Suomesta tuli itsenäinen valtio 6. joulukuuta 1917. Valtio syntyi suomalaisten omasta tahdosta ja pitkäjänteisen työn seurauksena. Vaikeista ajoista huolimatta suomalaiset ovat kohta sata vuotta rakentaneet omaa maataan ja päättäneet asioista yhdessä. Nyt suomalaiset vievät maansa uudelle vuosisadalle sisulla ja sydämellä.

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi 2017 on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi. Se antaa mahdollisuuden ymmärtää mennyttä, kokea vuosi yhdessä ja luoda suuntaa Suomen tulevaisuuteen. Itsenäisyyden juhlavuoden teemana on ”Yhdessä”.

Lue lisää juhlavuoden rakentumisesta ja valtakunnallisista toiminnoista sekä painopisteistä osoitteessa SuomiFinland100.

Tutustu yhdessätekemisen tunnelmaan!

Teemana Yhdessä

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana on Yhdessä – ja yhdessä rakennamme koko vuodeksi 2017 elävän ohjelman yhdessä eri toimijoiden kanssa. Juhlavuosi on avoin kaikille suomalaisille ja Suomen ystäville. Nyt myös sinulla on mahdollisuus tehdä pieni tai suuri teko ja samalla antaa lahja omalle yhteisöllesi, Suomelle. Tämä voi toteutua esimerkiksi uudenlaisen yhteistyön, laajan osallistumisen sekä yhdessä tekemisen kautta. Juhlavuoden tapahtumat voivat vahvistaa yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

SuomiFinland100
Suomi100 Iisalmessa tapahtumakalenteri
tapahtumakuva.jpg
5.6.2017–30.8.2017
1

Iisalmen Seudun Kuvataideseuran kesänäyttely 5.6. - 30.8. Iisalmen Kulttuurikeskuksen näyttelytiloissa. Avoinna kirjaston aukioloaikoina.

Tuntematon esitysajat 2017.jpg
19.7.2017, 20.7.2017, 21.7.2017, 22.7.2017, 23.7.2017
0

19059541_117287152200890_8070422218491095438_n (1).png
18.8.2017
0

Yhteinen liikuntatapahtuma Suomi 100 vuotta hengessä

Tuntematon esitysajat 2017.jpg
26.7.2017, 27.7.2017, 28.7.2017, 29.7.2017, 30.7.2017
0

Valokuvanayttely_mainos.jpg
29.7.2017–25.8.2017
0

Iisalmi nuorten silmin -valokuvanäyttely on yksi Iisalmen Suomi100-tapahtumista ja se on pystytettynä Citymarketille 29.7.-25.8.2017. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Kotiseutumuseoväri.jpg
30.7.2017
0

Perinteiset wanhan ajan siioninvirsiseurat sunnuntaina 30.7.2017 klo 18:00 alkaen

Kotiseutumuseoväri.jpg
1.8.2017
0

Elokuun Sonetti-ilta 1.8.2017 klo 18:30-20:00

Tuntematon esitysajat 2017.jpg
2.8.2017, 3.8.2017, 4.8.2017, 5.8.2017, 6.8.2017
0

