Julkaistut blogit -blogiarkisto

Iisalmi - osaamisen paikka.

23.8.2017 15.00
0

Osaava ja sitoutunut työvoima on yksi yrityksen tärkeimmistä menestystekijöistä, ellei jopa se kaikkein tärkein. Yrityksen oman työnantajamaineen lisäksi rekrytoinnin onnistumiseen vaikuttaa yrityksen kotikunnan maine – kuinka houkuttelevana asuinympäristönä se koetaan, näyttäytyykö se elinvoimaisena ja mahdollisuuksia tarjoavana paikkakuntana sekä vapaa-ajan että urakehityksen kannalta. Paikkakunnalta täytyy löytyä hyvän elämän edellytyksiä koko perheelle. Samoilla mainetekijöillä on vaikutusta myös toimivien ja uusien yritysten investointihalukkuuteen. Ilokseni on todettava, että meiltä näitä investointihaluja on viime aikoina löytynyt kiitettävästi!

Iisalmen seudulta löytyy lukuisia kansainvälisiä menestystarinoita, joihin osaavilla työntekijöillä on mahdollisuus liittyä. Alueen koko ei vedä vertoja kasvukeskuksille, mutta hyvän elämän kaikki edellytykset meiltäkin varmasti löytyvät. Kuitenkin työvoiman saatavuudessa on alueen yrityksillä ollut haasteita, joten kaupunkina olemme ottaneet haasteen vastaan: noin vuoden ajan olemme saaneet ylpeinä esittää ”By Iisalmi” –signeerattuja menestystarinoita kaupungistamme – tarinoita upeiden yritystemme saavutuksista, jotka näkyvät ympäri maailmaa ja osaajista näiden tarinoiden takana. Näissä tarinoissa kiteytyvät ne asiat, jotka varmasti vetävät myös uusia osaajia ja uusien yritystarinoiden tekijöitä Iisalmeen.

Iisalmen seutu on niittänyt mainetta myös yrittäjien ylivoimaisen yhteistyön paikkana – täällä uusikin yrittäjä pääsee osaksi osaamisen ketjua ja yhteistyö suo monia kasvun mahdollisuuksia. Tätä yhteistyön ja osaamisen henkeä olemme viestineet By Iisalmi –yhteismarkkinoinnin avulla. Markkinointiyhteistyössämme on mukana jo vahva joukko alueen yrityksiä ja toimijoita. By Iisalmi –brändi hengittää kaupungin yrityselämän tahtiin: Se on vuorovaikutteinen ja edistää niitä tarpeita, joita yhteisöllämme on. Loppujen lopuksi mikä tahansa brändi syntyy siellä, missä se koskettaa ihmisiä ja yrityksiä. Yhteismarkkinoinnin pääasiallisena kanavana on toiminut sähköinen media ja videotuotannot, mutta By Iisalmi –yritykset olivat vahvasti mukana myös Louhenkatu-päivässä 5.8. ja syksy huipentuu yhteiseen seminaariin Kulttuurikeskuksella 21.11.2017

Iisalmi on aidosti kansainvälisen huippuosaamisen paikka, jossa on tarjolla osaamisen paikkoja myös uusille tekijöille. Tervetuloa joukkoon mukaan! www.iisalmi.fi/byiisalmi

 

Terho Savolainen
elinkeinojohtaja