Purkamislupa

Mikäli olet purkamassa rakennusta tai sen osaa asemakaava-alueella, tarvitset purkamisluvan.

Luvasta päättää kaupungin rakennusvalvonta.

Purkamislupa on haettava myös asemakaava-alueen ulkopuolella oleville kohteille, jos alueella on rakennuskielto tai jos yleiskaavassa niin määrätään.

Vaikka purkuun ei tarvittaisi lupaa, purkamisesta on tehtävä kirjallinen purkamisilmoitus rakennusvalvonnalle 30 päivää ennen työn aloitusta.

Selvitä lupahakemuksessa , miten purkutyö järjestetään ja rakennusjäte käsitellään, sekä voidaanko käyttökelpoisia osia vielä käyttää hyödyksi. Jätä hakemus kunnan rakennusvalvonnalle.

Lupaa ei tarvita, jos voimassa oleva rakennuslupa tai muu viranomaispäätös edellyttää rakennuksen purkamista. Lupaa ei tarvita myöskään talousrakennuksen tai muun vähäisen rakennuksen purkuun, ellei kyseessä ole esimerkiksi historiallisesti merkittävä tai rakennustaiteellisesti arvokas rakennus.

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.

Luvan hinta määräytyy kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaan.

Verkkoasiointi

Sähköinen rakennuslupien hakeminen

Sähköinen asiointipalvelu rakennusvalvonnan lupien hakemiseen.

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Lomakkeet

Erillinen pääsuunnittelijan sitoumuslomake

Rakennushankkeeseen ryhtyvä antaa tällä lomakkeella rakennusvalvontaviranomaiselle tiedot käytettävissä olevasta suunnittelijahenkilöstöstä.

Lisää tietoa
Lataa lomake

Linkit

Kaupungin palveluhinnasto

Iisalmen kaupungin valtuuston vahvistamat palveluhinnastot.

Lisää tietoa
Avaa linkki

Palvelupaikat

Kaupungintalon asiakaspalvelupiste

Asukas- ja matkailuneuvonta, lupaneuvontaa rakentajille, lippujen myynti sekä kirjaamon ja arkiston aineisto- ja tietopalvelu.

Pohjolankatu 14, 74100 IISALMI

Aukioloajat

Ma - Ti: 09:00 - 15:30
Ke - To: 09:00 - 15:30
Pe: 09:00 - 15:30

Kaikki tiedot

Asemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan pääsääntöisesti purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. Purkamislupa on haettava myös asemakaava-alueen ulkopuolella oleville kohteille, jos alueella on rakennuskielto tai jos yleiskaavassa niin määrätään.

Vaikka purkuun ei tarvittaisi lupaa, purkamisesta on tehtävä purkamisilmoitus rakennusvalvonnalle 30 päivää ennen työn aloitusta.

Maankäyttö- ja rakennuslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132

Liittyvät palvelut

Maisematyölupa

Katso tiedot

Rakennuslupa

Katso tiedot

Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätös

Katso tiedot
Näytä kaikki liittyvät palvelut