Kulje viisaasti Iisalmessa ja Ylä-Savossa

 

 
 
 
 

Vastaa kyselyyn bussivuorokokeilusta

Iisalmi-Kuopio -välillä

Iisalmen kaupunki suunnittelee oman aamubussivuoron kokeilemista Iisalmi-Kuopio -välille.

Kokeilussa linja-auto lähtisi Iisalmesta arkiaamuisin noin kello 4.20. Se ajaisi Kuopioon rautatieasemalle, mistä lähtee juna Helsinkiin kello 5.35. Juna on perillä Helsingissä kello 9.40.

Kyselyllä kartoitetaan sitä, miten paljon aamubussissa olisi matkustajia Kuopion juna-asemalle sekä Rissalan lentokentälle. 

Kyselyyn voi vastata 19.6.-31.7.2017 välisellä ajalla.

Ota osaa kyselyyn tästä linkistä.

Kyselyssä on 10 kysymystä ja avoin palauteosio. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan kolme tuotepalkintokassia.

Kokeilun ja siihen liittyvän kyselyn taustalla on VR:n aamu- ja iltajunavuorojen lakkautus Iisalmi-Helsinki –välillä kesällä 2015. Työpaikat ja yhdistykset ovat toivoneet takaisin yhteyttä, jolla ehtisi asioida pääkaupungissa kokouksissa, koulutuksissa ja muilla asioilla päiväseltään. Iisalmelaisten junamatkoista suurin osa suuntautuu Helsinkiin ja Kuopioon.

 

Lisätiedot:

Bussikokeiluun liittyvät asiat: elinkeinojohtaja Terho Savolainen, p. 040 630 5328, terho.savolainen@iisalmi.fi

Kyselyyn liittyvät asiat: Ylä-Savo liikkuu viksusti, projektityöntekijä Sari Mulari, p. 040 647 2221, sari.mulari@iisalmi.fi

 

Liikutaan viisaasti kouluun, töihin ja asioille omalla lihasvoimalla

Kävely, pyöräily, joukkoliikenne, kimppakyydit, taloudellisen ajon suosiminen sekä etätyö ja matkojen ketjuttaminen ovat viisasta liikkumista. 

Viisas liikkuminen on sujuvaa, terveellistä, edullista, turvallista ja ympäristöystävällistä matkantekoa paikasta toiseen.

Se on ennen kaikkea asenne päivittäisissä valinnoissa - millä tavalla kuljetaan lähikauppaan, kouluun, töihin ja treeneihin? Voisiko valita toisin, esimerkiksi pyrkiä polttoainepihiyteen, kokeilla kimppakyytejä ja bussia, valita lähipalvelut ja käyttää omaa lihasvoimaa?

Iisalmen kaupunki hallinnoi viisaan liikkumisen hanketta, jossa ovat mukana Kiuruveden kaupunki, Sonkajärven kunta ja Vieremän kunta.

Ylä-Savo liikkuu viksusti -hanke edistää viisasta liikkumista vuoden 2017 aikana. Se rahoitetaan kuntien omalla rahoituksella ja Liikenneviraston myöntämällä liikkumisen ohjauksen valtionavustuksella. 

Pääpaino on kävelyn ja pyöräilyn edistämisessä. Hankkeessa selvitetään ja kehitetään myös matkaketjuja eri tavoin - miten sinun kulkemisesi paikasta toiseen sujuisi helposti päivän aikana.

 

Iisalmen kaupunki edistää työmatkaliikkumista

Iisalmen työmatkapyöräilyn ja -kävelyn edistämisohjelma valmistui 2015. Sen tavoitteena on lisätä Iisalmessa pyöräilyn ja kävelyn kulkutapaosuutta 10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja vastaavasti 20 prosenttia vuoteen 2025 mennessä. Lue lisää kävelystä ja pyöräilystä.

Ylä-Savo liikkuu viksusti somessa
Ylä-Savo_liikkuu_viksusti_logo(3).jpg
 
 
 
 
 
 
 
 

Ylä-Savo liikkuu viksusti -hanke

#yläsavoliikkuuviksusti

Blogi Iisalmen Sanomissa

Kiuruvesilehti

Miilu

  • Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi ja Vieremä
  • Viisaan liikkumisen edistämistä Ylä-Savossa
  • Liikkumisen ohjauksen valtionavustus ja kuntien omarahoitus
  • Kokonaiskustannus 53 000 euroa
  • Toiminta 20.3.-31.12.2017
  • Projektityöntekijä Sari Mulari p. 040 647 2221 sari.mulari@iisalmi.fi

Uutiskirje: Työmatkat Ylä-Savossa ja Helsingissä

Iisalmi liikkuu viksusti