossa liikkuminen kohentaa mielialaa, alentaa stressitasoja ja rentouttaa. Sillä on myös fyysisiä terveysvaikutuksia, se esimerkiksi laskee verenpainetta ja parantaa vastustuskykyä.
Soidinvuoren ulkoilureitti (7,3 km)
Eräänä aurinkoisena perjantaina Pipsa suuntasi ulkopaikkakuntalaisten ystäviensä kanssa Soidinvuoren ulkoilureitille, joka oli hänelle varsin tuttu ja hyväksi todettu retkeilykohde. Ystävät ohjasivat heidät perille, ja näin tuli testatuksi, että paikka on helposti löydettävissä Google Mapsin avulla. Ennen retkeä oli tarkistettu maastopalovaroitukset ja koska varoituksia ei ollut, evääksi olivat valikoituneet perinteiset grillimakkarat.
Ulkopaikkakuntalaiset ystävät olivat vakuuttuneita Soidinvuoren vaihtelevista ja monipuolisista maastoista. Retken aikana päästiin harjoittelemaan valokuvaamista, arvuuttelemaan eri sienilajeja sekä maistelemaan puolukoita ja mustikoita. Pajusenlammen kodalla nuotion sytytys otti aikansa, mutta lopulta päästiin nauttimaan tulen luomasta tunnelmasta ja paistamaan makkarat. ”Termos- tai nokipannukahvit luonnossa läheisten kanssa ovat minulle niitä parhaita kahvitteluhetkiä”, Pipsa kuvailee. Ystävät antoivat erityismaininnan taukopaikan siisteydestä.
Soidinvuoren ulkoilureitti on mainio päiväretkikohde. Hieman yli seitsemän kilometrin mittaiseen reittiin kannattaa kuitenkin varata aikaa, sillä reitillä on paikoitellen haastavampia osuuksia. Reittimerkinnät ovat selkeät. Ensimmäinen taukopaikka löytyy jo reitin alkupäästä, ja sen viereen pääsee autolla, joten kohteeseen voi lähteä nauttimaan eväitä ilman reitin kiertämistäkin.
Lähtöpiste: Palosenlammintie 287, 74140 Iisalmi (noin 20 minuutin ajomatka Iisalmen keskustasta)
Pekka Sirviön säätiön havaintometsä (1,6 km – 2,9 km)
Lokakuun alussa Pipsa lähti retkelle Kirkkopuiston Montessoripäiväkodin henkilökunnan ja lasten kanssa. Linja-auto kuljetti pienemmät ja isommat retkeilijät Pekka Sirviön säätiön havaintometsään. Vaikka päivä oli pilvisempi, se ei menoa haitannut.
Pipsa kiersi 5–6-vuotiaiden lasten kanssa pidemmän 2,9 kilometrin pituisen lenkin. Pienemmät retkeilijät suuntasivat 1,6 kilometrin mittaiselle polulle. Matka taittui reippaasti luontoa ihmetellen. “Metsä onkin oiva paikka havainnoida ja oppia uutta. Epätasaisessa maastossa kulkemisesta on hyötyä myös motoristen taitojen kehittymiselle”, Pipsa tuumailee.
Retkestä nauttivat niin lapset kuin varhaiskasvatuksen opettajat ja lastenhoitajatkin. Pekka Sirviön säätiön havaintometsä on helppo päiväretkikohde esimerkiksi lapsiperheille, sillä reitit ovat lyhyitä ja taukopaikka sijaitsee heti pysäköintialueen vieressä. Siistissä kunnossa olevat kotalaavu ja käymälä ovat esteettömiä. Myös esteetöntä polkua kohteesta löytyy noin 60 metrin verran.
Lähtöpiste: Hernejärventie 1496, 74420 Iisalmi (noin 25 minuutin ajomatka Iisalmen keskustasta)
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.