Helios Nordic Energy Finland Oy (Helios) suunnittelee uutta datakeskusta Iisalmen Tervamäen alueelle. Helios on toimittanut alueen kehittämistä koskevan kaavoitusaloitteen Iisalmen kaupungille. Kaavoituksen ja YVA-menettelyn yhteydessä arvioidaan alueen soveltuvuutta datakeskustoimintaan.
Noin yhdeksän kilometrin päähän Iisalmen keskustasta suunniteltu datakeskus työpaikka-alueineen toisi toteutuessaan merkittäviä investointeja, uusia työpaikkoja ja kasvavia verotuloja. Hankkeen vaikutus koko kunnan elinvoimaan olisi merkittävä. Hanketta varten on varattu yli 100 hehtaarin maa-alue. Suunnittelualueen länsipuolella kulkee Fingrid Oyj:n voimalinja, ja alueelle on suunnitteilla Fingridin uusi Tervamäen sähköasema, johon datakeskus on tarkoitus liittää.
– Suomen vahvuuksia datakeskusten sijoittumiselle ovat turvallinen ja ennustettava toimintaympäristö, luotettava sähköverkko, viileä ilmasto ja laadukkaat tietoliikenneyhteydet. Suomella on erinomainen mahdollisuus nousta alan kärkimaihin. Datakeskusten tarve kasvaa nyt merkittävästi ja nykyisessä maailmantilanteessa on meidän kaikkien internetin käyttäjien etu, että meitä koskevaa tietoa voidaan käsitellä turvallisesti Suomessa sijaitsevilla palvelimilla, kertoo Aleksi Aalto, hankkeen kehittäjä Helioksella.
– Tervamäen mittava datakeskusta koskeva kaavoitushanke avaa uuden, merkittävän toimialan Iisalmen ja Ylä-Savon alueelle. Toteutuessaan hanke tuo jo rakentamisaikana merkittävät investoinnit seudullemme ja mikä tärkeintä pidemmällä aikajänteellä tarkastellen, syntyy pysyviä työpaikkoja. Tervamäki on luonteva jatko Vuorimäen ja Rajamäen puhtaan siirtymän energiahankkeille. Iisalmen kaupunki näkee tässä tulevaisuuteen versovaa, toivottua kehitystä, sanoo Iisalmen kaupunginjohtaja Jarmo Ronkainen.
Helios Nordic Energy – Pohjoismaiden johtavia hankekehittäjiä
Vuonna 2019 Ruotsissa perustettu Helios Nordic Energy AB on yksi Pohjoismaiden johtavista energiasektorin hankekehittäjistä. Yrityksellä on käynnissä yli 100 kehityshanketta valmistuneiden ja rakenteilla olevien projektien lisäksi. Helios Nordic Energy AB ja Helios Nordic Energy Finland Oy ovat olleet osa kansainvälistä VINCI-konsernia heinäkuusta 2024 alkaen.
Lisätietoja:
Aleksi Aalto, hankekehityspäällikkö, Helios Nordic Energy Finland Oy, p. +358 40 668 5757, aleksi.aalto@heliosnordic.com
Jarmo Ronkainen, Iisalmen kaupunginjohtaja, p. +358406615351, jarmo.ronkainen@iisalmi.fi