Opiskelijoiden apurahat ja stipendit

Iisalmen kaupungin opintoavustusrahaston apurahalla tuetaan korkeakouluissa tai toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevia. Haku on syksyisin ja jaosta päättää kaupunginhallitus. Hakijan tulee olla asunut vähintään kolme vuotta Iisalmessa, opinnoissaan menestynyt ja vähintään yhden lukuvuoden kestävällä opintojaksolla. Opintoavustusrahaston stipendi voidaan myöntää eteenpäin pyrkivälle nuorelle henkilölle, joka on osoittanut erityistä kekseliäisyyttä ja menestystä opinnoissaan tai työalallaan.

Iisalmen lyseon stipendirahaston tarkoituksena on lahjakkaiden ja ahkerien oppilaiden opintojen palkitseminen tunnustuspalkinnolla. Tunnustuspalkintojen jaosta päättää lyseon johtokunta opettajakunnan ehdotuksen saatuaan. Tunnustuspalkinnot jaetaan kevätlukukauden lopussa.

Kaupungin peruskoulujen stipendirahaston tarkoituksena on lahjakkaiden, ahkerien ja opinnoissaan hyvin edistyneiden oppilaiden palkitseminen myöntämällä heille rahaston varoista tunnustuspalkintoja. Rahaston varojen tuoton osoittaa sivistys- ja hyvinvointitoimialajohtaja vuosittain peruskouluille, joissa opettajakunta jakaa sopivaksi katsomansa tunnustuspalkinnot harkintansa mukaan kevätlukukauden lopussa.

Helmi Johanna Makkosen rahaston tarkoituksena on taloudellisesti tukea Kauppis-Heikin koulun alakoulun (tai entisen vastaavan) käyneiden uutterien opintojaan jatkavien oppilaiden opintoja. Apurahat ovat haettavissa syksyisin ja tunnustuspalkintoja voidaan myöntää rahaston hallituksen päätöksellä keväisin.

Edvin ja Margit Paanasen rahaston tarkoituksena on tukea Korpijoen ja Ruotaanmäen entisten koulupiirien alueilla asuvien tai asuneiden lahjakkaiden, ahkerien ja vähävaraisten opiskelijoiden opintoja. Apurahat ovat haettavissa syksyisin ja tunnustuspalkintoja voidaan myöntää rahaston hallituksen päätöksellä keväisin.

Elvi Rönkön rahaston tarkoituksena on Hernejärven ja Varpasen nykyisten koulujen oppilaaksiottoalueiden lahjakkaiden, opinhaluisten, vähävaraisten nuorten opiskelun tukeminen. Apurahat ovat haettavissa syksyisin ja tunnustuspalkintoja voidaan myöntää rahaston hallituksen päätöksellä keväisin.

Johanna Väisäsen rahaston tarkoituksena on Kauppis-Heikin koulun koulualueen lahjakkaiden, ahkerien ja opinnoissaan hyvin edistyneiden oppilaiden palkitseminen myöntämällä heille rahaston varoista tunnustuspalkintoja. Rahastosta jaettavien tunnustuspalkintojen jaosta päättää Kauppis-Heikin koulun johtokunta opettajakunnan ehdotuksen pohjalta. Tunnustuspalkinnot jaetaan kevätlukukauden lopussa.

Peruskoulujen ja lyseon stipendejä ei haeta erikseen. Muiden rahastojen apurahojen haku avautuu vuosittain syksyisin erikseen Iisalmen kaupungin verkkosivuilla tiedotettuna aikana. Hakemukset tulee toimittaa kaupungin i-pointtiin syyskuun viimeiseen perjantaihin klo 15.30 mennessä. Hakemukset voi lähettää myös sähköisesti suomi.fi-viestit kautta.

Hakemuslomakkeissa on erikseen mainittu yhteystiedot tarkempia tiedusteluja varten.

Palvelupisteet

i-pointti Kaupungintalo

Asukas- ja matkailuneuvonta, lupaneuvontaa rakentajille sekä kirjaamon ja keskusarkiston aineisto- ja tietopalvelu.

Pohjolankatu 14, 74100 IISALMI

Aukioloajat

Ma - Pe: 08.00 - 15.30

Kaikki tiedot

Liittyvät palvelut

Musiikkiopisto

Ylä-Savon musiikkiopisto järjestää musiikin laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta, mikä antaa valmiudet myös alan ammattiopintoihin.

Katso tiedot

Perusopetuksen oppilashuolto

Oppilashuoltoon kuuluu oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen.

Katso tiedot