Kaikki tapahtumat
Edellinen 1 2Seuraava
#suomi100iisalmi
17.07.2017 06:29
Oluset tänään!
Minun Iisalmeni
17.07.2017 06:28
Perinnepäivä koittaa jälleen heinäkuun viimeisenä sunnuntaina Juhani Ahon museolla. Koko perheen tapahtumaan on vapaa pääsy! 😃
Minun Iisalmeni
03.07.2017 12:51
KUHMON KAMARIMUSIIKKI IISALMESSA SU 9.7.2017 klo 14 Kuhmon Kamarimusiikki tekee perinteisen vierailunsa Iisalmeen Tänäkin kesänä Iisalmessa päästään kuuntelemaan Kuhmon Kamarimusiikin monipuolisia ja taitavia taiteilijoita. Ohjelma on tällä kertaa perinteisempää kamarimusiikkia muutamin uutuuksin. Vierailukonsertti pidetään sunnuntaina 9.7. klo 14 Iisalmen kulttuurikeskuksen Säisä-salissa. Ohjelmassa on tunnetun kamarimusiikin lisäksi kuultavissa tuntemattomamman Nodar Gabunian pianotrioa, mistä löytyy romantiikkaa ja kiihkoa modernissa muodossa. Paganinin kapriisit 9 ja 24 saavat uuden tulkinnan Sergey Malovin ja hänen elektronisen luuppikoneensa käsittelyssä. Garth Knoxin teoksessa pääsee tutustumaan moniin eri jousitekniikoihin ja niiden avulla tuotettuihin erilaisiin äänimaailmoihin. Konsertin alussa ja lopussa kuultavat Haydnin pianotrio sekä Brahmsin pianokvartetto ovat peruskamarimusiikkia, jonka voimaan voi aina luottaa. Konsertissa esiintyvät taiteilijat: Storioni-trio Sergei Malov (viulu, alttoviulu) Mark Bouchkov (viulu) Ralph Szigeti (alttoviulu) Martti Rousi (sello) Juhani Lagerspetz (piano) Liput: 27,50 € / 21 € alle 20 vuotiaat, opiskelijat, työttömät www.lipputoimisto.fi sekä kulttuurikeskuksen neuvonta 4.-7.7. klo 10-16 sekä tuntia ennen konserttia IS-etukortilla 5 € alennus lipusta ti 4.7.- to 6.7. kulttuurikeskuksen neuvonnasta!
Minun Iisalmeni
03.07.2017 12:51
Tuntematon Sotilas Mansikkaniemellä Iisalmessa. Ensi-ilta 6.7. Katso lisää: http://www.koljonvirtateatteri.fi/#
Minun Iisalmeni
30.06.2017 13:41
Tämä puhuttaa nyt Iisalmessa! Juttua tulossa 😊. #iisalmensanomat #suloisessasuomessamme #iisalmi #taide #raatihuone #kaarinakaikkonen
📰 IISALMEN SANOMAT 📰
30.06.2017 13:38
Tätä on odotettu, ja tätä kannattaa tulla kauempaakin katsomaan!
Minun Iisalmeni
30.06.2017 13:38
HUIPPUKUVANVEISTOA KOIVUKUJAN VARRELLA IISALMESSA 1.-31.7.2017 Osana Suomi 100 -juhlavuotta Iisalmen kaupunki järjestää kesällä 2017 kesänäyttelyn, jota jokainen kaupungin pääväylää Pohjolankatua pitkin kulkeva pääsee ihailemaan. Pohjolankadun koivukujalle ja mm. Siimeskulman tiloihin rakennettava Suloisessa Suomessamme –näyttely koostuu eturivin suomalaisten kuvanveistäjien teoksista. Kokoavana voimana ja näyttelyn kuraattorina toimii iisalmelaissyntyinen taiteilija Kaarina Kaikkonen. Lisätietoa http://www.iisalmi.fi/Suomeksi/Ajankohtaista/Tapahtumat/Suomi-100-Iisalmi-/Suloisessa-Suomessamme--nayttely
Minun Iisalmeni
30.06.2017 13:37
Perinteisiä Ylä-Savon maakuntajuhlia vietetään 30.6.-2.7. Iisalmen torilla ja Mansikkaniemellä. Tarkempi ohjelma:http://ylasavo.nuorisoseurat.fi/wp-content/uploads/sites/43/2017/06/Maakuntajuhlat-2017-OHJELMA.pdf
Minun Iisalmeni
Iisalmi - osaamisen paikka

Iisalmi_suomi100_yhdessa¨_l.jpgTule mukaan rakentamaan juhlavuotta!

Kutsumme kaikkia yhdistyksiä, yrityksiä, henkilöitä ja yhteisöjä mukaan rakentamaan Iisalmen omaa juhlavuotta. Nyt kaikilla on mahdollisuus osallistua itse ja antaa lahja omalle yhteisölle. Oman tapahtumasi, projektisi tai tempauksesi voit ilmoittaa meille. Keräämme tapahtumat kalenteriin, jota ylläpidetään tällä sivulla. Lue lisää: Infoa tapahtumajärjestäjälle.

 

Tehdään vuodesta 2017 erityinen meille iisalmelaisille – yhdessä!

Iisalmi_suomi100_yhdessa_lo.jpgSuomi100 Iisalmi näkyy omalla ilmeellä

Kaupungin kädenojennus tapahtumatuottajalle
* Käytössäsi Iisalmen kaupungin oma Suomi100 logot
* kaupungin tapahtumakalenterissa tavoitat tuhansia ihmisiä
* Iisalmi.fi/suomi100 nettiosoitteessa ajankohtaisimmat uutiset
* #suomi100iisalmi -käytössäsi
* tapahtumatietoa myös Facebook/Minun Iisalmeni
* kaupungin avustuksissa painopisteenä juhlavuosi
* lue lisää: Infoa tapahtumajärjestäjälle