Elinkeinojohtajan katsaus
Elinvoimakirjeen 7/2026 pääkirjoitus.
Elinvoimakirjeen 7/2026 pääkirjoitus.
Kesä alkaa pikkuhiljaa kääntyä syksyyn ja lomakauden jälkeen arki on jälleen käynnistynyt täydellä vauhdilla. Ylä-Savossa saimme nauttia jälleen vilkkaasta tapahtumakesästä, joka toi alueelle paljon vierailijoita, näkyvyyttä ja elämää. Samalla yrityksissä ja julkisella sektorilla katseet ovat jo vahvasti tulevassa syksyssä. Vaikka talouden kehityksessä on jo nähtävissä pieniä merkkejä positiivisesta käänteestä, on toimintaympäristö edelleen monelta osin haastava. Parempia aikoja ei toki kannata jäädä vain odottamaan vaan tulevaisuutta tehdään ennen kaikkea omilla teoilla.
Yksi konkreettinen esimerkki tästä on kaupungin käynnistämä Peltomäen alueen kehittäminen. Olemme valmistelleet aluetta puhtaan siirtymän, uuden teollisuuden ja mahdollisen datakeskustoiminnan tarpeisiin, ja kesän aikana alueesta järjestettiin avoin tontinluovutuskilpailu. Tekninen lautakunta hyväksyi 19.8. Peltomäen alueelle APL Group Ltd tonttivarauksen mahdolliselle datakeskushankkeelle. Hanke olisi toteutuessaan merkittävä investointi alueelle ja toisi kymmeniä uusia työpaikkoja. Kyse on tässä vaiheessa vielä varauksesta ja matkaa varsinaiseen investointipäätökseen on paljon, mutta varaus on jälleen yksi konkreettinen askel uusien investointien saamiseksi Iisalmeen ja samalla hyvä esimerkki siitä, että pitkäjänteinen työ uusien sijoittumismahdollisuuksien rakentamiseksi tuottaa tulosta.
Datakeskushankkeista ja muistakin suurista investoinneista käydään tällä hetkellä kovaa kilpailua niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Siksi meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että tarjolla on riittävästi investointikelpoisia alueita, toimiva infrastruktuuri sekä kyky palvella investoijia nopeasti ja ratkaisukeskeisesti. Peltomäen lisäksi Iisalmessa on vireillä myös Tervamäen datakeskushanke sekä Marjahaan alueen laajennuksen kaavoitus, joten kiinnostusta alueemme mahdollisuuksia kohtaan selvästi löytyy. Yksikään suunnitelma ei vielä takaa investoinnin toteutumista, mutta mitä enemmän meillä on laadukkaita hankkeita valmistelussa, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on saada myös merkittäviä investointeja maaliin.
Syksyn käynnistyessä tarvitaan investointien lisäksi myös kohtaamisia. Parkattipäivät järjestetään jälleen syyskuun alussa, ja tapahtuman yhteydessä kaupungin varikolla järjestettävä Rekrytori kokoaa yhteen yrityksiä, työnhakijoita, kouluttajia sekä kaupungin yritys- ja työllisyyspalveluita. Työllisyystilanne on edelleen tilastojen valossa haastava. Samanaikaisesti yrityksillä on jälleen kasvavaa tarvetta osaavalle työvoimalle. Kohtaannon parantaminen onkin yksi niistä asioista, joissa tarvitaan yritysten, koulutuksen järjestäjien ja työllisyyspalveluiden tiivistä yhteistyötä.
Tulevan syksyn aikana katseet suuntautuvat myös jo hieman pidemmälle tulevaisuuteen. Marraskuussa järjestämme kymmenennen By Iisalmi -seminaarin teemalla ”tekoja, toivoa ja tulevaisuutta”. Teema kuvaa mielestäni hyvin myös tämänhetkistä tilannetta. Epävarmuutta riittää, mutta tulevaisuuden rakentamisessa ratkaisevaa on se, mitä itse teemme. Investointien edistäminen, yritysten kasvun tukeminen, osaavan työvoiman saatavuus ja alueen tunnettuuden vahvistaminen vaativat kaikki pitkäjänteistä tekemistä ja ennen kaikkea yhteistyötä.
Itselleni tämä syksy on samalla hieman tavallista erilainen, sillä syksyn alkaessa käynnistyi viimeinen työkuukauteni Iisalmen kaupungin palveluksessa. Jatkan tehtävässäni syyskuun puoliväliin saakka ja tekemistä riittää hyvin loppuun asti. Paljon jää varmasti myös seuraajalleni, jonka haku on jo käynnissä. On hienoa nähdä, että monet yhdessä käynnistämämme asiat etenevät ja uusia mahdollisuuksia avautuu sekä jo alueella toimiville että tänne sijoittuville yrityksille. Haluan omalta osaltani varmistaa, että käynnissä olevat hankkeet ja yhteistyö saavat mahdollisimman hyvän jatkon myös tulevaisuudessa.
Ylä-Savossa on vahvoja yrityksiä, osaamista ja ennen kaikkea kykyä tehdä asioita yhdessä. Näillä eväillä on hyvä lähteä kohti aktiivista syksyä.
Terho Savolainen