Iisalmen kaupunki edistää työmatkaliikkumista

Iisalmen työmatkapyöräilyn ja -kävelyn edistämisohjelma valmistui 2015. Sen tavoitteena on lisätä Iisalmessa pyöräilyn ja kävelyn kulkutapaosuutta 10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja vastaavasti 20 prosenttia vuoteen 2025 mennessä.

Tämä saadaan aikaan muun muassa asennekasvatuksella sekä infrastruktuurin ja joukkoliikenteen kehittämisellä. Myös työpaikkojen asenne työmatkaliikkumista kohtaan ratkaisee. 

Iisalmen kaupunki edistää työmatkaliikkumista mm. priorisoimalla kevyen liikenteen väylien talvikunnossapitoa kapungin urakointialueilla. Pyöräteitä siis aurataan aamuisin työmatkaliikenteelle suotuisaksi keskustan alueella. Kaupunki on myös uusinut pyörätelineitä ja huomioi aktiivisesti kävelyn ja pyöräilyn turvallisuutta ja sujuvuutta kaavoituksessa ja maankäytössä.

Ilmapumppu Iisalmen torilla

Linja-autoaseman ja torikahvilan läheisten pyörätelineiden luota löytyy ilmapumppu. Musta, jalalla pumpattava pumppu palvelee pyöräilijöiden lisäksi esimerkiksi ilmakumirenkaallisten lastenrattaiden ja rollaattoreiden käyttäjiä.

Ilmapumpussa on monitoimisuutin, joka sopii kaikkiin venttiileihin.

Torin ympäristöstä löytyy myös pyörätelineitä, joihin voi lukita pyörän myös rungosta.

Kaupunki uudistaa pyörätelineitä ja lisää ilmapumpun Kankaan liikunta-alueelle kesällä 2017. ​

Lyhyitä matkoja liikutaan paljon Iisalmessa

Edistämisohjelmaa laadittaessa havaittiin, että Iisalmessa on hyvät edellytykset kasvaa viisaan liikkumisen kaupunkina. Meillä on kauniita, hyväkuntoisia reittejä ja positiivista asennetta kävelyä ja pyöräilyä kohtaan. Haasteena on esimerkiksi kaupungin hajanainen rakenne.

Iisalmelaiset myös kulkevat paljon lyhyitä matkoja jalan tai pyörällä töihin, kouluun tai työasioilla. Tätä on vara vielä lisätä. 2015 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan yli puoella vastanneista työntekijöistä oli alle viiden kilometrin pituinen työmatka (130 vastaajasta 67 prosentilla). Jos sopivan matkan pituutena pitää kymmentä kilometriä, niin 76 prosentilla vastaajista olisi mahdollista kulkea työmatkoja pyörällä tai kävellen.

Iisalmi liikkuu viksusti -hanke 2016

Iisalmi liikkuu viksusti –hanke toteutti vuoden 2016 aikana Iisalmen työmatkapyöräilyn ja –kävelyn edistämisohjelmaa. Liikenneviraston rahoittama hanke markkinoi viisasta liikkumista ja teki siihen liittyvää asennekasvatusta.

Hankkeen aikana oli mm. kävelyn ja pyöräilyn kilometrikisa, tapahtumia, teemaviikko syyskuussa sekä koulu- ja oppilaitosyhteistyötä. Hanke piti myös blogia Iisalmen Sanomissa.

Hankkeen järjestämässä Iisalmi liikkuu viksusti -kilometrikisassa käveltiin ja pyöräiltiin yhteensä 35 146,65 kilometriä.​

Kisa järjestettiin 15.8.-1.12.2016. Kilometrikisaan osallistui yhteensä 61 liikkujaa, joista 30 oli naisia. Yksitoista kisaajaa ilmoitti liikkuneensa syksyn aikana yli tuhat kilometriä. Keskiarvomatka kävellen ja pyörällä oli 576 kilometriä. Kilometrikisa oli yksilökilpailu, jossa laskettiin yhteen kaikki työ-, koulu- ja vapaa-ajan matkat kävellen ja pyöräillen.

Suomen pituus on 1157 kilometriä Hangosta Utsjoelle. Yhteiskilometrimäärä tarkoittaa siis Suomen kulkemista päästä päähän noin 30 kertaa.